Antimilitaristi

AKL:n uusi puheenjohtaja ei ole järjestöpamppu

Aseistakieltäytyjäliitto valitsi joulukuussa uudeksi puheenjohtajakseen Ruka Toivosen. Toivosen tausta on hierarkiattomassa ruohonjuuritason toiminnassa kuten talonvaltaus- ja ympäristöliikkeessä sekä queeraktivismissa.

Hanhikivi läpi vaikka harmaan kiven

Fennovoiman suurin yksittäinen omistaja Rosatom on pitänyt huolen siitä, että projekti uuden ydinvoimalan rakentamisesta Pyhäjoen Hanhikiven niemelle edistyy. Ydinvoimalan rakentaminen Suomen kaltaiseen "läntiseen mallivaltioon" on tärkeää Rosatomin pyrkimyksille valloittaa uusia markkina-alueita ydinvoimalle. Siviiliydinteknologian leviäminen voi johtaa myös uusien ydinasevaltioiden syntymiseen.

Ydinasevarustelu jatkuu

Venäjä, joka käy sotaa Ukrainassa ja Syyriassa, on Yhdysvaltojen ohella toinen maailman ydinasemahdeista. Vuonna 2014 Venäjän ydinasearsenaaliin kuului 7500 ydinkärkeä, joista valmiustilassa oli 1780. Yhdysvalloilla ydinkärkiä oli 7260, joista laukaisuvalmiudessa 2080. Molemmat maat modernisoivat ydinaseohjelmiaan. Maat ovat vähentäneet vuoden 2012 sopimuksensa nojalla käyttövalmiiden ydinkärkien ja laukaisualustojen määrää, mutta kumpikaan ei ole saavuttanut sopimuksen tavoitteita.

Kutsunnat – tuulahdus menneisyydestä

Suomessa kaikkien juridisten miesten on osallistuttava kutsuntoihin sakkorangaistuksen uhalla. Sen vuoksi itsekin jouduin antimilitaristisesta vakaumuksestani huolimatta osallistumaan kutsuntoihin syksyllä 2012 ollessani 18-vuotias.

Antimilitaristi 4/2015

Sisällys:

Yhdistele sisältöä