Päivitetty 23.1.2017
Tamar Ze'evi ja Tamar Alon ovat parhaillaan vangittuna Israelissa. He julistivat kieltäytyvänsä palvelemasta miehitystä toteuttavassa Israelin armeijassa Tel Hashomerin värväyskeskuksessa Tel Avivin ulkopuolella 16.11. Sotilastuomioistuin lähetti vielä samana päivänä molemmat kahdeksi päiväksi vankilaan.
Kahden päivän jälkeen he joutuivat uudelleen tuomittavaksi ja saivat tällä kertaa molemmat seitsemän päivän rangaistuksen. Sen jälkeen he kieltäytyvät uudelleen ja saavat taas vankeustuomion. 28.11. vuorossa oli taas uusi tuomio. Molemmat saivat 10 päivän rangaistuksen. Joulukuussa langetettiin jo kolmas vankeusrangaistus - 27 vrk molemmille. Neljännet tuomiot langetettiin 9.1.2017, jolloin molemmat saivat 30 päivän rangaistuksen. He aikovat jatkaa kieltäytymistä nyt langetettujen tuomioiden suorittamisen jälkeenkin ja tuomiokierre on jatkumassa hamaan tulevaisuuteen.
Voit lähettää vastalauseviestin Israelin viranomaisille WRI:n sivustolta.
Tamar Ze'evi sanoi kieltäytymisjulistuksessaan: "Päätökseni olla värväytymättä tarkoittaa sitä, että otan vastuun teoistani ja niiden merkityksestä, vedän moraalisen rajan jota en halua ylittää ja vastustan aktiivisesti hallitusta ja sen ihmisoikeuksia rikkovaa ja väkivaltaa ruokkivaa politiikkaa." Ze'evin koko julistus löytyy täältä.
Tamar Alon puolestaan lausui: "Tapasin vanhempieni palestiinalaisia ystäviä jo pienenä. Tapasin ihmisiä, joiden oletettiin olevan vihollisiani, mutta he hymyilivät minulle, leikkivät kanssani ja juttelivat minulle. Nämä varhaiset kokemukset ovat opettaneet minut tutkiskelemaan palestiinalaisten jokapäiväistä todellisuutta sekä oman elämäni todellisuutta kriittisellä tavalla. En voi hyväksyä väittämää, että toisen kansakunnan sortaminen, perusihmisoikeuksien kiistäminen, rasismi ja viha ovat olennaisia Israelin valtion olemassaololle."
Alonin koko julistus löytyy täältä.
Solidaarisuutta: kansainvälinen toimintapäivä 1. joulukuuta
Monet järjestöt olivat toteuttamassa kansainvälistä toimintapäivää tukeakseen Alonin ja Ze'evin vastarintaa rauhan puolesta. Toimintapäivään liittyviä tapahtumia järjestettiin 22 maassa, mm. Britanniassa, Italiassa, Belgiassa, Ranskassa, Yhdysvalloissa, Kyproksella, Kreikassa ja Suomessa,
Lisätietoja toimintapäivästä löydät täältä.
Tapahtuma Facebook-sivu.