Kuuliaisuuden rajat

’Valikoiva aseistakieltäytyminen’ muodostaa merkittävän poikkeuksen verrattuna perinteiseen antimilitaristiseen kieltäytymiseen, jota tekevät pasifistit ja antimilitaristit, jotka kieltäytyvät kokonaan asepalveluksesta tai osallistumisesta sotilaalliseen toimintaan. Valikoiva aseistakieltäytyminen syntyi Israelissa erityisissä oloissa, joita yksittäiset sotilaat ja reserviläiset kohtasivat. He eivät vastustaneet asepalvelusta periaatteellisella tasolla – eivät edes osallistumista taisteluun kun se on oikeutettua viimeisenä keinona vastustaa hyökkääjää, jos kaikki muut keinot on käytetty. Kuitenkin he kieltäytyivät poliittisin ja/tai moraalisin perustein osallistumasta johonkin tiettyyn sotilalliseen tehtävään tai operaatioon.

Vaikka yksittäisiä kieltäytyjiä oli ollut aikaisemminkin, ’valikoiva kieltäytyminen’ syntyi merkittävänä ilmiönä Israelin hyökätessä Libanoniin vuonna 1982. Sadat reserviläiset, jotka oli kutsuttu palvelukseen osallistumaan kampanjaan, kieltäytyivät palvelemasta, erityisesti sen jälkeen kun pääministeri Menachem Begin oli määritellyt hyökkäyksen “vapaaehtoiseksi sodaksi”, ts. se ei ollut ehdottoman välttämätön Israelin puolustamiseksi. Taistelujen puhkeaminen aiheutti Yesh Gvul-järjestön (On olemassa raja) perustamisen. Se organisoi aktiivista tukea palveluksesta kieltäytyville. Yesh Gvul rekisteröi vähintään 168 vangittua kieltäytyjää – joista osa vangittiin useita kertoja – kampanjan aikana. Valkikoivien kieltäytyjien liikkeen nopea kasvu sai komentavat upseerit varovaisemmiksi ja monia kieltäytyneistä ei rangaistu, vaan määrättiin muihin tehtäviin Israelin rajojen sisäpuolella.

Valikoivien kieltäytyjien liikkeestä tuli sodanvastaisen koalition keihäänkärki, se auttoi saamaan julkisen mielipiteen protestoimaan tuota veristä ja hyödytöntä kampanjaa vastaan. Paitsi että sähköisti sodan vastaista liikettä, valikoivien kieltäytyjien liike aiheutti myös odottamattoman voimakasta painetta armeijan päätöksentekijöitä ja politiikan johtomiehiä kohtaan. Armeijan komentaja kenraali Moshe Levy totesi itse, että kieltäytyjäliikkeen kasvu ja “pelko, että kieltäytyjien määrä kasvaisi sadoista tuhansiin ja kymmeniin tuhansiin” oli yksi tärkeimmistä perusteita siihen, että hän suositteli kampanjan lopettamista vuonna 1984.

Seuraava valikoivan kieltäytymisen aalto tuli ensimmäisen intifadan myötä 1987, kun sadat sotilaat kieltäytyivät osallistumasta sortokampanjaan palestiinalaisia vastaan (jälleen valtava enemmistö heistä oli reserviläisiä joukossaan vain harvoja nuoria kolmen vuoden palvelustaan suorittavia asevelvollisia). Taas aseistakieltäytyjät antoivat kiihdykkeen sodanvastustajille, mikä viime kädessä vaikutti Israelin hallituksen päätökseen osallistua Madridin konferenssiin ja istua ensimmäistä kertaa saman neuvottelupöydän ääreen palestiinalaisdelegaation kanssa.

Parhaillaan käynnissä oleva intifada on taas saanut aikaan valikoivien kieltäytyjien vyöryn. Yli 1000 palvelukseen kutsumista odottavaa sotilasta, reserviläistä ja nuorta on sitoutunut olemaan osallistumatta sortoon palestiinalaisia vastaan. Tähän päivään mennessä noin 200 aseistakieltäytyjää on vangittu. On syntynyt uusia kieltäytyjäryhmiä, joissa on ensimmäistä kertaa mukana myös huomattava joukko nuoria asevelvollisia. Yesh Gvul jatkaa lentolehtiskampanjaansa armeijan joukkojensiirtokeskuksissa, yliopistoissa ja korkeakouluissa pyrkien vaikuttamaan sotilaisiin ja reserviläisiin, jotta nämä kieltäytyisivät osallistumasta sotarikoksiin tai ihmisoikeusrikoksiin.

Yesh Gvulin vankan käsituksen mukaan valikoiva kieltäytyminen on arvokkain tapa vastustaa militarismia siitä paradoksaalisesta syystä, että vastarinta tulee armeijan sisältä; sotilailta ja upseereilta, jotka julkituovat halukkuutensa osallistua oikeutettuihin puolustustehtäviin eikä heitä näin ollen voi vain leimata `lintsareiksi’ tai `pelkureiksi’. Tällaisen vastarinnan edistäminen vaatii pitkää ja hellittämätöntä koulutustyötä, sotilaiden opettamista toimimaan – laillisen, moraalisen ja poliittisen – vastuunsa mukaisesti, jopa silloin kun heidän tekonsa perustuvat sotilaallisiin käskyihin. Päämäärämme on saada sotilaat tutkiskelemaan esimiestensä antamia käskyjä ja, silloin kun he toteavat nuo käskyt “ilmeisen laittomiksi”, kieltäytymään jopa rangaistuksen uhalla.

Tämä strategia perustuu käsitykseen, että siviiliyhteiskunnalla on laaja vastuu armeijasta, joka toimii meidän nimissämme. Kunnioitamme niiden vakaumusta, jotka kieltäytyvät kaikesta sotilaspalveluksesta, muttemme pidä tätä sopivana eroamisena tästä velvollisuudesta. Yksilö saattaa tyynnyttää omantuntonsa siinä mielessä, että “käteni ovat puhtaat tästä iljettävästä toiminnasta”, mutta tuo kammottava toiminta jatkuu kunnes hän ryhtyy toimiin armeijan häpeällisen toiminnan pysäyttämiseksi, oli sitten kysymys sodista ulkomailla tai paikallisen väestön sortamisesta

Valikoivassa kieltäytymisessä on kysymys juuri tästä, se luo arvokasta ja erittäin tehokasta painostusta armeijan sisältä.

Tavallaan valikoiva kieltäytyminen soveltaa väkivallattoman kansalaistottelemattomuuden, niinkuin pioneerit Gandhi ja Martin Luther King Jr. sen esittivät, kaikista vähiten väkivallattomassa instituutiossa, armeijassa. Oikeutettujen ja ei-oikeutettujen sotilaallisten velvoitteiden erotteleminen on sodanvastaisen liikkeen tärkeä instrumentti, joka auttaa kouluttamaan sotilaallisten ja poliittisten eliittien `isänmaallisen’ aivopesun kohteena olevaa väestöä.. Uskomme vahvasti, että israelilaistyyppinen valikoiva aseistakieltäytyminen, sekä koulutuksellinen ja poliittinen kampanja joka tukee sitä, voidaan ja tulisi toteuttaa kaikissa muissakin armeijoissa.