Aseistakieltäytyjäliiton palkkalistoilla aloitti heinäkuussa uusi työntekijä, kun Jussi Koiranen aloitti työnsä järjestötyöntekijänä. Koiranen asuu Espoon Leppävaarassa, mistä onkin näppärä liikkua liiton toimistolle Pasilan Rauhanasemalle Helsinkiin.
Heinäkuussa annetun perehdytyksen jälkeen liiton toinen työntekijä Esa Noresvuo lopetti tehtävissään elokuussa. Tampereelta käsin työtä tekevä järjestökoordinaattori Aku Kervinen jatkaa Koirasen työparina.
“Venytin omaa sivaripäätöstäni 27-vuotiaaksi asti ja liityin AKL:n jäseneksi sivarina, kun koulutusjaksolla oli liiton esittely. Timo Virtalan luentojen ja Antimilitaristi-lehden kautta opin lisää väkivallattomuudesta ja rauhanaatteesta ja siitä pitäen olen ollut jäsen”, uusi järjestötyöntekijä kertoo AKL-taustastaan. ”Kiinnostuin hommasta, kun luin jäsenkirjeestä avoimesta työpaikasta. Järjestötyö istuu arvoihini. Olenkin työskennellyt vapaaehtoisena ja palkollisena useissa järjestöissä. Toivon, että kokemuksistani on hyötyä Aseistakieltäytyjäliiton työssä.”