Päivän teema on tänä vuonna aseistakieltäytyminen Yhdysvalloissa
15. toukokuuta vietetään kansainvälistä aseistakieltäytyjäpäivää eri puolilla maailmaa. Aseistakieltäytyjäliitto pitää informaatiopistettä Kolmen sepän patsaan luona Helsingin keskustassa klo 13–17. Pisteestä käsin kerätään ihmisten allekirjoituksia presidentti Tarja Haloselle osoitettuihin postikorteihin. Korteissa pyydetään presidenttiä käyttämään asemansa suomaa mahdollisuutta vaikuttaa Suomen ihmisoikeustilanteeseen armahtamalla vangitut totaalikieltäytyjät.
Suomessa tuomitaan vankeuteen vuosittain noin seitsemänkymmentä aseistakieltäytyjää. Toukokuun alussa vankeustuomiotaan oli suorittamassa 23. Monet kansainväliset ihmisoikeustoimijat – kuten YK:n ihmisoikeuskomitea, Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea ja Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu – ovat vaatineet Suomea saattamaan aseistakieltäytymistä koskevan lainsäädäntönsä Suomea sitovien ihmisoikeussäädösten edellyttämälle tasolle. Ne ovat vaatineet mm. rangaistuksenomaisen siviilipalvelusajan lyhentämistä ja aseistakieltäytymisoikeuden tunnustamista kaikissa tilanteissa eikä ainoastaan rauhan aikana, kuten tällä hetkellä. Suomen valtio ei ole kuitenkaan saanut toistaiseksi mitään aikaan ongelmien korjaamiseksi.
Aseistakieltäytyjäpäivän kansainvälinen teema on tänä vuonna aseistakieltäytyminen Yhdysvalloissa. Vaikka USA:ssa ei ole voimassa asevelvollisuutta, kaikki nuoret miehet joutuvat rekisteröitymään siltä varalta, että se saatetaan voimaan. Useita palveluksen aikana aseistakieltäytyjäksi ryhtyneitä on tuomittu viime vuosina vankeuteen, vaikka USA:n lainsäädäntö antaa periaatteessa aseistakieltäytymisoikeuden myös palvelukseen vapaaehtoisesti värväytyneille. Lisätietoja USA:n aseistakieltäytyjistä löytyy esim. War Resisters' International -järjestön www-sivulta: http://www.wri-irg.org/co/icod06/index.html.