Itä-Uudenmaan käräjäoikeus langetti 6.2. pitkät vapausrangaistukset kolmelle suullisessa käsittelyssä olleelle totaalikieltäytyjälle. Valtteri Repo sai 115 päivän ehdottoman vankeusrangaistuksen. Jussi Salmelan ja Elsa Taurian tuomio langetettiin valvontarangaistuksena. Salmela sai 172 päivää ja Tauria 173 päivää. Salmela ja Tauria aikovat valittaa tuomioistaan hovioikeuteen.
Kaikki tuomitut vetosivat oikeudessa rangaistuksen syrjivyyteen. Jehovan todistajat on vapautettu palveluksesta rauhan aikana, mutta muun sisältöisen vakaumuksen omaavat tuomitaan vapausrangaistuksiin. Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitea on useaan otteeseen vaatinut Suomea laajentamaan palveluksesta rauhan aikana vapautettujen Jehovan todistajien erikoiskohtelua koskemaan myös muita vakaumuksellisia aseistakieltäytyjiä. Toinen YK:n ihmisoikeuselin, ihmisoikeusneuvosto, puolestaan kehotti omassa määräaikaistarkastuksessaan viime vuoden heinäkuussa Suomea vapauttamaan vangitut aseistakieltäytyjät.
Itä-Uudenmaan käräjöoikeus ei sinänsä kiistänyt syrjintäargumentteja, mutta katsoi että "vakiintuneet oikeuskäytännön" ja lainsäädännön sisältämän vaihtoehdottoman rangaistusmallin perusteella syytetyt tulee tuomita. Aseistakieltäytyjäliitto odottaa, että tuomiosta tehtävät valitukset käsittelevä hovioikeus ottaa vihdoin yhdenvertaisuusperiaatteen ja Suomen ihmisoikeusvelvoitteet vakavasti ja kumoaa tänään langetetut tuomiot.
Ehdottomiin vapausrangaistuksiin tuomitaan vuosittain noin 35-55 totaalikieltäytyjää. Heidät tuomitaan joko vankilaan tai valvontarangaistukseen, joka tarkoittaa sähköisesti valvottua kotiarestia. Totaalikieltäytyjien maksimirangaistus on 173 vuorokautta. He joutuvat suorittamaan tuomion kokonaisuudessaan.