Kaksi aseistakieltäytyjää vangittu Israelissa
Aseistakieltäytyjät Luhar Altman ja Hilel Garmi on vangittu Israelissa heidän kieltäydyttyään palvelemasta armeijassa. Altmanille kyseessä on ensimmäinen ja Garmille toinen vankeustuomio.
Aseistakieltäytyjät Luhar Altman ja Hilel Garmi on vangittu Israelissa heidän kieltäydyttyään palvelemasta armeijassa. Altmanille kyseessä on ensimmäinen ja Garmille toinen vankeustuomio.
Helsingin kansainvälinen Ruokaa ei aseita -vapaaehtoistyöleiri on käynnistynyt Rauhanasemalla Itä-Pasilassa. Kahden viikon pituiselle leirille osallistuvat ulkomaalaiset vapaaehtoiset järjestävät leirin aikana eri puolilla Helsinkiä kuusi tapahtumaa, joissa ilmaista kasvisruokaa jaetaan sitä tarvitseville.
Ruokaa ei aseita (myöhemmin REA) on kansainvälinen, Bostonissa Yhdysvalloissa 1980 -luvun alussa alkanut kampanja, joka on levinnyt ympäri maailmaa. Jakamalla ruokaa ilmaiseksi kiinnitetään huomiota siihen, miten köyhyys, eriarvoisuus ja asevarustelu linkittyvät yhteen.
Aseistakieltäytyjäliiton tukikeikka Rauhanasemalla 28.4. Ovet klo 19. Bändit 19.30-23. Liput 5 euroa. Ei ikärajaa.
Esiintymässä:
Korkkivika
Harhat
Sister Disaster
Silver Speed
Puolustusministeri Jussi Niinistö haluaa rajoittaa oikeutta kieltäytyä aseista sekä tapoja suorittaa siviilipalvelus.
Aseistakieltäytyjä Diego Fernando Blanco López värvättiin laittomasti Kolumbian armeijaan, vaikka hänellä on opiskeijana oikeus lykkäykseen. Hänet on pakotettu palvelemaan Grupo de Caballeria Mecanicado No 4 Juan de Corral -nimisessä armeijan yksikössä Rionegrossa Antioquian maakunnassa.
Uusi laki vaihtoehtopalveluksesta astui voimaan Valko-Venäjällä kesäkuussa 2016. Uuden lain myötä vuosittain värvättävät 10 000 nuorta valkovenäläismiestä saavat mahdollisuuden hakea vaihtoehtopalvelukseen, joka tunnetaan nimellä ‘alternativschiki’.
Gwangjun alueen vetoomustuomioistuin kumosi viime vuoden lopulla kahdelle aseistakieltäytyjälle langetetut tuomiot Etelä-Koreassa. Syyttämäksi todetut ovat Cho Rak-hoon ja Kim Hyung-geun. Päätös on voitto Korean aseistakieltäytyjille, sillä kyseessä on ensimmäinen kerta kun vetoomustuomioistuin kumosi aseistakieltäytyjälle langetetun tuomion. Vetoomustuomioistuin hylkäsi myös syyttäjän vaatimuksen tuomita kolmas aseistakieltäytyjä, Kim Hye-min, joka todettiin syyttömäksi oikeudenkäynnissään toukokuussa 2015.
Lokakuun puolivälissä tuomionsa suorittamisen aloittava totaalikieltäytyjä Sampo aikoo pitää tuomionsa aikana videoblogia. Ensimmäinen video löytyy jo youtubesta:
Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitea on useaan otteeseen todennut aseistakieltäytymistä koskevan lainsäädännön rikkovan Suomen sitovaa kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevaa yleissopimusta. Viimeksi tämä todettiin heinäkuussa 2013, kun komitea julkaisi Suomea koskevan määräaikaisraportin. Komitea on vaatinut Suomea lyhentämään siviilipalveluksen kestoa ja laajentamaan Jehovan todistajien vapautusmahdollisuutta koskemaan myös muita vakaumuksellisia aseistakieltäytyjäryhmiä (ei siis lakkauttamaan Jehovan todistajien vapauttamismenettelyä).