siviilien puolustus

Olisiko YK:n rauhanturvaamisen mahdollista muuttaa aseettomaksi ja väkivallattomuuden periaatteiden mukaiseksi, tai olisiko mahdollista luoda uusi instituutio, jonka tehtävänä olisi väkivaltaisiin konflikteihin puuttuminen ja jonka toiminnan filosofis-eettisenä pohjana olisi väkivallattomuuden teoria? Aseetonta rauhanturvaamista käytännössä toteuttavat jo nyt kansalaisjärjestöt, kuten Non-Violent Peaceforce ja Peace Brigades International. Aihetta käsitellään Väkivallattomuuden voima -keskustelusarjassa 29.9. klo 18 eteenpäin.

Vuoden 2011 Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin kolmelle naiselle heidän työstään naisten oikeuksien ja rauhan puolesta. Palkinnonsaajat olivat Liberian ja koko Afrikan ensimmäinen naispresidentti Ellen Johnson Sirleaf, liberialainen sosiaalityöntekijä ja rauhanaktivisti Leymah Gbowee sekä jemeniläinen demokratia-aktivisti Tawakkul Karman. Hei eivät yksin päättäneet Liberian sisällissotaa (1999–2003), mutta täydellä sydämellä ja itseään säästämättä he sen eteen tekivät töitä ja antoivat siten rauhanprosessille ratkaisevan tärkeän tukensa.

Vuosituhannen vaihteen serbialaisten aktivistien mieliala oli matalalla: Heiltä ei ollut kokemusta, armeijaa, rahaa eikä mahdollisuutta vaikuttaa mediaan. Presidentti Slobodan Miloševitsilla sen sijaan oli käytössään valtion varat, armeija ja lähes koko mediakenttä, joiden avulla hän sai rauhassa jatkaa pelon lietsomista. Keskustelun kääntyessä yhä enemmän pelkoon joku totesi, että ainoa keino pelon voittamiseksi on nauru. Tästä seurannut puskutraktorivallankumousta käsitellään Väkivallattomuuden voima -keskustelusarjassa 18.8. klo 18 eteenpäin.

Yksi pysäyttävimmistä hetkistä vuoden 1989 vallankumouksissa oli Romanian kommunistisen puolueen pääsihteeri Nicolae Ceaușescun puheen keskeyttäminen Bukarestin keskusaukealla 21.12.1989. Paikalla olleet 80 000 kansalaista hurrasivat, huusivat hallintoa tukevia iskulauseita taputtivat tahdissa Ceaușesculle, kuten oli tapahtunut jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Joku yleisöstä uskaltautui buuaamaan, minkä jälkeen yksi toisensa jälkeen tuli mukaan, kunnes koko yleisö vihelsi ja buuasi tyytymättömyyttään.

Vielä vuoden 1989 alussa Itä-Saksan johtaja Erich Honecker julisti, että Berliinin muuri pysyisi pystyssä seuraavat sata vuotta. Itä-Saksa kadut kuitenkin täyttyivät vähitellen mielenosoittajista, ja väkivallattomuudesta järjestettiin työpajoja ja harjoituksia. Leipzigin kirkoissa papit muistuttivat ihmisten mieliin Mahatma Gandhin ja Martin Luther Kingin kirjoituksia ja kokemuksia. Marraskuussa muuri murtui. Näitä tapahtumia käsitellään Väkivallattomuuden voima -keskustelusarjassa 16.6. klo 18 eteenpäin.

Vuosina 1989–1991 järjestettiin ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin vapaat parlamenttivaalit paitsi kaikissa Itä-Euroopan itsenäisissä maissa, myös Neuvostoliittoon tai Jugoslaviaan aiemmin kuuluneissa valtioissa. Neuvostojohtaja Mihail Gorbatšovin uudistuksilla, Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudella, kilpavarustelulla, neuvostojärjestelmän taloudellisella ja moraalisella konkurssilla, jopa Suomen televisiolla oli kaikilla roolinsa muutoksen aikaansaamisessa.

Helmikuun 23. päivänä 1986 Filippiinien pääkaupungissa Manilassa panssarivaunuista ja miehistönkuljetusvaunuista koostuvan armeijayksikön komentaja uhkasi ampua heidän reitillään seisseet mielenosoittajat, elleivät nämä väistyisi. Armeijaa vastassa ei ollut kasvottomia terroristeja tai sotilaskoulutuksen saaneita sissejä, vaan kotiäitejä, nuorisoa, liikemiehiä, pappeja ja nunnia. Mielenosoittajajoukko pysyi aloillaan ja väkivallattomina. Filippiinien People Power -vallankumousta 1986 käsitellään Väkivallattomuuden voima -keskustelusarjassa 19.5. klo 18 eteenpäin.

Noustuaan Tšekkoslovakian johtoon tammikuussa 1968 uudistusmielinen Alexander Dubček aloitti toimenpiteet poliittisten uudistusten toteuttamiseksi. Brežnevin johtama Neuvostoliitto pelkäsi liberalisaation leviävän ja vaati uudistusten keskeyttämistä. Kun Tšekkoslovakian johto ei taipunut Brežnevin vaatimuksiin, hyökkäsi Neuvostoliitto liittolaisineen maahan myöhään illalla 20.8.1968. Aseellisen vastarinnan sijaan tšekkoslovakialaiset ottivat käyttöön periaatteen, joka on keskeisenä mukana myös Gandhin ja Gene Sharpin ajattelusta: Jos ihmiset eivät alistu, on heitä mahdoton hallita.

Miten totalitarismin olosuhteissa on mahdollista käydä vastarintataistelua, aseellista sen enempää kuin aseetontakaan? 1940-luvun Saksassa Valkoisen ruusun aktivistit, joista suurin osa oli parikymppisiä lääketieteen opiskelijoita, valitsivat taktiikakseen kirjeet. Kesäkuun 1942 ja helmikuun 1943 välisenä aikana he laativat kuusi julistusta, jotka he kirjoittivat, painoivat ja lähettivät yhteensä noin viitenätoistatuhantena kopiona eri puolille Saksaa. Valkoista ruusua ja sen aktivistia Sophie Schollia käsitellään Väkivallattomuuden voima -keskustelusarjassa 7.4. klo 18 eteenpäin.

Vuoden 1943 helmikuun 27. päivänä natsihallinto aloitti Berliinin viimeisten juutalaisten joukkopidätykset. Arjalaisiksi katsottujen saksalaisten kanssa naimisissa olevat miehet, kaikkiaan 1 800 henkilöä, erotettiin muusta joukosta ja heidät suljettiin rakennukseen keskustassa Rosenstraßella. Omaisten mielenosoitukset kasvoivat virkavallan vastatoimista huolimatta päivä päivältä, kunnes propagandaministeri Goebbels yllättäen päätyi vapauttamaan vangitut. Tapahtumasarjaa käsitellään Väkivallattomuuden voima -keskustelusarjassa 24.3. klo 18 eteenpäin.