13.4.2023 Conscientious Objection in South-Korea
Welcome to the Discussion night: Conscientious Objection in South Korea!
Welcome to the Discussion night: Conscientious Objection in South Korea!
Gwangjun alueen vetoomustuomioistuin kumosi viime vuoden lopulla kahdelle aseistakieltäytyjälle langetetut tuomiot Etelä-Koreassa. Syyttämäksi todetut ovat Cho Rak-hoon ja Kim Hyung-geun. Päätös on voitto Korean aseistakieltäytyjille, sillä kyseessä on ensimmäinen kerta kun vetoomustuomioistuin kumosi aseistakieltäytyjälle langetetun tuomion. Vetoomustuomioistuin hylkäsi myös syyttäjän vaatimuksen tuomita kolmas aseistakieltäytyjä, Kim Hye-min, joka todettiin syyttömäksi oikeudenkäynnissään toukokuussa 2015.
Aseistakieltäytyjäliitto järjestää kansainvälisenä rauhanvankipäivänä 1.12. kynttilämielenosoituksen Etelä-Korean suurlähetystön edessä ja kutsuu kaikki mukaan kirjoittamaan tukipostikortteja maailman rauhanvangeille.
Yhä kasvava joukko eteläkorealaisia alioikeuksia on antanut hiljattain myönteisen ratkaisun aseistakieltäytyjiä tuomitessaan. Eräs esimerkki on Suwonin piirioikeus, joka totesi 13. elokuuta kaksi aseistakieltäytyjää syyttömiksi. Tuomioistuin sanoi, että “heidän kieltäytymisensä asepalveluksesta ei horjuta kansakunnan toimintaa eikä loukkaa muiden oikeuksia tai etuja”. Päivää aikaisemmin Gwangjun piirioikeus oli antanut vapauttavan tuomion aseistakieltäytyjälle samankaltaisille perusteiluilla. Vaikka kyseessä on edistysaskel, korkein oikeus ei toistaiseksi ole antanut vastaavia ratkaisua.
Armeijan merkitys Etelä-Koreassa
[5.05.2009 - 20:03]