Viime talvena syntynyt idea kansainvälisestä Ruokaa, ei aseita –työleiristä toteutui heinäkuun jälkipuolella Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry:n, Aseistakieltäytyjäliiton ja Helsingin Ruokaa, ei aseita ryhmän yhteistyönä. Leiri keräsi Helsinkiin vapaaehtoistyöntekijöitä kuudesta eri maasta. Kaksiviikkoisen työleirin aikana jaettiin ilmaista ruokaa viitenä päivänä eri puolilla kaupunkia.
Heinäkuun 16. Päivänä alkaneen leirin tukikohtana toimi Rauhanasema, joka oli saatu kokonaan leiriläisten käyttöön muiden siellä majaansa pitävien järjestöjen viettäessä kesälomaa. Ensimmäinen leiripäivä kului Slovakiasta, Pohjois-Irlannista, Itävallasta, Sveitsistä, Puolasta ja Yhdysvalloista saapuneiden leiriläisten sekä leiriä organisoineiden puolenkymmenen suomalaisen tutustuessa toisiinsa.
Tutustumista ja ensimmäistä yötä helleaallon ja lähes trooppisen kosteuden yllättämässä Helsingissä seurasi opinto-osuus, jolla pyrittiin valottamaan Ruokaa, ei aseita –kampanjan toimintaa ja ajatuksia toiminnan taustalla. Opinto-osuudessa kerrattiin Ruokaa, ei aseita –kampanjan historiaa, perehdyttiin asunnottomuuteen ja syrjäytymiseen Suomessa ja pohdittiin turvallisuutta ja militarismia. Opinto-osuuden anti oli useimmille leirille saapuneille uutta: vain pari heistä tunsi kampanjan ennestään.
Leirin ensimmäinen ruoanjakotapahtuma järjestettiin torstaina 19.7. Itä-Helsingin uusimmassa, 90-luvulla rakennetussa Meri-Rastilan lähiössä, joka on saanut taksikuskeilta alueella asuvien maahanmuuttajien johdosta lisänimen ”Mogadishu”. Ahkerasti liisteröityjen julisteiden ja paikallislehdissä julkaistujen ilmoitusten houkuttamana paikalle saapui puolitoistasataa nälkäistä ja ruoka jaettiin loppuun runsaassa puolessa tunnissa.
Seuraavan päivän ruanjako kokosi Jakomäen ostoskeskuksen tuntumaan saman verran ihmisiä. Ruokailijoiden joukosta löytyi mm. 70-luvun alussa siviilipalveluksen suorittanut runoilija ja lapsuudessaan talvisotaa Viipurista Pohjanmaalle paennut mies, jonka puheet aseriisunnasta ja väkivallattomuudesta olivat sodan jälkeisinä vuosikymmeninä kaikuneet kuuroille korville.
200 kiloa juustoa
Seuraavalla viikolla järjestetyissä kolmessa ruoanjakotapahtumassa jaettiin lämpimän ruoan, leivän ja teen lisäksi yhteensä yli 200 kiloa juustoa ja muita maitotuotteita, jotka Espoolainen kauppias lahjoitti Ruokaa, ei aseita –kampanjalle kaupan kylmälaitteiden rikkouduttua. Ruokaa jaettiin Kontulassa ja Mellunmäessä molemmissa parillesadalle ihmiselle. Jakopaikoille oli kerääntynyt ihmisiä ruokaa odottamaan jopa tuntia ennen tapahtumien alkua ja ruoanjakajien teltan eteen muodostunut jono kasvoi ajoittain kymmenien metrien mittaiseksi.
Hakaniemessä työleirin päätteeksi järjestettyä ruoanjakotapahtumaa väritti leiriläisten toteuttama useasta näytöksestä koostunut katuteatteriesitys. Esityksessä rikkaat ihmiset kävelivät ruokaa jonottavien ihmisten ohi halveksivasti naureskellen omaan pöytäänsä, johon tarjoilija toi pian suuren kuvun. Kuvun alta paljastuikin ruoan sijasta aseita, joita rikkaat yrittivät nälkäisinä epätoivossaan pureskella.
Muissa näytöksissä nähtiin mm. Rambo, jonka massiivisen aseen sisältä löytyi ruokaa. Katuteatteriesitys päättyi yhteislauluun: ”Lots of good food for free/ instead of states authority…”.
Samana päivänä ruokaa jakoi myös Lappeenrantaan perustettu uusi Ruokaa, ei aseita –ryhmä.
Ekoyhteisö ja kierrätystyöpaja
Ruoanvalmistuksen ja jakamisen lisäksi leirille mahtui paljon muutakin ohjelmaa. Leiriläiset vierailivat kierrätystyöpaja Tempussa, joka toteuttaa paikallista kierrätystoimintaa länsihelsinkiläisessä Pohjois-Haagan lähiössä. Samalla tutustuttiin työpajan yhteydessä toimivaan Saha ry:een, joka kunnostaa työkaluja kehitysmaihin vietäväksi ja puutarhapalstaan, jossa Tempun väki harjoittelee luonnonmukaisen viljelyn alkeita.
Viikonlopun leiriläiset viettivät Kuusiluodon saarella, jossa Vanhankaupungin kulttuuri-ekologinen klubi pyrkii luomaan ympäristöä mahdollisimman vähän rasittavia vapaa-ajanviettomahdollisuuksia ja elvyttämään perinteisiä rakennus- ja viljelymenetelmiä.
Useimmat leiriläiset osallistuivat myös Helsingissä leirin aikana järjestettyihin tukimielenosoituksiin Genovaan samaan aikaan kokoontuneille vapaakaupan vastustajille. Poliisin ampuman mielenosoittajan muistotilaisuuteen leiriläiset osallistuivat toteuttamalla kuolemaa symboloineen katuteatteriesityksen.
Turvallisuuspolitiikan kritiikkiä
Leirillä kritisoitiin Suomen turvallisuuspolitiikan kapeakatseisuutta ja tuotiin esille ongelmia, jotka monilta puolustusvoimien lobbareiden sokaisemilta päättäjiltä tuntuvat unohtuneen. Erityisesti kiinnitettiin huomiota syrjäytymiseen ja köyhyyteen, joiden kasvu on paljon sotilaallisia uhkia suurempi ongelma. Ruokaa jaettiin leirin aikana lähiöissä, joissa köyhyyden aiheuttamat ongelmat ovat selkeimmin nähtävissä.
Hallituksen köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi keväällä laatima ”köyhyyspaketti” jäi torsoksi. 750 miljoonan korotus sosiaalimäärärahoihin tuo nimellistä helpotusta kaikkein heikoimmassa tilanteessa oleville, mutta ei riitä torjumaan köyhyyttä. Sen sijaan sotilasmäärärahoihin saatiin jälleen runnottua kenraalien kaipaama miljardiluokan tasokorotus, vaikka mitään konkreettista konfliktinuhkaa ei Suomen lähialueilta ole löydettävissä.
Todellista turvallisuuspolitiikkaa olisi kansalaisten hyvinvoinnin ja perustoimeentulon turvaaminen asehankintojen ja järjettömän suuren reservin ylläpitämisen sijasta.
Ajatuksia ja ideoita
Ruokaa, ei aseita –työleiri oli kokonaisuutena erittäin onnistunut. Kaikki leirille saapuneet vapaaehtoiset innostuivat kampanjan ideasta ja yhteishenki leirillä oli hyvä. Leiri sai myös kiitettävästi julkisuutta.
Työleiri tarjosi Helsingin Ruokaa, ei aseita –ryhmälle mahdollisuuden jakaa ruokaa normaalin jakopaikan Hakaniemen lisäksi lähiöissä. Lähiöiden yleisömenestys poiki myös idean toisen Ruokaa, ei aseita –ryhmän perustamisesta Itä-Helsinkiin.
Ensimmäinen kansainvälinen Ruokaa, ei aseita –työleiri jää tuskin viimeiseksi. Varmasti tulevaisuudessakin nähdään vapaaehtoisia ulkomaalaisia soppakauhan varressa uuden leirillä tehdyn banderollin alla.
Kokemus työleiriltä
Tullessani tänne Helsinkiin “Ruokaa ei aseita” -työleirille kahdeksi viikoksi, minulla ei ollut mitään käsitystä mitä on odotettavissa.
Olin kuullut työleireistä “Volunteers for Peace” (vfp.org)-nimiseltä järjestöltä, joka levittää luetteloa eri puolilla maailmaa järjestettävistä työleireistä, jotka liittyvät maailmanrauhan edistämiseen. Sain erittäin pitkän listan leirivaihtoehdoista ja päädyin Helsinkiin, jossa järjestettävän työleirin nimi oli “Food not Bombs.” Minut hyväksyttiin leirille noin kuukautta myöhemmin ja vaikka tiesin mitä minun piti tuoda leirille (makuupussi ja työvaatteet) ja että aiomme laittaa kasvisruokaa, en todellakaan tiennyt mitään “Ruokaa ei aseita”-kampanjasta.
Niinpä en juurikaan tiennyt mitä odottaa, paitsi että Suomessa on kesäisin viileää, ja odotin saavani jotain helpotusta San Diegon polttavaan kuumuuteen (siellä on aurinkoista ja kuumaa ympäri vuoden).
Yllätyksekseni Helsingissäkin oli kuumaa ja kosteaa kun saavuin tänne! Siitä on nyt jo yli viikko, ja sama lämpöaalto jatkuu yhä. Täällä on jopa kuumempaa kuin San Diegossa tällä hetkellä!
Löysin talon jossa minun oli määrä asua, se oli nimeltään Rauhanasema. Siellä on useiden eri järjestöjen toimistoja, muun muassa KVT:n, ja se on aika iso. Se on keskellä toimistorakennuksia, joten talona se näyttää vähän joukkoon sopimattomalta noiden suurien rakennusten keskellä. Silti se oli tervetulleeksi toivottava, lämmin ja kotoisa näky ihmiselle, joka on juuri matkustanut melkein 10.000 kilometriä ja oli vähän väsynyt.
Odotin, että nukumme lattialla ja juuri näin olikin. Noin 15 ihmisen joukko leiriytyi lattialle levitetyille patjoille joka ilta. Kuusi meistä oli eri maista, useimmat Länsi-Euroopasta. Loput olivat suomalaisia.
Jokaisena päivänä teemme itsellemme vegaaniruokaa, jonka olemme saanet lahjoituksena ja jonka voimme puhdistaa. Näin ollen eläimiä ei tapeta ruokaamme varten ja hyödynnämme myös ruokaa, jonka supermarketit olisivat muuten syystä tai toisesta heittäneet pois.
Kaksiviikkoisen oleskeluni aikana tarjoamme vegaaniruokaa julkisella paikalla viisi kertaa. Homma toimii näin: valmistamme paljon lahjoitettua ruokaa valittua Helsingin aluetta varten. Sen jälkeen pakkaamme sen ja se viedään autolla julkiselle paikalla, jossa meidän on määrä jakaa se. Kaikki paitsi autonkuljettaja menevät jakopaikalle polkupyörällä, sillä tämä liikkumisen muoto on energiankulutuksen suhteen tehokkain.
Koska olemme mainostaneet tapahtumia etukäteen, tavallisesti syntyy jonoja ja kaikki ruokaa jaetaan puolessa tunnissa. Kaikki ovat tervetulleita hakemaan ruokaa – heidän ei tarvitse todistaa, että tarvitsevat sitä.
Jos ihmiset kysyvät meiltä ryhmästämme, kerromme heille, että mielestämme rahat ovat paremmassa käytössä jos ne käytettäisiin nälkäisten ruokkimiseen kuin aseisiin. Uskomme, että voimavaroja tuhlataan aseisiin ja ne olisi parempi sen sijaista käyttää ruokaan, erityisesti vegaaniruokaan, joka ei vahingoita eläimiä.
Olen havainnut ihmisten ruokkimisen varsin antoisaksi kokemukseksi. Kun katson hymyjä heidän kasvoillaan ja kuulen heidän sanovan “kiitos”, minusta tuntui paljon paremmalta kuin jos olisin vain laittanut 20 dollaria kirjekuoreen ja lähettänyt sen jollekin hyväntekeväisyysjärjestölle!
Tällaisessa lyhyessä artikkelissa olisi mahdotonta kertoa kaikista kokemuksista ja mitä ne ovat minulle merkinneet. Kaikki me leiriläiset olemme työskennelleet yhdessä, leikkineet yhdessä ja nauraneet yhdessä. Eri kotimaat ja äidinkielet, eri-ikäisyys tai erilaiset maailmankatsomukset eivät ole erottaneet meitä, vaan antaneet mahdollisuuden oppia toisiltamme ja juhlia kaikkea erilaisuutta pienen leirimme sisällä.
Ja nyt meidän pikku Ania, 18-vuotias tyttö Puolasta, tulee kertomaan minulle, että on aika alkaa tiskata astioita, joista olemme juuri jakaneet ruokaa nälkäisille. Hän pyytää sanomaan teille kaikille “hei” ja että hän on oppinut, että muta- ja vesisota on hauska tapa poistaa stressiä ja – miksi ette kokeilisi sitä itse seuraavalla leirillänne!
Kirjoittaja asuu San Diegossa, Californiassa, USA:ssa. Hän osallistui kansainväliselle Ruokaa, ei aseita –työleirille Helsingissä Heinäkuussa 2001.