2002/4

SYL otti kantaan sivarien asumiseen

Siviilipalvelusta suorittavien asumiskustannukset valtion budjettiin

Kutsunnat ovat käynnissä koko maassa marraskuun loppuun saakka. Suomen ylioppilaskuntien liitto kiinnittää huomiota siviilipalvelua suorittavien yhdenvertaiseen kohteluun varusmiespalvelusta suorittavien kanssa. Siviilipalvelusmiesten lakisääteisten oikeuksien toteutumista käytännössä on parannettava.

Jyväskylän Rauhaa-juhla (o)soitti solidaarisuutta Hermajalle

Tässäpä lyhyt kertaus Jyväskylän aseistakieltäytyjä liiton järjestämästä RAUHAA!!! -viikonlopusta, jonka aikana järjestettiin muun muassa RAUHAA -konsertti, tarkoituksena kerätä rahaa jyväskyläläiselle maanpakolaiselle Jussi Hermajalle, sekä herätellä keskustelua sivarien&totaalien asemasta yleisiä antimilitaristisiakaan kysymyksiä unohtamatta.

Keskustelu kansalaispalvelusta jatkuu

Kaj Raninen pohdiskeli Sivarissa & Totaalissa (3/2002) esitystä kaikille yhtäläisestä kansalaispalveluksesta, jonka voisi suorittaa asevoimissa tai nykyistä siviilipalvelusta muistuttavassa työssä. Hän esitti myös joukon kysymyksiä. Yritämme vastata joihinkin niistä.

NORDICOM 2002 – siviilipalvelus pohjoismaissa

Vuotuinen yhteispohjoismainen NORDICOM-aseistakieltäytyjätapaaminen järjestettiin viime syksynä Oslossa. Tapaamiseen osallistuivat paikallisten siviilipalvelusmies-luottamusmiesten lisäksi AKL ja sen Tanskalainen vastine Militærnægterforening. Ruotsin luottamusmiehet eivät päässeet saapumaan tapaamiseen työkiireittensä takia. Pohjoismainen yhteistyö organisaatioiden välillä on jatkunut vuosittaisten kokousten muodossa jo useampia vuosia ja nyt Oslossa päätettiin aloittaa taajempi yhteydenpito eri maiden aseistakieltäytyjien edustajien välillä.

Oikaisu

Kaj Ranisen kirjoitukseen kansalaispalveluksesta (S&T 3/2002) oli päässyt tulemaan virhe koskien Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden (ViNO) kantaa kansalaispalvelukseen. Tekstissä esitettiin, että ViNO olisi esittänyt Vihreän Liiton puoluekokouksessa pakollisen kansalaispalveluksen ottamista osaksi hallitusohjelmaa.

Yhdistele sisältöä