Tuomioistuin jatkaa sukupuolisyrjintää
Aseistakieltäytyjäliitto julkaisee viimeisenä siviilipalveluspäivänään kieltäytyneen henkilön oikeudessa pitämän puolustuspuheen. Kieltäytymisellään hän halusi erityisesti saada vastauksen siihen, mikä on se hyväksyttävä peruste, johon asevelvollisuuden erottelu perustuu. Hän myös vetosi syrjinnän lopettamiseksi tavalla, jossa syrjivää käytäntöä ei laajenneta koskemaan naisia.
Hae järjestötyöntekijäksi Aseistakieltäytyjäliittoon!
Haemme Aseistakieltäytyjäliittoon osa-aikaista järjestötyöntekijää vakituiseen työsuhteeseen. Työ alkaa 19.07.2021 tai sopimuksen mukaan.
Järjestötyöntekijän tehtäviin kuuluu yhdistyksen hallinnosta ja taloudesta huolehtimista, vapaaehtoistoiminnan koordinointia ja järjestämistä, yhteydenpitoa tiedotusvälineisiin sekä neuvontaa eri aseistakieltäytyjäryhmille.
Hae projektikoordinaattoriksi Ruokaa ei aseita -leirille!
Aseistakieltäytyjäliitto etsii projektikoordinaattoria ajalle 14.6.-11.7.2021. Projektikoordinaattorin tehtävä on Ruokaa ei aseita -vapaaehtoistyöleirin toteuttaminen Aseistakieltäytyjäliiton, Helsingin Ruokaa ei aseita -ryhmän ja Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry:n avustuksella. Leiri järjestetään Rauhanasemalla Helsingin Itä-Pasilassa 28.6.-9.7.
Hae Antimilitaristin päätoimittajaksi!
Antimilitaristi on Aseistakieltäytyjäliiton julkaisema antimilitaristinen kulttuurilehti ja Aseistakieltäytyjäliiton jäsenlehti. Lehden painos on 2 000–3 000 kpl. Antimilitaristi ilmestyy kolmen kuukauden välein paperisena sekä jatkuvasti verkossa. Lehden avustajakunta koostuu vapaaehtoisista.
Päätoimittajan tehtävät:
Juha Keltti 1952-2021
Aseistakieltäytyjäliiton pitkäaikainen lakiasiainsihteeri Juha Keltti on kuollut. Keltti kuoli 15. tammikuuta Malmin sairaalassa. Hän oli kuollessaan 68-vuotias.
Kokemuksia viivyttelystä siviilipalvelushakemuksen käsittelyssä
Siviilipalveluslain (13§) mukaan siviilipalvelushakemus on käsiteltävä viipymättä. Näin ei aina käy. Lue ja jaa kokemuksia vitkuttelusta hakemusten käsittelyssä!
AKL:n verkkokauppa yhä auki!
AKL:n tukituotevarasto on hiljattain saanut pientä täydennystä. Ostamalla AKL:n tukituotteita tuet toimintaamme ja mahdollistat antimilitaristisen toiminnan jatkumisen tulevaisuudessakin.
Totaalikieltäytyjä Roope Nygård: "Asevelvollisuus on tabu, josta ei uskalleta keskustella"
Toistamiseen siviilipalveluksesta kieltäytyneen Roope Nygårdin oikeudenkäynti järjestettiin tänään 8.10.2020 Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Hänen tuomionsa luetaan kuitenkin vasta 22.10. Nygård kirjoittaa totaalikieltäytymisensä syistä seuraavasti:
Henkilöstömuutoksia Aseistakieltäytyjäliitossa
Aseistakieltäytyjäliiton palkkalistoilla on nyt toukokuusta lähtien uusi työntekijä, kun Antimilitaristi-lehden päätoimittajana liiton jäsenille tutuksi tullut Aku Kervinen aloitti työnsä järjestökoordinaattorina. Korona-aikaan sopivasti Kervinen tekee työnsä pääosin etätyönä nykyiseltä asuinpaikaltaan Tampereelta käsin, mutta piipahtaa jatkossa silloin tällöin hommissa myös liiton toiminnan hermokeskuksessa Pasilan Rauhanasemalla Helsingissä.