Edunvalvontaa ja antimilitarismia

Tämä kirjoitus pyrkii valottamaan niitä taustoja, jotka ovat tehneet Aseistakieltäytyjäliitosta nykyisenkaltaisen laajapohjaisen ja kriittisen järjestön.

Aseistakieltäytyjäliitto perustettiin Suomen siviilipalvelusliitto -nimisenä siviilipalvelusmiesten etujärjestöksi 60–70 -lukujen vaihteen suuren “aseistakieltäytyjäkapinan” jälkeen vuonna 1974. Silloinen tilanne poikkesi melkoisesti nykyisestä. Siviilipalvelus oli tuolloin nykyistä poliittisempi - ja myös marginaalisempi - valinta. Sen sijaan totaalikieltäytyjistä valtaosa oli Jehovan todistajia; “poliittisia” totaalikieltäytyjiä oli vuosittain vain muutama.

Tilanne muuttui 80-luvun alussa, kun siviilipalvelusmiesten vakaumusta tutkinut lautakunta kiristi puolustushallinnon vaatimuksesta linjaansa hyläten entistä suuremman osan siviilipalvelushakemuksista. Monet hylätyistä kieltäytyvät edelleen armeijapalveluksesta, jolloin heidät tuomittiin vankeuteen. Vakaumuksentutkintamenettelyn lakkauttamista vaatineet aseistakieltäytyjät saivat tukea ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalilta, joka tunnusti vangittuja kansainvälisiksi mielipidevangeiksi.

Vangitsemisten ympärille rakennetut kampanjan ja Amnestyn adoptioiden luoma paine vaikutti vakaumuksen- tutkintalautakunnan lakkauttamiseen vuonna 1987. Vuoden -87 väliaikainen siviilipalveluslaki ei kuitenkaan poistanut kaikkia aseistakieltäytymiseen liittyviä ongelmia. Aseistakieltäytyjät kritisoivat voimakkaasti tutkintalautakunnan lakkauttamisen myötä 16 kuukauteen pidentynyttä siviilipalveluksen kestoa ja puolustushallinnon suunnitelmia siviilipalveluksen militarisoimiseksi. Vastalauseena väliaikaislakia kohtaan syntyi totaalikieltäytyjäliike: vuosina 1987-91 yli 100 aseistakieltäytyjää kieltäytyi sekä armeijapalveluksesta että rangaistuksenluontoisesta siviilipalveluksesta. Väliaikaislain astuessa voimaan Suomen siviilipalvelusliitto muutti nimensä Aseistakieltäytyjäliitoksi ja otti siipiensä suojaan paitsi totaalikieltäytyjät, myös reservinkieltäytyjät, jotka Sotareservistä rauhanrakentajiksi -liikkeen painostuksesta saivat virallisen tunnustuksen, kun lakiin lisättiin täydennyspalvelus, joka mahdollisti reservistä kieltäytymisen ilman rangaistusta.

Tyytymättömyys näkyi totaalikieltäytyjien määrän kasvuna ja siviilipalvelusmiesten työnseisauksina, joita järjestettiin 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa useita. Keväällä -90 järjestetty kestoltaan rajoittamaton siviilipalvelusmiesten lakko sai tukea neljältä vangitulta totaalikieltäytyjältä, jotka ryhtyivät nälkälakkoon jouduttaakseen siviilipalveluslain muuttamista ja omaa armahtamistaan. Protestien avittamana muutettiin siviilipalveluslakia jälleen vuonna 1992, jolloin palvelusaika lyheni nykyiseen 13 kuukauteen.

 

Lakimuutosta seurasi hiljaisen kehityksen aika. Siviilipalvelusmiesten määrä kääntyi voimakkaaseen nousuun ja totaalikieltäytyjien määrä vakiintui noin 15:een vuodessa. Koska siviilipalvelusjärjestelmää kohtaan ei ollut merkittäviä muutospaineita, aseistakieltäytyjäliiton toiminnassa entistä suuremman sijan saivat yksittäisten totaalikieltäytyjien kamppailut asevelvollisuusjärjestelmää vastaan. Liitto kehittyi myös entistä selkeämmin militarismin vastaiseksi järjestöksi, joka toimii myös muiden kuin suoraan aseistakieltäytymiseen liittyvien kysymysten parissa.

Siviilipalvelus nousi jälleen tapetille, kun varusmiesten palvelusaikoihin tehty, vuonna -98 voimaan astunut uudistus lyhensi yleisintä varusmiespalvelusaikaa, mutta siviilipalvelukseen ei tehty vastaavaa lyhennystä. Myös monet siviilipalveluksen käytännön ongelmat, kuten majoitus ja rangaistusjärjestelmän puutteellisuus, kärjistyivät vuosikymmenen lopulla. Siviilipalvelusjärjestelmän epäkohdat heijastuivat jälleen totaalikieltäytyjien määrään, joka kääntyi 90-luvun loppuvuosina ennennäkemättömän voimakkaaseen kasvuun. Aseistakieltäytyjäliitto ryhtyi toimittamaan Suomen tilanteesta tietoa Amnesty Internationalille, joka alkoi taas tunnustaa suomalaisia totaalikieltäytyjiä kansainvälisiksi mielipidevangeiksi.

Siviilipalvelusmiesten tyytymättö- myys kanavoitui osallistumiseksi lakimuutoksia vaatineisiin päivän mittaisiin työnseisauksiin, joita on vuoden -98 syksyn jälkeen järjestetty neljä. Näihin nykyisin maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisiin mielenilmaisuihin on osallistunut enimmillään noin puolet palvelustaan suorittavista siviilipalvelusmiehistä. Määrä olisi voinut olla suurempikin - ongelmaksi on kuitenkin muodostunut työnseisauksista tiedottaminen eri puolilla maata palveleville miehille riittävän ajoissa sekä joidenkin palveluspaikkojen nuiva suhtautuminen tempauksiin, joita ei missään tapauksessa ole suunnattu niitä vastaan. Työnseisauksien merkittävin saavutus on ollut julkisuus, joka on tuonut siviilipalvelusjärjestelmän ongelmat sekä yleiseen tietoisuuteen että päättäjien näkyville. Protestit voidaan nähdä myös osoituksena siitä, että siviilipalvelusmiehet ovat valmiita järjestäytymään omien etujensa puolesta.

 

Siviilipalveluksen lisäksi toinen aseistakieltäytymisen muoto, jonka parissa Aseistakieltäytyjäliitto toimii aktiivisesti, on totaalikieltäytyminen. Totaalikieltäytyminen ja siviilipalvelus liittyvät Suomessa kiinteästi yhteen. Siviilipalveluksen epäkohdat vaikuttavat totaalikieltäytyjien määrään. Totaalikieltäytymisen lisääntyminen puolestaan luo paineita siviilipalvelusjärjestelmän epäkohtien korjaamiseksi. Suuri osa totaalikieltäytyjistä protestoi teollaan siviilipalveluksen epäkohtia. Tätä protestia Aseistakieltäytyjäliitto pyrkii tuomaan esille.

 

Amnesty Internationalin mielipidevankiadoptiot ovat malliesimerkki totaalikieltäytymisen ja siviilipalveluksen kiinteästä suhteesta: Amnesty vaatii parannuksia Suomen siviilipalveluslakiin tunnustamalla totaalikieltäytyjiä mielipidevangeiksi. Toistaiseksi tämä painostus ei ole johtanut lakimuutoksiin, mutta joka tapauksessa kampanjoinnin tuloksena siviilipalveluksen ongelmat on saatu esiin sekä tiedotusvälineissä että päättäjien silmissä. Enemmin tai myöhemmin tämä johtaa myös välttämättömiin lainsäädännöllisiin parannuksiin.

Siviilipalvelus on - halusivatpa sivarit itse sitä vaiko eivät - Suomessa poliittisesti herkempi ja enemmän poliittisia intohimoja herättävä asia kuin useimmissa muissa maissa. Syitä tähän mietittäessä ensimmäisenä tulevat mieleen luonnollisesti ensisijaisesti historiasta kumpuava armeijan poikkeuksellisen korkea sosiaalinen arvostus sekä lähes ainutlaatuisen kattava asevelvollisuusjärjestelmä: armeija ja sen pyrkimyksiä tukevat poliitikot haluavat edelleen kaikki miehet aseisiin, jolle ajattelulle siviilipalvelus on tietysti väistämättä uhka eikä siihen hakeutuvien määrää saa sen mukaan päästää liian korkeaksi. Aseistakieltäytymistä koskevaa lainsäädäntöön ei ole Suomessa kertaakaan saatu merkittäviä parannuksia pelkästään neuvottelemalla ja esittelemällä hyviä argumentteja - jokainen parannusta on edeltänyt pitkä ja laaja aseistakieltäytyjien kampanjointi. Näissä oloissa Aseistakieltäytyjäliitosta on kasvanut varsin laajapohjainen ja voimakas aseistakieltäytyjien etujärjestö. Useimmissa muissa maissa aseistakieltäytyjien etuja ajavat järjestöt ovat heikompia ja pienempiä - samalla kun tietysti tarvekin “radikaaliin” toimintaan on vähäisempi.

Kasvaneeseen siviilipalvelusmiesten joukkoon mahtuu myös niitä, joiden mielestä Aseistakieltäytyjäliitto on liian radikaali. Siviilipalvelusmiesten joukko on 90-luvun aikana muuttunut entistä heterogeenisemmaksi - joukkoon mahtuu entistä enemmän muitakin kuin ehdottomia pasifisteja ja antimilitaristeja. Entistä hajanaisemmasta joukosta löytyy myös niitä, jotka eivät ole yhtä mieltä Aseistakieltäytyjäliiton tavoitteista. Toisaalta voidaan kuitenkin kysyä, kiinnostaisiko puhtaasti henkilökohtaista syistä siviilipalvelukseen hakeutuneita epäpoliittisia henkilöitä mikään muukaan etujärjestö.

 

Aseistakieltäytyjäliitto näkee itsensä antimilitaristisena järjestönä, joka työskentelee aseistakieltäytymisen parissa, koska se näkee sen päämääriensä kannalta arvokkaaksi. Niiden edistämiseksi teemme myös paljon aseistakieltäytymiseen suoraan liittymätöntä työtä ruohonjuuritason rauhanjärjestönä. Aseistakieltäytyjäliiton sodan- ja väkivallanvastaiset tavoitteet vastannevat myös siviilipalvelusmiesten enemmistön näkemyksiä.

Yhden tärkeän osan liiton työstä muodostaa julkisuuden kautta tapahtuva vaikuttaminen. Kuluneelta syksyltä löytyy lukuisia esimerkkejä runsaasti positiivista julkisuutta saaneista tempauksista: totaalikieltäytyjien joukko-oikeudenkäynti Loviisassa ja sen yhteydessä järjestetty mielenosoitus toivat laajalti esille totaalikieltäytyjien protestia, siviilipalvelusmiesten asumiskustannusjärjestelmän korjaamista vaatinut työnseisaus herätti monien toimittajien kiinnostuksen ja Belgiaan paenneen totaalikieltäytyjä Jussi Hermajan tapaus ylitti uutiskynnyksen myös Suomen rajojen ulkopuolella luoden kansainvälistä painetta Suomen siviilipalvelusjärjestelmän epäkohtien korjaamiseksi. Toki tiedotusvälineistä löytyy edelleen runsaasti aseistakieltäytyjiin kohdistuvia negatiivisia ennakkoasenteita, joiden johdosta epäasiallisia uutisia ja väärinkäsityksiä on joskus päässyt syntymään. Tätä taustaa vasten Aseistakieltäytyjäliiton pitkäjänteisen tiedotustyön tuloksia on pidettävä positiivisina.

Aseistakieltäytyjäliitto näkee mielenosoitukset yhtenä olennaisena yhteiskunnallisen vaikuttamisen muotona ja tapana nostaa asioita keskustelun kohteeksi. Liitto ei sen sijaan itse järjestä kansalaistottelemattomuustapahtumia, mutta se saattaa tukea esim. totaalikieltäytyjien, aurantakojaliikkeen tai Suomessa Muurinmurtajat -ryhmän harjoittamaa väkivallatonta, avointa ja vastuullista kansalaistottelemattomuutta.

Näkyvän toiminnan lisäksi myös hiljainen vaikuttaminen on tietysti välttämätöntä. Julkisuudessa näkyvien kannanottojen ja tempauksien varjoon jääkin paljon näkymätöntä Aseistakieltäytyjäliiton työtä. Yhteydenpito kansanedustajiin, eduskunnan valiokunnille ja ministeriölle toimitettavat lausunnot, tiedotusvälineille toimitettava taustamateriaali ja toiminta Siviilipalvelusasiain neuvottelukunnassa ovat työtä, joka vaikuttaa “pinnan alla” jatkuvasti siviilipalvelusjärjestelmän ja yleisen mielipiteen kehitykseen. Näkymätöntä työtä on myös koko Aseistakieltäytyjäliiton toiminnan rungon muodostava siviilipalvelusmiesten neuvonta ja oikeusavun tarjoaminen. Tämän työn myötä vuosikymmenien saatossa kasautuneeseen asiantuntemukseen viranomaisetkin ajoittain turvautuvat erityisesti liiton juridisen asiantuntemuksen osalta.

 

Yhtenä taustatekijänä siviilipalvelusjärjestelmän kehittämisen kohtaamalle vastarinnalle monet ovat nähneet siviilipalvelusmiesten julkisuuskuvan, joka ei kaikilta osin vastaa todellisuutta. On täysin totta, että entistä enemmän tulisi tuoda esille sitä yhteiskunnalle hyödyllistä työtä, jota siviilipalvelusmiehet tekevät ruokapalkalla vaikkapa sairaaloissa, vanhainkodeissa, kirjastoissa ja kouluissa. Hieman kärjistäenhän voidaan sanoa, että siviilipalvelusmiehet ovat yhteiskunnalle tuottoisia, kun taas varusmiehet kuluttavat yhteiskunnan varoja.

Siviilipalvelusjärjestelmän ongelmien korjaamista edesauttaisi tiiviimpi yhteydenpito siviilipalvelusmiesten välillä. Samalla voitaisiin laajemminkin luoda yhteishenkeä siviilipalvelusmiesten välille. Tämä edellyttäisi siviilipalvelusmiehiltä itseltään aktivoitumista. Aseistakieltäytyjäliitto tarjoaa puitteet yhteistyön kehittämiselle ja kutsuu kaikki siviilipalvelusmiehet mukaan kehittämään entistäkin vahvempaa etujärjestöä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Aseistakieltäytyjäliiton hallitus