Kainuulaisnainen joutumassa syytteeseen totaalikieltäytymisestä

Kainuulainen naisopiskelija on saamassa syytteen totaalikieltäytymisen johdosta. Kyseessä on ensimmäinen kerta Suomessa, kun naisten vapaaehtoisen asepalveluksen aloittanut henkilö joutuu todennäköisesti vangituksi aseistakieltäytymisen johdosta. Kainuulaisopiskelija oli suorittanut asepalvelusta noin 11 kuukauden ajan ennen sen keskeytymistä viime vuoden marraskuussa. Sotilasarvoltaan hän oli alikersantti.

Opiskelijan käsitykset puolustusvoimista muuttuivat varusmiespalveluksen aikana. 6.12.2009 päivätyssä kieltäytymisilmoituksessaan hän toteaa, että armeijalaitos ei kunnioita ihmisten perusoikeuksia. Hän kertoo, että puolustusvoimat ei tarjonnut tarvittavaa leikkaushoitoa palveluksessa pahentuneen vamman takia ja siellä myös jarrutettiin leikkaushoitoon päsemistä siviilissä.

Hän sanoo, ettei potilaslaissa turvattu oikeus ”hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon” toteudu armeijassa. Hän kirjoittaa kieltäytymisilmoituksessaan:

”En halua olla millään tavoin tukemassa väkivaltakoneistoa, sillä se ei ole rakentamassa meille oikeudenmukaista ja onnellista tulevaisuutta. Militaristinen toiminta vain kylvää ja ruokkii vihaa sekä katkeruutta. Meidän pitäisi kuluttaa kaikki voimamme kestävän tulevaisuuden kehittämiseen ja ylläpitämiseen.”

Hän jätti ennen kieltäytymistään siviilipalvelushakemuksen, mutta pitää sivaria vain armeijan lisäkkeenä, joka ei rakenna rauhaa.

- haastattelupyynnöt Aseistakieltäytyjäliittoon, 040-8362786

- kainuulaisopiskelijan kieltäytymisilmoitus löytyy kokonaisuudessaan AKL:n sivustolta.