Tiedotusvälineille 29.6.2022
Vapaa julkaistavaksi heti
RUOKAA EI ASEITA -LEIRI KÄYNNISTYY - VAPAAEHTOISET JAKAVAT RUOKAA TARVITSEVILLE HELSINGISSÄ
Helsingin kansainvälinen Ruokaa ei aseita -vapaaehtoistyöleiri on käynnistynyt Rauhanasemalla Itä-Pasilassa. Kahden viikon pituiselle leirille osallistuvat ulkomaalaiset vapaaehtoiset järjestävät leirin aikana eri puolilla Helsinkiä kuusi tapahtumaa, joissa ilmaista kasvisruokaa jaetaan sitä tarvitseville.
Ruokaa ei aseita (myöhemmin REA) on kansainvälinen, Bostonissa Yhdysvalloissa 1980 -luvun alussa alkanut kampanja, joka on levinnyt ympäri maailmaa. Jakamalla ruokaa ilmaiseksi kiinnitetään huomiota siihen, miten köyhyys, eriarvoisuus ja asevarustelu linkittyvät yhteen.
Niin Suomessa kuin globaalistikin asevarusteluun laitetaan järjettömiä rahasummia. Varustelumenot ovat olleet kasvussa viime vuosina maailmanlaajuisesti ja Suomessakin suunnitellaan valtavien sotilashankintojen tekemistä. Samaan aikaan rahaa leikataan esimerkiksi sosiaalipalveluista ja leipäjonot kasvavat kasvamistaan. Ruokaturvaa ei pystytä takaamaan kaikille ja ihmiset joutuvat punnitsemaan, ostavatko ruokaa vai jotain muuta elämiselle välttämätöntä.
Kasvisruokaa lahjoituksilla
REA:n leirillä valmistama ja jakama ruoka on aina kasvisruokaa, joka on valmistettu kauppojen lahjoittamista hävikkiraaka-aineista. Eettisten ongelmien lisäksi eläinteollisuus kuormittaa maapallon voimavaroja suunnattomasti enemmän kuin kasvisruoan tuottaminen. Eläinperäisellä ruoalla on mahdotonta saada ruokittua maailman jatkuvasti kasvavaa ihmismäärää.
Kahden viikon leirin aikana järjestetään viisi ruoanjakotapahtumaa:
30.6. Pasilassa
1.7. Kannelmäessä
4.7. Malmilla
5.7. Kontulassa
7.7. Pasilassa
Lisätietoja:
Projektikoordinaattori Pauli Putkiranta,
puh. 050 436 9594