Siviilipalveluksen tulee olla samanpituinen kuin lyhimmän varusmiespalvelusajan – 165 vrk

Siviilipalveluksen kokonaiskesto määrittää ajan, jonka asevelvollisuutta suorittava on poissa normaalielämästään ja on näin ollen ainoa objektiivinen rasitusmittari siviili- ja varusmiespalveluksen välillä. Palveluksen suorittamisen ”kokonaisrasittavuus” ja tosiasiallinen sisältö vaihtelevat palvelusmuotojen sisällä niin paljon, että muunlaiset ”rasittavuusvertailut” eri palvelusmuotojen välillä ovat mahdottomia ja tarkoitushakuisia. Varusmiespalveluksen jatkuminen yli kuuden kuukauden peruspalvelusajan perustuu useimmissa tapauksissa kyseisen varusmiehen motivaatioon ja tahtoon, joten peruspalvelusaika on ainoa järkevä lähtökohta palvelusaikojen vertailuun. Euroopan parlamentin vuonna 1994 hyväksymän kannan mukaan siviilipalveluksen ei tulisi olla lainkaan varusmiespalvelusta pidempi (nk. de Gucht -päätöslauselma).

Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitea totesi heinäkuussa 2013, että siviilipalveluksen kesto on rangaistuksen luontoinen ja vaati Suomea lyhentämään sitä. Myös Amnesty International on ilmoittanut, että se pitää myös nykyistä palvelusaikaa (347 vrk) rangaistuksenluontoisena ja pitää suomalaisia totaalikieltäytyjiä edelleen mielipidevankeina.
 

Kurinpito- ja rangaistusjärjestelmä on uudistettava

Totaalikieltäytyjien vapausrangaistukset ovat ihmisoikeuksien vastaisia ja yleinen rangaistustaso huomioon ottaen kohtuuttomia. Niistä tulee luopua.

Siviilipalvelusta suorittavien kurinpitojärjestelmä on portaaton: päivärahan menetyksen ja ylityön kaltaisten kurinpitorangaistusten jälkeen seuraava askel on ehdoton vapausrangaistus. Pahimmillaan tämä on johtanut siihen, että siviilipalvelusvelvollisuuttaan esim. siviilielämän ongelmien johdosta laiminlyöneitä henkilöitä on tuomittu useiksi kuukausiksi vankeuteen. Käytännössä tilanne on parantunut ja edellä mainitun kaltaisia tapauksia ei enää ole esiintynyt, mutta ehdottomien vapausrangaistusten mahdollisuudesta on luovuttava kokonaan myös tällaisissa tapauksissa.
 

Valtion korvausosuutta majoituskustannuksista on lisättävä ja siviilipalvelusvelvollisten lakisääteisiin oikeuksiin kohdistuvat loukkaukset estettävä

Siviilipalveluslain mukaan siviilipalvelusvelvollisilla on palveluksensa aikana oikeus ilmaiseen majoitukseen, ruokailuun ja terveydenhoitoon. Näiden järjestäminen ja kustantaminen on palveluspaikkojen tehtävä. Erityisesti majoituksen osalta esiintyneiden laiminlyöntien lopettamiseksi valtio korvaa nykyään osan asumiskustannuksista palveluspaikkojen maksamista asumiskustannuksista. Vaikka korvausosuutta onkin korotettu vuonna 2019, se ei vieläkään ole realistisella tasolla yleiseen asumiskustannusten tasoon verrattuna.
 

Siviilipalvelusvelvollisten taloudellista asemaa on parannettava

Siviilipalvelusvelvollisten taloudelliset edut on sidottu varusmiesten vastaaviin, joten niiden taso on riittämätön ja välttämättömiä korotuksia ei ole toteutettu.

Palveluksensa lopettaville siviilipalvelusta suorittaville on maksettava kotiuttamisraha, joka turvaa siirtymisen siviilielämään palveluksen jälkeen. Oikeutta ruokarahaan on laajennettava niin, että se koskee myös niitä loma- ja vapaapäiviä, jolloin sivari ei oleskele palveluspaikan osoittamassa majoituksessa. Päivärahaa on korotettava, erityisesti kuuden ensimmäisen palveluskuukauden aikana. Vastaavat uudistukset tulee luonnollisesti toteuttaa myös varusmiesten osalta.
 

Mahdollisuus suorittaa siviilipalvelus ulkomailla (esimerkiksi kehitysyhteistyötehtävissä) tai korvata siviilipalvelus vastaavalla ulkomaanpalvelulla

Nykyisen siviilipalveluslain mukaan siviilipalvelusta voi suorittaa ulkomailla luvanvaraisesti kahden kuukauden mittaisen jakson. Siviilipalveluksen suorittaminen kokonaisuudessaan ulkomailla tai siviilipalveluksen korvaaminen vastaavalla ulkomaanpalveluksella esimerkiksi kehitysyhteistyötehtävissä, kulttuurivaihdon alalla tai kansalaisjärjestöjen palveluksessa on mahdollistettava.
 

Sotilasviranomaisten velvollisuutta tiedottaa mahdollisuudesta hakeutua siviilipalvelukseen ennen palvelusta, palveluksen aikana ja asepalveluksen jälkeen on tarkennettava.

Siviilipalveluslaki velvoittaa mm. puolustusvoimat antamaan "kutsunnanalaisille riittävät tiedot mahdollisuudesta hakeutua siviilipalvelukseen ja siviilipalveluksen sisällöstä". Käytännössä tämä ei toteudu. Kutsuntatilaisuuksissa siviilipalvelus usein vain mainitaan, aina ei sitäkään. Pahimmillaan siviilipalvelukseen hakevat ovat saaneet osakseen halventavaa kohtelua kutsuntatilaisuuksissa. Myöskään ennen kutsuntoja asevelvollisille toimitettava informaatio ei sisällä juuri lainkaan tietoa siviilipalveluksesta.
 

Ihmisoikeustietämystä siviilipalvelusta koskevassa päätöksenteossa kasvatettava

Siviilipalveluksessa on pohjimmiltaan kyse aseistakieltäytymisoikeuden toteutumisesta, johon Suomi on sitoutunut allekirjoittamiensa kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kautta. Tästä huolimatta esimerkiksi siviilipalveluksen kehittämisessä ja suunnittelussa työ- ja elinkeinoministerin apuna toimivan Siviilipalvelusasiain neuvottelukunnan kokoonpanossa on kolme sotilaallista maanpuolustusta edustavaa tahoa, mutta aseistakieltäytymiseen liittyvä ihmisoikeusasiantuntijuus jää käytännössä Aseistakieltäytyjäliiton varaan. Mahdollisia uusia neuvottelukuntaan kutsuttavia tahoja voisivat olla esim. ihmisoikeus- tai rauhanjärjestöt tai valtionhallinnon ihmisoikeusasiantuntijat.
 

Kriisinaikaista palvelusta koskevat säädökset poistettava sivarilaista

Siviilipalveluslaissa säädetään kriisinaikaisista palvelustehtävistä. Niille ei ole kuitenkaan kyetty osoittamaan järkeviä perusteita. Säädökset tulisi poistaa laista ja sivareiden mahdollisen kriisinaikaisen aseman tulisi määräytyä kuten muidenkin siviilikansalaisten kohdalla, valmiuslain kautta. Siviilipalveluksen kytkeminen osaksi valtion sotilaallisten kriisien valmistautumista voi myös vaarantaa siviilipalveluksen aseistakieltäytyjien vakaumukselle sopivana palvelusmuotona.
 

Vakaumuksentutkinnasta luovuttava kaikissa tilanteissa

Vaikka sivariin rauhan aikana hakevien vakaumuksia ei ole tutkittu vuoden 1987 jälkeen, on vakaumuksentutkintamenettely yhä säädetty siviilipalveluslakiin poikkeusolojen osalta. Yksilöiden vakaumuksen arviointi on vakava rajoitus perusoikeuksiin ja käytännössä mahdotonta. Siksi vakaumuksentutkintamenettelyä pitäisi olla käytössä missään tilanteissa.

 

Mitä olemme jo saaneet aikaan:

- Siviilipalvelus ei ole pidempi kuin pisin varusmiespalvelus. Siviilipalveluksen kesto on toki edelleen kohtuuton ja työskentely sen lyhentämiseksi jatkuu mm. YK:n ihmisoikeuskomitean heinäkuussa 2013 antamien päätelmien perustalta. Kuitenkin suurelta osin AKL:n työn tuloksena sivari ei enää ole pidempi kuin kaikki varusmiesten palvelusajat.

- Aseistakieltäytymisoikeus on tunnustettu myös sodan aikana. Ennen vuotta 2008 siviilipalvelusvelvolliset oli vapautettu aseellisista tehtävistä ainoastaan rauhan aikana ja heidän kohtelunsa sodan aikana oli armeijan päätettävissä. Nykyisten lakien mukaan ketään siviilipalvelukseen rauhan aikana hyväksyttyä ei voi määrätä armeijapalvelukseen missään tilanteessa. Vaikka onkin erittäin epätodennäköistä, että Suomi ryhtyy sotaan jossa asevelvollisuusreservi kutsutaan palvelukseen, oli aseistakieltäytymisoikeuden tunnustaminen kaikissa tilanteissa merkittävä periaatteellinen edistysaskel ja tulosta AKL:n pitkäaikaisista vaatimuksista.

- Valtio osallistuu sivareiden majoituskustannusten korvaamiseen. Siviilipalvelusvelvollisten majoituskustannusten korvaamisjärjestelmä ajautui 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa katastrofaaliseen tilanteeseen, kun monilla sivareilla oli vaikeuksia saada palvelusaikaisia asumiskustannuksiaan korvatuksi mistään. Tilanne on parantunut - vaikkakaan ei kokonaan korjaantunut - suurelta osin sen seurauksena, että valtio alkoi nykyisen siviilipalveluslain astuttua voimaan maksaa osan sivareiden palvelusaikaisista asumiskustannuksista, kuten AKL oli pitkään vaatinut.

- Siviilipalveluspaikkojen ja niiden tarjoamien työtehtävien kirjo on erittäin laaja. Aseistakieltäytyjäliiton mielestä siviilipalvelus toimii sekä sitä suorittavien yksilöiden että yhteiskunnan kannalta parhaiten silloin, kun tarjolla on paljon erilaisia palveluspaikkoja. Tällöin ainakin huomattavalla osalla sivareista on mahdollisuus viettää palveluksensa tehden sellaista jota osaa ja haluaa tehdä. Nykyinen siviilipalvelus ei ole hyvä - pakolla teetettyyn ilmaistyöhön perustuva järjestelmä ei ole hyvä koskaan - mutta silti parempi kuin mikään muu vaihtoehto niin kauan kuin asevelvollisuutta ja sivaria sen osana vielä pidetään yllä.