Israelin nuorten aseistakieltäytyjien – shiministimien – toimintapäivä järjestettiin 18.12. Vaikka yksi ryhmän jäsenistä, 19-vuotias Tamar Katz, oli tuolloin armeijan arestissa, kieltäytyjät olivat innoissaan. He kertoivat, etteivät nuoret kieltäytyjät ole saaneet näin paljon huomiota vuosiin. Maailmanlaajuinen tuki on ollut valtavaa. Alla erään mielenosoituksessa Tel Avivissa läsnäolleen kuvaus:
"On vaikea ilmaista sanoin – ja mahdotonta liioitella – kuinka täysin kyllästetty israelilainen kulttuuri on armeijan sankari-imagolla. Kouluissa, ilmoituksissa, mainoskampanjoissa, kauppojen alennuksissa, keskusteluissa naapureiden kanssa – kaikilla kuviteltavissa olevilla tavoilla – armeija esitetään oman maan palvelemisen ylimpänä muotona. Kun vein viisivuotiaan tyttäreni hiljattain lääkärille, lääkäri alkoi selittää hänelle rokotuksien tarpeellisuutta tällaisella rinnastuksella: "Tiedäthän, että Israelilla on armeija, joka suojelee meitä? Rokotukset ovat kuin sinun kehoasi suojeleva armeija. "
Armeija on yksinkertaisesti kaikkialla.
Tämä tekee shiministim-kampanjasta vieläkin merkittävämmän. Kyseessä ovat juuri lukiosta päässeet nuoret aikuiset, jotka ovat onnistuneet murtamaan myytit, joihin heidät on hukutettu ja arvioimaan itse, mitä armeija todellisuudessa tekee. Tultuaan johtopäätökseen, että armeija pakottaisi heidät epämoraalisiin tekoihin, he ovat ottaneet seuraavan ilmeisen – muttei missään tapauksessa helpon – askeleen kieltäytymällä palvelemasta siinä. Tämä päätös on tehty ankaran paineen alla, jota luovat kieltäytyjien perheet, samanikäiset ystävät ja koko yhteiskunta. Silti he ovat valmiita maksamaan hinnan – vankeudessa vietetyn ajan – siitä, että nousevat puolustamaan sitä minkä tietävät oikeaksi.
Omalta kannaltani, kahta israelilaista tytärtä kasvattavana äitinä, ei voisi olla parempia roolimalleja.
Tämän johdosta pyysin tytärtäni tulemaan kanssani shiministimien solidaarisuustapahtumaan 18. joulukuuta ja olin haltioissani siitä, että hän suostui lähtemään kesken siskonsa hanukka-juhlien tullakseen mukaani.
Toimintapäivä oli jo herättänyt kaivattua huomiota: Haaretz-lehti julkaisi etusivun artikkelin, USA:n armeijan aseistakieltäytyjät esittivät oman liikuttavan solidaarisuusjulistuksensa ja Amnesty International voimakassanaisen kannanottonsa.
Kun saavuimme paikalle, näimme ensin lukuisia laatikoita rivissä kadulla. Niissä olivat kansainvälisen tukikampanjan eri maissa keräämät tukiviestit, yhteensä yli 20000 kappaletta.
Armeijan mahtavan päämajarakennuksen luona meidät ohjattiin toiselle puolelle katua. Sen lähemmäksi poliisi ei meitä päästänyt. Joukkomme oli pieni, noin kaksisataa ihmistä, ja se muistutti minua siitä, kuinka urhea ja yhä eristetty Israelin kieltäytyjäliike on ja kuinka paljon kansainvälinen tuki näin ollen merkitsee.
Innostunut väkijoukko hurrasi ja huusi iskulauseita kun muutamat shiministimit – Omer Goldman, Sahar Vardi ja Raz Bar-David Varon-- sekä Yuval Ophir-Auronin ja Sahar Vardin omaiset kantoivat vuorotellen täysiä vetoomuslaatikoita puolustusministeriön lukittujen porttien eteen, jossa kaksi pukuihin sonnustautunutta miestä lopulta suostui ottamaan ne vastaan. Shiministimit ovat sympaattinen ryhmä, osoitus siitä kuinka kieltäytyjät voivat tulla mistä vain Israelin yhteiskunnan osista: Omerin isä on luonut uran korkeissa tehtävissä Mossadissa, Saharin vanhemmat ovat taas taipumattoman omistautuneita vasemmistoaktivisteja.
Jiddishinkieliseen kulttuuriin sisältyy juutalaisesta mystisestä traditiosta periytyvä uskomus lamedvavnikeihin, 36 oikeamieliseen ja nöyrään ihmiseen, joille Jumala pelastaa maailman. Shministimit ovat meidän lamedvavnikimme – meidän omantunnon äänemme, meidän pieni lepattava toivomme sellaisesta yhteiskunnasta, joka ei osallistu halukkaasti palestiinalaisten kontrolloimiseen, terrorisoimiseen ja tappamiseen – pystyttämällä tarkastusasemia, hävittämällä koteja, tuhoamalla muinaisia oliivilehtoja, rakentamalla muuria, takavarikoimalla maata, ylläpitämällä saartoa ja kaikilla muilla moraalittomilla ja laittomilla teoilla, jotka liittyvät miehitykseen.
Mielenosoituksen lopussa puhuin lyhyesti yhden sen järjestäjistä kanssa. Hän sanoi: "Me voimme tehdä näillä tukiviesteillä paljon muutakin. Me voimme jaella niitä Tel Avivin kaduilla. Voimme tehdä monenlaisia asioita" Hän oli selvästi ilahtunut ja innoissaan siitä sysäyksestä, jonka toimintapäivä oli antanut kieltäytymisliikkeen rakentamiselle. Ja kun palasimme polkupyörällä kotiin vielä lämpimässä jouluun ilmassa tyttäreni sanoi minulle: "Äiti, minä en koskaan halua mennä armeijaan."
Kaikki voi alkaa näin. Koska mitä tapahtuisi, jos kuuden tai kymmenen tai kuudenkymmenen sijasta 600 kieltäytyisi armeijasta? Tai jos 6000 kieltäytyisi? Silloin miehitys loppuisi.
Rebecca Vilkomerson