2002/4

Ruokaa ei aseita levisi Belgradin

–Vegaanivoileipiä McBurgereiden sijaan!

16. lokakuuta on McDonaldsin vastainen toimintapäivä ja kansainvälinen ruokapäivä. Sitä vietettiin tänä vuonna myös Belgradissa, Jugoslavian pääkaupungissa. Paikalliset ihmiset osallistuivat kamppailuun monikansallisia yrityksiä, erityisesti McDonaldsia, vastaan järjestemällä tapahtuman Belgradin keskustassa McDonaldisin ravintolan edessä, joka on lajissaan koko Eurooopan neljänneksi suurin. Tapahtuman järjesti neljä eri anarkistista-, ekologista- ja autonomiryhmää: Subwar, Manufaktura, Mali Zeleni ja Alarm.

Poliisi esti Aseistakieltäytyjäliiton kutsuntakampanjan Orivedellä

Poliisi poisti väkivalloin Aseistakieltäytyjän kutsuntakampanjalennäkkejä jakaneen Johannes Liljan Oriveden kutsuntapaikan edestä perjantaina 8.11. Kyseessä oli perusteeton poliittisten toimintaoikeuksien loukkaus. Sananvapaus on yksi tärkeimmistä ihmisoikeuksista ja viranomaisten tehtävä on Suomen perustuslain mukaan sen toteutumisen turvaaminen, ei mielivaltainen estäminen.

Totaalikieltäytyjät yrittävät eduskuntaan tiettävästi ensimmäistä kertaa

Maaliskuun eduskuntavaalit ovat tiettävästi ensimmäiset, joissa eduskuntaan on ehdolla totaalikieltäytyjiä. Kansanedustajakanditaateista kolme on joutunut vankilaan aseistakieltäytymisestä. Markus Drake ja Ville Vuorjoki istuivat 197 päivää vuosina 1997-98 ja Sampsa Oinaala lyhyemmän tuomion osittaiskieltäytyjänä keväällä 1999. Amnesty International adoptoi Oinaalan tämän tuomion aikana kansainväliselle mielipidevankilistalleen.

Kutsuntakampanja onnistui mainiosti

Aseistakieltäytyjäliiton jokasyksyinen kutsuntakampanja toteutui taas onnistuneesti syksyllä 2002. Noin 10 000:lle kampanjaa varten painetulle lennäkille löytyi vapaaehtoisia jakajia aikaisempien vuosien tapaan noin neljälläkymmenellä paikkakunnalla, joukossa useimmat suurimmista kaupungeista. Lämmin kiitos kaikille kampanjaan osallistuineille! Syyskuussa jatketaan…

Vuoden 2002 rauhanvangit

1.12. oli jokavuotinen kansainvälinen rauhanvankien päivä. War Resisters´ International kokoaa joka vuosi listan eri puolilla maailmaa vangittuina olevista sodan- ja militarismin vastustajista. Muutamat joulukuun alussa julkaistussa listassa mainitut ovat vapautuneet ja lista on niiltä osin päivitytty. Edelleen vangittuina oleville saa lähettää tukipostia. Tämänhetkiset suomalaiset rauhanvangit löytyvät omasta luettelostaan sivulta 7.

 

Yhdistele sisältöä