Vilaus saksalaiseen pasifismiin – DFK-VK

Historiastaan huolimatta Saksassa on ollut jo kauan pasifistista toimintaa. Tai juuri sen tähden. Ensimmäinen, nykyään siis vanhin pasifistis-antimilitaristinen järjestö perustettiin 1892, tätä nykyä nimeltään DFG-VK, Deutsche Friedensgesellschaft – vereinigte KriegsdienstgegenerInnen. Nimijätti on 110-vuotisessa olemassaolossaan kulkenut monen historiallisen mullistuksen läpi muuttuen itsekin. Päätavoite on silti säilynyt.

”Tavoitteenamme on tietysti täydellinen aseistariisunta ja väkivallan kitkeminen”, toteaa Stephan Brües, DFG-VK:n toimistolta tavoitettu järjestösihteeri, ”mutta on oltava realistinen, toki meillä on välitavoitteitakin ja keinoja niiden saavuttamiseksi”. Järjestön nimi käännettynä ei saksalaiseen tapaan ole lyhyt, Saksalainen Rauhanseura - Yhdistyneet Asepalveluksen Vastustajat, mutta kertoo järjestön olemuksesta. Vaikka tuskin arvasivat järjestön perustajajäsenet toista vuosisataa sitten, millaiselta toiminta näyttää uudella vuosituhannella.

Historian läpi

Syntyessään Saksan keisarikunnassa seuran päätavoitteita olivat sotaisten instituutioiden purkaminen, kansallisimperialismin ylilyöntien ja sovinistisen kasvatuksen vastustaminen sekä kansallisten vähemmistöjen alistamisen lopettaminen. Tärkeänä pidettiin myös kansainoikeuksien tunnustamista ja kansojen välisen yhteisymmärryksen lisäämistä. Kansainliiton ja myöhemmin YK:n perustaminen olivat voittoja myös DFG:lle.

1. Maailmansodassa valtio hankaloitti pasifististen järjestöjen olemassaoloa; pienillä organisaatiomuutoksilla DFG säilyi olemassa ja pyrki vaikuttamaan rauhan syntyyn kampanjoimalla päättäjien tietoisuuteen. Sodan jälkeisenä aikana DFG:n pasifismi radikalisoitui ja ”löysi” myös työssä nykyäänkin näkyvän rauhan sosiaalisen ulottuvuuden uudella tavalla. He pyrkivät luomaan ymmärrystä Saksan ja Ranskan välille sekä taistelemaan nousevia fasistisia voimia vastaan. Vuoteen 1927 mennessä noin 30000:n noussut jäsenmäärä kääntyi laskuun Weimarin valtakunnan hajottua, taloudellisen taantuman iskettyä ja kansallissosialistien rajoitettua pasifistista toimintaa valtiolle haitallisena. Toiseen maailmansotaan mentäessä oli järjestö painunut maan alle, eihän Hitler pitänyt toisinajattelijoista. Käsittämättömän tuhoisan sodan jälkeen DFG muodostui uudestaan ja vaati täydellistä militarismin ja fasismin kitkemistä. Ajatus sai vastakaikua sodan kauhut kokeneilta kansalaispiireiltä, jäsenmäärä kohosi yhteiskunnan etsiessä selityksiä sotaan ja toivoessa, ettei vastaava koskaan tapahtuisi.

Painopiste 50- ja 60-lukujen sodanjälkeisyydessä oli rauhanomaisen yhteiselon muodostamisessa kansojen kesken sekä täydellisessä aseistariisumisessa. DFG oli etsimässä ratkaisua jaetun Berliinin kysymykseen ja mahdolliseen Saksojen jälleenyhdistymiseen. He kampanjoivat myös Saksan jälleenvarustelua vastaan. Järjestöyhdistymisen takia nimeen liitettiin noilla main VK; asepalveluksen vastustaminen totaalikieltäytymiselläkin nousi keskeisemmäksi teemaksi järjestössä. Tuolloisessa ajan hengessä siihen alettiin näkemään enemmän mahdollisuuksia. Vietnamin sota ja ydinaseet tulivat järjestön asialistalla. Nykyinen jäsenmäärä 5500 on pienempi kuin parhaina (hippi)vuosina, mutta vähäisempikin se on ollut.

Nykyisyys ja siinä toiminen

”Kansalaisjärjestöjen kenttä on muuttunut Saksassa, se on tavallaan sirpaleisempi”, toteaa Brües,” eikä jättimäisiä jäsenmääriä voikaan olettaa”. ”Vaikka olemme vanhin antimilitaristinen järjestö, emme ole ainoa, ja tätä nykyä monet erikoistuneet järjestöt kiinnostavat nuoria enemmän, kuten antifa-toiminta tai ydinaseiden vastustus.” Samaan hengenvetoon huokaa Brües yleisen kiinnostuksen järjestötoimintaan laskeneen, ”On vähemmän poliittisesti tiedostavia nuoria, jotka haluavat toimia, omistautuisivat asialle. Kiinnostuksen puute on tosin ongelma kaikkialla yhteiskunnassa”. DFG-VK:n tilanne ei ole kuitenkaan huono, viime aikoina on mukaan tullut uusia nuoria jäseniä – eikä elo ole vain nuorten varassa. Järjestössä saksalaisiakin silmiinpistävää on vanhempien jäsenten osuus; Brües tuntee muutamia 70–80-vuotiaita aktiivejakin. ”Enemmistö aktiiveista on parikymppisiä tai sitten reiluja kolmikymppisiä, ikähaitari tuo kuitenkin tarpeellista laajempaa näkökulmaa.”

DFG-VK:llä on jokaisessa Saksan osavaltiossa katto-organisaatio ja paikallisryhmiä kaikkiaan hiukan toistasataa, jotka kukin vastaavat toiminnastaan melko itsenäisesti toteuttaen mm. keskustelu-, työ- ja nuorisoryhmiä. DFG-VK lanseeraa valtakunnallisia kampanjoita, joita ryhmät toteuttavat. ”Valitettavasti noin kolmannes ei ole kovin aktiivisia toimijoita.” Järjestö julkaisee myös Zivilcourage-lehteä ja tekee rauhanaloitteita erilaisilla foorumeilla. ”Teemme myös yhteistyötä toisten järjestöjen kanssa sopivien teemojen tullen, kuten mm. New Yorkin iskun seuraukset ja Lähi-Idän tilanne”, Brües sanoo jatkaen, ”Pyrimme myös kansainväliseen yhteistyöhön, tuemme tällä hetkellä mm. Itä-Euroopan sekä entisen Jugoslavian alueen totaaleja ja antimilitaristisia järjestöjä. Monien maiden järjestöjen kanssa vaihdamme ajatuksia sähköpostitse, tosin liian harvoin.”

Yhtenä erittäin tärkeänä osana DFG-VK:n toiminnasta on rauhankasvatustyö. ”Rauhalle luodaan pohja turvallisessa perheympäristössä, samoin kuin kouluissa ja työpaikoilla, joissa konfliktitilanteet ratkaistaan rauhaisasti.” Järjestön materiaalikeskus sekä pari koulutuskeskusta ”Rauhanpolitiikalle ja väkivallattomalle muutokselle” tarjoavat kasvatusmateriaalia, lukuisia luennoitsijoita tilattavaksi sekä monipuolisia kursseja, kuten Siviilirohkeutta bussissa ja junassa, Naiset ja miehet – tie yhteisymmärrykseen, Väkivallaton kommunikointi, Uhkaavan tilanteen kohtaaminen työssä tai Ihmisoikeudet Länsi-Turkissa. ”Väkivallattomiin ratkaisuihin kykenevät ihmiset luovat rauhaa ympärillään, ja muutos heijastuu isompiinkin ympyröihin”, sanoo Brües tiivistäen monen DFG-VK:läisen vakaumuksen. Sosiaalisen turvallisuuden lisääminen on kuulunut järjestön ohjelmaan jo kauan, tavoitteena on vahvistaa koulutussektoria tavoittamaan yhä lisää ihmisiä.

Tulevaisuus

”Vaikka työmme on monipuolista, saamme äänemme julkisuuteen oikeastaan vain ottaessamme kantaa totaalikieltäytymiseen tai siviilipalvelukseen”, valittaa Brües, ”siksi monilla on yksipuolinen kuva toiminnastamme”. ”Totaalikieltäytyminen on yksi pääteemamme, mutta emme halua leimautua vain sen kautta”. Yhdeksi tulevaisuuden tavoitteeksi hän mainitseekin julkisuuskuvan parantamisen. Tärkein tavoite on kuitenkin aseistariisunnan edistäminen kaikin keinoin, mutta eritoten asevoimat lakkauttamalla. Siihen pyritään kampanjoimalla asevarustelurahojen siirtämistä hyödyllisempiin kohteisiin sekä yleisen asepalveluksen lopettamisen puolesta. Asiat eivät kuitenkaan ole yksinkertaisia.

”Joudumme myös pohtimaan, mistä saada työtä niille, jotka jättävät armeijan sitä supistettaessa, entä mitä hyödyllistä ex-sotatarveteollisuus voisi tuottaa. Emme halua jättää ihmisiä tyhjän päälle”, Brües kertoo ja havahduttaa tajuamaan aseriisuntakysymyksen kokonaisvaltaisuuden. Saksa on työn maana tunnettu, vaan onhan muuallakin havaittu työn tärkeys ihmisen hyvinvoinnille. Käytännöllisiä vaihtoehtoja tarjoamalla Brües toivoo järjestöänsä pidettävän myös realistisena keskustelukumppanina. ”Vaikkei se ole aina helppoa, pyrimme ajattelemaan kokonaisuutta unohtamatta omia päämääriämme”.