Ei pilata sivaria! on Aseistakieltäytyjäliiton kampanja, joka vastustaa julkisuudessa olleita siviilipalvelusta heikentäviä ehdotuksia ja vaadtii niiden sijaan parannuksia,
Vaatimuksemme:
Siviilipalveluspaikkoja tulee jatkossakin olla monipuolisesti tarjolla eri aloista ja tehtävistä kiinnostuneille. Sivareiden vakaumusta täytyy kunnioittaa, eikä paikkoja tule keskittää kapeasti ymmärrettyihin kokonaisturvallisuutta hyödyttäviin tehtäviin palvelemaan valtion varautumista kriisitilanteisiin.
Siviilipalvelusaikaa tulee lyhentää vastaamaan lyhintä varusmiespalvelusaikaa (165 vuorokautta). Sivarin kesto on tällä hetkellä 347 vuorokautta, ja muun muassa YK:n ihmisoikeuskomitea sekä Amnesty International pitävät suomalaista siviilipalvelusta rangaistuksenomaisena.
Siviilipalvelusvelvollisten taloudellista asemaa on parannettava esimerkiksi korottamalla päivärahaa erityisesti kuuden ensimmäisen palveluskuukauden aikana sekä maksamalla palveluksensa päättäneille kotiuttamisrahaa.
Kansanedustaehdokaat voivat ilmoittautua kampanjan tukijoiksi tällä lomakkeella. Kannattajiksi ilmoittautuneiden nimet päivitetään tälle sivulle.
Laajemmin tietoa Aseistakieltäytyjäliiton vaatimuksista siviilipalvelusjärjestelmän uudistamiseksi löytyy täältä.
Kampanjan kannattajat:
Helsingin vaalipiiri
Elias Eronen, Eläinoikeuspuolue
Emilia Heikkinen, Suomen kommunistinen puolue
Uudenmaan vaalipiiri
Ada Hosio, Feministinen puolue
Annica Hosio, Feministinen puolue
Elina Nykyri, Vasemmistoliitto
Elina Rodriguez, Vasemmistoliitto
Kari Niinisalo, Eläinoikeuspuolue
Petra Haapa-aro, Vasemmistoliitto
Pia Lohikoski, Vasemmistoliitto
Santeri Leinonen, Vihreä liitto
Sara Pekonen, Vasemmistoliitto
Pirkanmaan vaalipiiri
Julia Sangervo, Vihreä liitto
Kapa Monola-Lemière, Eläinoikeuspuolue
Jaakko Perttula, Eläinoikeuspuolue
Liban Sheikh, Vasemmistoliitto
Lila Lähde, Eläinoikeuspuolue
Merve Caglayan, Vihreä liitto
Riikka Pöntinen, Feministinen puolue
Selmi Holopainen, Vasemmistoliitto