Armeijan merkitys Etelä-Koreassa
[5.05.2009 - 20:03]
Tässä lyhyessä artikkelissa olisi mahdotonta nostaa esiin koko Etelä-Korean militarismin historia ― 35-vuotinen Japanin siirtomaavalta, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton jaettu miehitys heti Japanista vapautumisen jälkeen, Korean niemimaan jako, Korean sota, sotilasdiktatuuri, "punainen kompleksi" kommunismia vastaan sekä sotilaallisen konfliktin mahdollisuus Pohjois-Korean kanssa, mitä ovat hiljattain lisänneet etelä-korealaisen turistin kuolemaan johtanut ampumistapaus Geumgang-vuoren turistialueella sekä maiden välisten sopimusneuvottelujen sotilaallisen jännitteen vähentämisestä romuttuminen. Vaikka modernin Etelä-Korean historia on lyhyt, sen jäänteet elävät yhä monissa yhteiskunnan osissa. On totta, että antikommunismi ei ole yhtä vahvaa kuin menneisyydessä, sillä maan demokratia on kehittynyt ja legitimaatiokilpailu Pohjoisen kanssa käytännössä päättynyt. Nykyisen ja menneen jäänteiden vuorovaikutuksesta on kuitenkin luotu uusia militarismin muotoja, jotka ovat linnoittautuneet kaikkialle yhteiskuntaan.
Asevelvollisuusjärjestelmän perinpohjainen tarkasteleminen on välttämätön, muttei riittävä tapa tutkia Etelä-Korean yhteiskunnan militarismia. Käsitteiden armeija ja kansallinen puolustus merkityksellä on monimutkainen historiallinen ja ideologinen tausta. Vastakkainasettelu Pohjois-Korean kanssa sai ihmiset uskomaan, että armeija on ehdottoman tärkeä, eloonjäämisen ehto. Useimmat hallitukset tiesivät tämän oikein hyvin ja hyödynsivät tilannetta pysyäkseen vallassa. Armeijasta tuli kontrolloimaton alue, jota siviiliyhteiskunta ei kansallisen turvallisuuden tekosyyn nimissä valvonut lainkaan. Kuolemantapaukset tuntemattomista syistä, laittomuus ja korruptio levisivät kaikkialle, ja asevelvollisuusjärjestelmästä on tullut julkisen raivon aihe, koska armeijaa pidetään paikkana, jonne viedään vain köyhät ja voimattomat ihmiset. Se oli itse asiassa yksi tärkeimmistä vaalit ratkaisseista asioista.
Vaikkei armeija olekaan pysynyt mukana yhteiskunnan demokraattisessa kehityksessä, se on silti parantanut toimintaansa ihmisoikeuksien osalta. Palvelusaikaa on lyhennetty ja suunnitelman mukaan se lyhenee edelleen puoleentoista vuoteen 2014, eivätkä etuoikeutetun eliitin jäsenet enää pysty välttelemään palvelukseen joutumista. Käynnissä oleva yhteiskunnallinen keskustelu tuo kuitenkin esille toisen elementin Etelä-Korean militaristisessa kulttuurissa. Keskustellaan korkean teknologian asejärjestelmistä sotilaiden määrän vähentämiseksi, tai keskustellaan vaihtoehtopalveluksesta hallituksen työvoimaresurssien kannalta, ei rauhan ja asevarustelun rajoittamisen näkökulmasta. Ja argumentit kaikkien asevelvollisten tasavertaisen kohtelun puolesta ovat argumentteja sitä vastaan, että joku vapautettaisiin sen suorittamisesta.
Nämä keskustelut ovat lisäksi usein yhteydessä "riippumattoman puolustuksen" käsitteeseen, jonka mukaan USA:n armeijan tulisi poistua Etelä-Koreasta ja maan omaa armeijaa tulisi vahvistaa. Kun USA:n sotilaallinen vetäytyminen tai joukkojen uudelleensijoittaminen nousi merkittäväksi asiaksi presidentti Roh Moo-hyunin virkaan astumisen jälkeen vuonna 2003 – hän oli vakuuttanut olevansa erilainen kuin aina USA:lle periksi antaneet aikaisemmat presidentit – vaatimukset varustelubudjetin kasvattamisesta ja armeijan voimistamisesta ovat voittaneet alaa. Nykyisen amerikkalaismielisemmän hallituksen aikana tätä suuntausta ei ole suitsittu. Vaikka se on kaukana omasta näkemyksestämme aidosta rauhasta, se vetoaa merkittävästi niihin, jotka kaipaavat vahvempaa Koreaa.
Näen nykyajan Etelä-Korean paikkana, jossa "itsenäisen puolustuksen" ajatus pyyhkii yli maan nationalismin ja patriotismin kiihkon keskellä. Ei vain oikeisto halua maata, joka toteuttaa täydellistä itsenäisyyttä maailman mahtien paineista riippumatta. Myös vasemmisto on käyttänyt nationalistista retoriikkaa ja argumentteja, mikä ehkäisee yhteiskunnallisen moninaisuuden kehittymistä ja muuttaa kysymyksen väkivallasta ihmiskuntaa vastaan kysymykseksi kansallisesta ylpeydestä; päämäärä on mobilisoida niin paljon ihmisiä kuin mahdollista. Tämä tulee hyvin ilmi iskulauseessa: "Meidän on oltava vahvempia suojellaksemme viattomia tyttäriämme." Näissä olosuhteissa on luonnollista, että ihmiset mieltävät armeijapalveluksen olennaisena askeleena "tosi mieheksi" kasvamista. Nykyään tiedotusvälineissä armeijaan meneviä nuoria miespuolisia julkkiksia ylistetään patriotismiin kannustamisesta ja värväytymistä välttelevät leimataan ja sysätään yhteiskunnan ulkopuolelle. Nykyään julkkikset ajattelevat itse, ettei armeijaan meneminen enää haittaa heidän uraansa, vaan auttaa rakentamaan myönteistä mielikuvaa itsestään todellisena miehenä, joka suojelee naisia ja omaa perhettään.
Etelä-Koreaa hallitsee ylenmääräisen nationalismin vuoksiaalto. 6. kesäkuuta vietettävää maan puolesta kaatuneiden muistopäivää pidetään tärkeämpänä kuin muita juhlapäiviä. Vuoden 2007 lippulaki teki kansallislipulle vannomisen ja sen tervehtimisen pakolliseksi. Asevelvollisuuspalveluksen piiriin tuli myös sosiaalipalveluja, mutta tämä mahdollisuus on yhä suljettu aseistakieltäytyjiltä, joiden tulee istua puolitoista vuotta vankilassa. Samalla naisille, erilaista etnistä alkuperää oleville ihmisille ja orvoille, joilta palveluksen suorittaminen oli aikaisemmin evätty, on nyt sallittu mahdollisuus palvella armeijassa.
Etelä-Korean militarismia pahensivat niemimaan jako ja sotilasdiktatuuri USA:n hallituksen suojeluksessa ja kannattamana. Nyt militarismi on linnoittautunut kaikkialle yhteiskuntaan ja jokapäiväiseen elämäämme, mikä tarkoittaa sitä, että olemme kaikki osa militarismin rakennetta sen toteuttajina ja uhreina sekä näkyvillä että näkymättömillä tavoilla. Aseistakieltäytyjäliike on ensimmäinen yhteiskunnallinen liike, joka kiinnitti huomiota tähän ja asettui vastustamaan valtion väkivaltaa, joka heijastuu ihmisten elämään. Vaikka liikkeessä on mukana vain vähän ihmisiä, sen viesti on saanut vastakaikua melkoisen monilta, se on synnyttänyt keskusteluja ja saanut tukea kaikkialta maasta. Kahdeksan vuotta jatkuneen kampanjoinnin jälkeen väkivallattomuuden periaatetta toteuttavat aseistakieltäytyjäryhmät on tunnustettu Etelä-Korean rauhanliikkeen uudeksi voimaksi. Tällä hetkellä pyrimme laajentamaan kampanjamme alaa pääasiassa uuden, ”Hyvien aseiden projekti" -nimisen ryhmän puitteissa.
Jungmin Choi, 20.4.2009