Aseistakieltäytyjäliitto ry
1. Kommentit ehdotetusta ratkaisuvaihtoehdosta
Ehdotettu ratkaisuvaihtoehto, Jehovan todistajien vapautuslain kumoaminen, perustuu ilmeisen tarkoitushakuiseen oletukseen, että nykytilanteen ongelma ihmisoikeuksien kannalta liittyy vain yhdenvertaisuuteen. Todellisuudessa kyseessä on kuitenkin huomattavasti laajempi ja monisyisempi ongelma. Tämän johdosta lakiehdotuksen toteuttaminen merkitsisi yritystä ratkaista ihmisoikeusongelma ihmisoikeuksia heikentämällä. Se toisi Jehovan todistajat uutena ryhmänä asevelvollisuus- ja siviilipalveluslain rangaistussäädösten piiriin ja varsin suurella todennäköisyydellä lisäisi vapausrangaistuksiin tuomittavien totaalikieltäytyjien määrää. Se olisi hyvin kyseenalainen Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kannalta. Aseistakieltäytyjäliitto toteaa, että tämän johdosta ehdotus on toteuttamiskelvoton.
Arvointia ihmisoikeusvelvoitteiden kannalta
Mainituista ihmisoikeusvelvoitteista tämän asian kannalta keskeisin on Suomessa laintasoisena voimassa oleva YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus, jonka tulkintavalta on annettu YK:n ihmisoikeuskomitealle. Komitea on kiinnittänyt Suomen tilanteeseen huomoita kolmessa peräkkäisessä Suomen määräaikaisraportin käsittelyssä, koko ajan tiukentuvien sanamuotojen ja perustelujen kera. Vuonna 1998 komitea ilmaisi huolensa Jehovan todistajien suosituimmuuskohtelusta muihin aseistakieltäytyjiin verrattuna ja kehotti Suomea saattamaan tilanteen Jehovan todistajien ja muiden aseistakieltäytyjien välillä sopimuksen 26. artiklan (syrjintäkielto) mukaiseksi (CCPR/C/79/Add.91).
Suomi ei kuitenkaan tehnyt asialle mitään, joten ihmisoikeuskomitea palasi asiaan seuraavassa määräaikaisraportista antamissaan johtopäätöksissä vuonna 2004 (CCPR/CO/82/FI). Tuolloin se asettui selvästi tukemaan asian ratkaisemista vapautuslakia laajentamalla: komitea ilmaisi huolensa siitä ettei Jehovan todistajien poikkeuskohtelua ole laajennettu muihin ryhmiin ja johtopäätöksensä tueksi viittasi 26. artiklan lisäksi lisäksi myös kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 18. artiklaan (ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus). Lisäksi komitea kiinnitti tuolloin huomiota siviilipalveluksen rangaistuksenluontoiseen kestoon ja aseistakieltäytymisoikeuden tunnustamiseen vain rauhan aikana.
Viimeisimmissä, vuonna 2013 antamissaan johtopäätöksissä (CCPR/C/FIN/CO/6) komitea esitti jälleen huolensa siitä, että Jehovan todistajien suosituimmuuskohtelua ei ole laajennettu koskemaan muita aseistakieltäytyjäryhmiä. Tällä kertaa komitea viittasi asian yhteydessä pelkästään ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauuden turvaavaan 18. artiklaan.
Muutos ihmisoikeuskomitean kannan perusteluissa kertoo siitä, että aseistakieltäytyminen nähty koko ajan selkeämmin ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauteen sisältyväksi oikeudeksi. Muutos vaikuttaa kuitenkin myös siihen, minkälaisia hyväksyttäviä keinoja valtiolla on käytettävissä ongelman ratkaisemiseksi. Mikäli kysymys olisi yhdenvertaisuuden toteutumisesta, tilanteen voisi todellakin ajatella olevan ratkaistavissa heikentämällä Jehovan todistajien asema samalla tasolle muiden aseistakieltäytyjäryhmien kanssa. Kun kuitenkin kysymys on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaudesta, tämä ratkaisu ei voi tulla kysymykseen.
Komitean viittaminen nimenomaan 18. artiklaan ja useaan otteeseen esittämä ratkaisu vapautuslain laajentamisesta ovat keskenään johdonmukaisia. Kysymys on siitä, että oikeus kieltäytyä aseista katsotaan kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen perusteella ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauden hyväksyttäväksi käyttämiseksi. Sen johdosta langetettavat vapausrangaistukset merkitsevät näin ollen sopimuksessa turvattujen perusoikeuksien käyttämisestä rankaisemista ja esitetty ratkaisu vapautuslain kumoamisesta merkitsisi sitä, että tällä muiden vakaumuksellisiin totaalikieltäytyjien mainittuihin oikeuksiin kohdistuvat loukkaukset laajenisivat koskemaan Jehovan todistajia.
Ihmisoikeuskomitean kannanottojen lisäksi on syytä huomioida YK:n ihmisoikeusneuvoston määräaikaisraportti (A/HRC/36/8), jossa kehotetaan Suomea vapauttamaan vangitut aseistakieltäytyjät. Ehdotettu muutos veisi tilannetta täysin päinvastaiseen suuntaan.
Kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen lisäksi ajatuksen, uskonnon ja omantunnonvapaus on turvattu myös Euroopan ihmisoikeussopimuksessa (9. artikla). Aseistakieltäytymisoikeus sisältyy vakiintuneen tulkinnan mukaan kyseisiin oikeuksiin myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen kannalta, kuten lakiesityksen perusteluissakin tuodaan esiin. Lisäksi uskonnon ja omantunnonvapaus on turvattu Suomen perustuslaissa.
Vaikka lakiesityksen perusteissa luetteloidaankin erilaisia aseistakieltäytymisoikeuden kannalta relevantteja ihmisoikeussopimusten kohtia ja ihmisoikeuselinten käsittelemiä yksilövalituksia, ei ehdotettua ratkaisua tosiasiassa arvoida niiden kautta asian edellyttämällä tavalla. Aseistakieltäytyjäliitto pitää selvänä, ettei Suomen ihmisoikeusvelvoitteiden kannalta hyvin kyseenalaista muutosta voi ryhtyä tekemään näin puutteellisen selvitystyön perusteella.
2. Kommentit ehdotetusta siirtymäsäännöksestä
Koska ehdotus on totettamiskelvoton, ei Aseistakieltäytyjäliitolla ole aihetta ottaa kantaa siirtymäsäännöksiin.
3. Kommentit hallituksen esityksen perusteluista
Yksityiskohtaiset perustelut
Tarjottua ratkaisuvaihtoehtoa puolusteltaessa hallituksen esityksessä esitetään toistuvasti hyvin kyseenalaisia ja heikosti perusteluja ellei kokonaan perusteettomia väitteitä ja oletuksia. Erityisen selvästi nämä tulevat esille yksityiskohtaisten perusteiden kohdassa 3.2., jossa pyritään käsittelemään muutosehdotusta Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kannalta. Perusteluissa kirjoitetaan:
”Ihmisoikeuselinten soveltamiskäytännön valossa näyttää myös selvältä, että mikäli jokin uskonnollinen tai muu ryhmä vapautetaan kaikesta palveluksesta, tulisi vapautus syrjimättömästi ulottaa myös muihin vastaaviin vakaumuksiin. Nykytilaa, jossa yksi uskontokunta on vapautettu asevelvollisuuden suorittamisesta, voidaan siten pitää ongelmallisena Suomea sitovien kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden näkökulmasta.
Suomea sitovista kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista tai niiden soveltamiskäytännöstä ei voida toisaalta johtaa oikeutta kieltäytyä muusta kuin aseellisesta palveluksesta. Aseistakieltäytymisoikeus ei siten sisällä oikeutta kieltäytyä siviilipalveluksesta. Jehovan todistajien vapautuslaki onkin ongelmallinen lähinnä yhdenvertaisuuden kannalta ja tämä ongelma poistuu tehokkaasti, jos vapautuslaki kumotaan. Esitys on siten hallituksen käsityksen mukaan ongelmaton Suomea sitovien kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kannalta.”
Lakiehdotuksen päättely perustuu väitteeseen, jonka mukaan kyseessä olisi kansainvälisten ihmisoikeusopimusten kannalta nimenomaan yhdenvertaisuusongelmasta, joten asia voidaan ratkaista heikentämällä yhden ryhmän asema samalle tasolle muiden kanssa. Väite, jota ei ehdotuksessa käytännössä perustella lainkaan, on päinvastainen YK:n ihmisoikeuskomitean kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevasta yleissopimuksesta ilmaiseman tulkinnan kanssa. Jälkimmäisen mukaan kun vapautuslaki on Suomea sitovien kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden näkökulmasta ongelmallinen nimenomaan ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauden kannalta. Näiden oikeuksien toteutumisen kannalta lakiesitys taas on erittäin ongelmallinen, kuten edellä on tuotu esiin. Yllä esitetty lakiesityksen perustelu on siis suhteutettuna YK:n ihmisoikeuskomitean kannanottoihin perätön.
Perustelematta jää myös väite, jonka mukaan ihmisoikeussopimuksista ei voi johtaa oikeutta kieltäytyä muusta kuin aseellisesta palveluksesta. YK:n ihmisoikeuskomitean arvostelu perustuu ensisijassa kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 18. artiklaan. Tällöin ongelma keskittyy juuri siihen, että artiklan piiriin kuuluvan, legitiimiksi käyttämiseksi katsotun aseistakieltäytymisoikeuden käyttö johtaa vapausrangaistuksiin. Tämän perusongelman voidaan nähdä olevan olemassa riippumatta siitä, tarjotaanko aseistakieltäytymisvakaumuksen omaavalle henkilölle siviilipalvelusta aseellisen palveluksen korvikkeena. Joka tapauksessa pitäisi olla itsestään selvää, ettei kyseesä olevan kaltaista hienojakoista ihmisoikeuksiin ja niiden tulkintaan liittyvää ongelmaa voi katsoa ratkaistuksi esittämällä esim. ihmisoikeuskomitean kannanottoihin näiden hyvin kyseenalainen oletus ilman mitään perusteluja.
Lakiesityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa esitetään myös, että ”esityksellä olisi siten merkittävä ihmisten yhdenvertaisuutta edistävä vaikutus”. Yhdenvertaisuutta edistettäisiin lakiesityksessä kuitenkin perustuslain turvaamia muita perusoikeuksia (uskonnon ja ajatuksen vapaus, 11 §) heikentämällä. Perustuslain 22 § asettaa julkiselle vallalle erityisen velvoitteen turvata perusoikeuksien toteutuminen, mikä koskee myös uskonnon ja ajatuksen vapautta.
Lakiesityksen mahdollinen ongelmallisuus uskonnon ja ajatuksen vapauden kannalta havaitaan lakiesityksessa: ”Vapautuslain kumoamisen voitaisiin tulkita heikentävän jossain määrin Jehovan todistajiin kuuluvien henkilöiden uskonnonvapautta”. Asia kuitenkin kuitataan seuraavanlaisella päätelmällä:
"Jehovan todistajat eivät toisaalta ole enää pitkään aikaan yhteisönä vastustaneet siviilipalvelusta tai kieltäneet jäseniään suorittamasta siviilipalvelusta. Jehovan todistajilta esityksen valmistelun yhteydessä saatujen tietojen mukaan siviilipalveluksen suorittaminen ei myöskään vaikuta millään tavoin henkilön asemaan tai mahdollisiin luottamustoimiin Jehovan todistajien yhteisössä. Tämä huomioon ottaen on epäselvää millä tavalla siviilipalveluksesta vapauttaminen ylipäänsä enää toteuttaa Jehovan todistajien uskonnonvapautta.”
Tämä osoittaa syvää ymmärtämättömyyttä vakamuksen luonteesta nimenomaan henkilökohtaisena voimakkaana näkemyksenä tai katsomuksena. Jehovan todistajat eivät enää edellytä jäseniltään totaalikieltäytymistä, vaan he katsovat että kysymys on jokaisen yhteisön jäsenen henkilökohtaisesta valinnasta. Kuitenkin, kun yksittäinen Jehovan todistaja katsoo siviilipalveluksen suorittamisen henkilökohtaisen vakaumuksensa vastaiseksi – esim. sen johdosta, että se kytkeytyy perustuslaissa mainittuun maanpuolustusvelvollisuuteen – kysymys on nimenomaan mitä suurimmassa määrin kysymys hänen uskonnonvapaudestaan, vapautetaanko hänet vapautuslain mukaisesti palvelusvelvollisuudesta vai tuomitaanko hänelle vapatuslain mahdollisen kumoamisen jälkeen maksimissaan 173 vrk:n mittainen ehdoton vapausrangaistus siviilipalvelus- tai asevelvollisuuslain mukaisesti. Kysymys on tässä nimenomaan yksilön vakaumuksesta ja sen kunnioittamisesta, ei yksilön mahdollisuuksien edetä kyseisen yhteisön hierarkiassa kunnioittamisesta. Tässä on syytä ottaa huomioon myös Helsingin hovioikeuden ratkaisu (HelHO:2018:4), jossa nimenomaan korostetaan sitä, että Jehovan todistajien erityiskohtelu perustuu heidän uskonnolliseen vakamukseensa, ei hovioikeuden aikaisemman tulkinnan mukaisesti jäsenyyteen kyseisessä yhteisössä. (tuomion k. 25).
Yleisperustelut
Lakiesityksen yleisperustelujen kohdassa 3.1. (taloudelliset vaikutukset) esitetään arvio, jonka mukaan ”ei ole syytä olettaa, että (Jehovan todistajista) kovin suuri osa kieltäytyisi (siviilipalveluksesta)”. Perusteluksi tällä esitellään, että Jehovan todistajat eivät yhteisönä tuomitse siviilipalveluksen suorittamista. Jälleen jätetään kuitenkin huomiotta, että kysymys on nimenomaan yksilön vakaumuksesta ja siihen perustuvasta päätöksestä.
Lakiesituksen sisältämä oletus ei ole yhdenmukainen Jehovan todistajien itse julkisuuteen antamien arvioiden kanssa: ”(Jehovan todistajien tiedottaja Veikko) Leinonen uskoo, että suurin osa Jehovan todistajista valitsisi vankeusrangaistuksen, jos nykyinen poikkeuslaki kumotaan.” (Iltalehti 18.6.2018). Myös Aseistakieltäytyjäliiton tiedossa on tapauksia, joissa Jehovan todistajien lailla uskoneet, mutta vapautuslain ulkopuolelle eri syistä jääneet (liittynyt yhteisöön yli 25-vuotiaana, ei ole yhtenäisestä uskonsisällöstä huolimatta halunnut liittyä koska ei hyväksy kaikkia toimintatapoja yms.) henkilöt ovat kieltäyneet palveluksesta ja joutuneet siitä syytteeseen. Nämä tapaukset ovat konkreettinen esimerkki siitä, että Jehovan todistajien henkilökohtainen vakaumus voi edelleen käytännössä edellyttää kaikesta asevelvollisuusjärjestelmään sisältyvästä palveluksesta kieltäytymistä.
Vapautuslain laajentaminen
Yleisperustelujen kohdassa 2.2 arvioidaan erilaisia toteuttamisvaihtoehtoja (nykytilanteen säilyttäminen, vapautuslain kumoaminen, vapautuslain laajentaminen). Aseistakieltäytyjäliitto toteaa, että nykytilanteen säilyttäminen ei tule kysymykseen ja vapautuslain kumoamista on kommentoitu yllä. Vaihtoehdoksi jää näin vapautuslain laajentaminen, kuten YK:n ihmisoikeuskomitea on kehottanut Suomea tekemään.
Vaihtoehto vapautuslain laajentamiseksi niin, että vapautus asepalveluksesta myönnetään hakemuksesta, torjutaan sillä että se tekisi asevelvollisuudesta tosiasiassa vapaaehtoisen. Tässä yhteydessä kannattaa kuitenkin huomata, että suomalainen järjestelmä aseistakieltäytyjille langetettavine vapausrangaistuksineen on jo nyt eurooppalaisessa vertailussa ainutlaatuinen. Lakiesityksen yleisperusteluissa (1.2) tuodaan esille, että Euroopassa on Suomen lisäksi neljä valtiota, joissa asevelvollisuus on käytössä ”laajemmassa mittakaavassa”. Aseistakieltäytyjiin kohdistuvat vankeusrangaistukset ovat Suomen lisäksi käytössä vain Kreikassa. Aseistakieltäytyjiin kohdistuvat vankeusrangaistukset on Aseeistakieltäytyjäliiton tietojen mukaan Kreikassakin annettu viime vuosina ehdollisina, mikä jättää Suomen ainoaksi Euroopan maaksi, jossa aseistakieltäytyjiä tuomitaan säännönmukaisesti ehdottomiin vapausrangaistuksiin.
Tämän tulisikin herättää kysymys, miksi Suomessa asevelvollisuuden sanktioiminen ehdottomilla vankeusrangaistuksille on edellytys sille, ”että Puolustusvoimat pystyy edelleen tuottamaan Suomen puolustusjärjestelmän edellyttämät sodan ajan joukot” (Yleisperustelut 3.39), kun missään muualla tällaista ei katsota tarpeellisiksi. Aseistakieltäytyjäliitto ehdottaa, että järjestelmän edellyttämien joukkojen kokoamiseen pyritään jatkossa vapausrangaistussanktoiden sijasta ensisijaisesti suhteuttamalla sotilaallisesti koulutettavien määrä sodanaikaisen armeijan kokoon ja käyttämällä liikakoulutuksesta luopumisen avulla säästettyjä varoja asepalveluksen houkuttelevuuden lisäämisen, mm. palvelusolosuhteuden parantamisen ja palvelusta suorittavien taloudellisten etuuksien korottamisen kautta.
Esitykseen sisältyvä väite vapauttamismenettelyn ristiriitaisuudesta perustuslain 127 §:n kanssa ei vaikuta pitävältä. Todellisuudessa yli 60% ihmisistä, joita maanpuolustusvelvollisuus koskee, ei suorita tällä hetkellä mitään asevelvollisuusjärjestelmään sisältyvää palvelusta joko sukupuolen, terveydentilan, kotipaikan tai vakaumuksen johdosta. Niiden ihmisten osuus, joita ei aiota kutsua maanpuolustukseen liittyviin tehtäviin kriisitilanteessa, on vieläkin suurempi. Tosiasiassa perustuslaissa säädetty maanpuolustusvelvollisuus näyttää olevan säännös velvollisuudenalaisuudesta, ei aktuaalisesta perustuslaintasoisesta velvollisuudesta. Näin ollen palvelusvelvollisuudesta vapauttaminen vakaumuksen perusteella ei riko sitä vastaan.
Toisena vaihtoehtona vapautusmenettelyn laajentamiseksi mainitaan järjestely, jossa vapautusten myöntäminen perustuisi ”huolelliseen tutkintamenettelyyn tai muuten tiukkoihin ehtoihin”. Aseistakieltäytyjäliitto yhtyy sinänsä perusteluissa esitettyyn näkemykseen, että ”puhtaasti yksilön henkilökohtaisen vakaumuksen arviointi, joka ei kytkeytyisi jäsenyyteen uskonnollisessa tai muussa yhteisössä taikka muihin selkeästi ulkoisesti havaittaviin seikkoihin, olisi puolestaan käytännössä täysin mahdotonta”, ja toteaa, että vapautusmenettelyn laajentamisen tulisi perustua hakemusmenettelyyn, jossa vakaumuksia ei tutkita.
Kuitenkin lienee syytä huomioida, että lainsäädäntö tuntee jo nyt aseistakieltäytyjien vakaumuksentutkinnan: tasavallan presidentin tehtyä päätöksen ylimääräisestä palveluksesta taikka päätöksen puolustusvoimien osittaisesta tai yleisestä liikekannallepanosta, siviilipalvelushakemukset käsitellään vakaumuksentutkintamenettelyn kautta. (Siviilipalveluslaki 18 §) Puolustusministeriö on lisäksi Siviilipalveluslain muutostarpeita selvittävän työryhmän toimikauden (13.11.2017 -31.5.2018) aikana ehdottanut vakaumuksentutkintamenettelyä koskemaan myös ”valmiusperusteisen kertausharjoituksen” tilannetta.
Toisin sanoen vakaumuksentutkintamenettelyn käyttöä tulisi puolustusministeriön mukaan laajentaa, kun on kysymys mahdollisuudesta hylätä kriisinaikana tehtyjä siviilipalvelushakemuksia. Sen sijaan se on täysin puolustusministeriön esittämän lakiluonnoksen mukaan ”täysin mahdotonta”, kun kyseessä olisi aseistakieltäytyjävakaumuksen omaavien ihmisten vapauttaminen palveluksesta vakaumuksen johdosta. Puolustusministeriön keskenään ristiriitaisia näkemyksiä on vaikea tulkita muuten kuin niin, että niiden taustalla ei ole huoli aseistakieltäytymisoikeuden toteutumisesta, vaan halu rajoittaa sitä.
4. Muut huomiot mietinnöstä
Mietinnön kohdassa 4. työryhmä esittää selvitettäväksi ”siviilipalveluksen puolustushallinnollisten yhteyksien vähentäminen”. Yhtenä vaihtoehtona esitetään (kohta 3.3.3) selvitettäväksi mahdollisuutta, että puolustushallinnon edustus Siviilipalvelusasioiden neuvottelukunnassa lakkautetaan. Aseistakieltäytyjäliitto toteaa, että puolustushallinnon ja aseelliseen maanpuolustukseen kytkeytyvien tahojen läsnäolosta neuvottelukunnassa on ollut siviilipalveluksen kehitystyön ja ihmisoikeusvelvoitteita kunnoittavan siviilipalvelusjärjestelmän luomisen kannalta lähinnä haittaa, joten se kannattaa lämpimästi asian selvittämistä.
Siviilipalveluksen kehittämisestä puhuttaessa tulee ottaa huomioon, että kyseessä on – Jehovan todistajien asemasta riippumatta – vakaumuksellisten aseistakieltäytyjien palvelusmuodoksi tarkoitettu järjestelmä, joten sen tulee olla sisällöltään heille sopiva. Ongelma ei synny pelkästään suorista kytköksistä puolustushallintoon. Myös siviilipalveluksen kytkeminen sotilaallisen kriisin oloissa toimimisen valmisteluihin voi olla aseistakieltäytyjävakaumuksen kannalta ongelmallista silloinkin, kun kyseistä toimintaa organisoiva taho on siviiliviranomainen. Tämä on syytä huomioida vakavasti, mikäli siviilipalveluksen sisällöstä halutaan käydä jatkokeskusteluja.
Lopuksi Aseistakieltäytyjäliitto toteaa, että vaikka lakiesityksen perusteluissa ja muistiossa viitataan useaan otteeseen siviilipalvelukseen, arvioinnin ulkopuolelle jää se, että YK:n ihmisoikeuskomitea on kiinnittänyt huomiota siviilipalveluksen pituuteen ja kehottanut Suomea huolehtimaan siitä että siviilipalvelus ei ole kestonsa osalta rangaistuksen luontoinen. Käytännössä siis vapautuslain kumoamisen jälkeen Jehovan todistajille tarjottaisiin samat vaihtoehdot kuin muillekin aseistakieltäytyjille: joko heidän perusoikeuksiaan loukkavaa siviilipalvelus tai niitä yhtä lailla loukkaava vapausrangaistus. Tätäkin vasten lakiesityksessä toisteltu huoli yhden perusoikeuden (yhdenvertaisuus) toteutumisesta tuntuu vähintäänkin päälleliimatulta.