Olen Rasmus Tillander, 26-vuotias espoolainen väitöskirjatutkija. Suoritan tällä hetkellä siviilipalvelustani Suomen Lähetysseuralla. Pääasialliset työtehtäväni liittyvät tapahtumien käytännön järjestelyihin, mutta järjestötyölle tyypillisesti mukana on kaikkea postimerkkilahjoitusten käsittelystä videotuotantoon. Olen aiemminkin työskennellyt ja tehnyt vapaaehtoistöitä monissa järjestöissä, joten tällainen monipuolinen työote on itselle kyllä tuttu ja myös ihan mieluisa.

Erityisesti Lähetysseuraa voi kehua siitä, että näin vähän vanhempana ja kokeneempana sivarina päässyt tekemään myös vähän enemmän luovuutta ja osaamista vaativia töitä. Esimerkiksi heti ensimmäiseksi minut laitettiin selvittelemään joululaulujen tekijänoikeuksia, yllättävän haastavaa hommaa! Toki on myös rehellisyyden nimissä myönnettävä, että tässä kohtaa elämää täyden työviikon tekeminen minimipalkkiolla vähän syö ihmistä. Ja toki omillaan asuvalle siviilipalvelus on taloudellisesti aika haastava vuosi.

Siviilipalvelus oli kuitenkin minulle ideologisista syistä hyvin selvä valinta. Pasifistina en halua olla mukana edes harjoittelemassa toisten ihmisten tappamista. Siviilipalveluksen suorittaminen onkin minulle kunnia-asia, jotain mistä olen ylpeä.

Palaa sivulle Kokemuksia siviilipalveluksesta