Harmonia, hierarkia ja konsensus

Sadankomitean 13.–14.5. Rauhanasemalla järjestämässä Kaakkois-Aasia seminaarissa käsiteltiin alueen turvallisuuspolitiikkaa ja ihmisoikeuksia.

Kaakkois-Aasian hallitseva turvallisuuspoliittinen tekijä on Kaakkois-Aasian maiden yhteisö (ASEAN), johon nykyisellään kuuluu kymmen valtiota. ASEAN on pyrkinyt osaltaan edistämään rauhanomaista konfliktinratkaisua alueella perustamalla 1993 Aasian alueellisen foorumin (ARF), johon kuuluvat ASEAN maiden lisäksi mm. Australia ja Yhdysvallat. ARF:n piirissä on tarkoitus keskustellen ratkoa Kaakkois-Aasian turvallisuuspoliittisia ristiriitoja. Vaikka ASEAN on osin onnistunut alueen vakauden lisäämisessä maiden välisten konfliktien ollessa nykyään hyvin epätodennäköisiä, löytyy ASEAN maista kuitenkin monia sisäisiä konflikteja.

Kaakkois-Aasian hallitukset ovat kritisoineet YK:n tunnustamia ihmisoikeuksia näiden ristiriidoista heidän perinteisten tapojensa kanssa. “Aasialaiset tavat” – harmonia, hierarkia ja konsensus – asettavat yhteisön edun yksilön oikeuksien edelle ja tuovat sotilaan esiin “soturina”, kunnioitettuna yhteisön suojelijana, ja näin ollen oikeuttavat sotilasvallan. “Aasialaisten tapojen” sisältö kuitenkin on hallitusten määrittelemä, ja näin ollen kyseenalainen. Hierarkian säilyminen palvelee hierarkiaa. Useille maille “Aasialaiset tavat” ovat olleet peruste jättää ratifioi-matta suuri osa keskeisistä ihmisoikeussopimuksista, mutta ratifioitujenkaan sopimusten sisältämien oikeuksien toteutumista ole etenkään konfliktialueilla pystytty takaamaan.

 

Lapsisotilaita ja oopiumia

Räikeimmät ongelmat Kaakkois-Aasiassa löytyvät Myanmar/Burmasta, joka vuoden 1988 sotilasvallankaappauksen jälkeen on rappeutunut sosiaalisesti ja taloudellisesti. 200.000 tonnia oopiumia vuodessa tuottavan maan tavoitteena on vaatimaton 500.000 miehen armeija, vaikka samaan aikaan koulutukseen käytetyt varat ovat pudonneet murto-osaan aikaisemmasta. Aseita Burman sotilasjuntta hankkii lähinnä Kiinasta – luultavasti velaksi. Ihmisoikeuksia maassa ei kunnioita sotilasjuntan keskushallinnon armeija eivätkä sen paremmin tätä vastaan sotivat lukuisat pienet etnisten vähemmistöjen armeijat. Sotivien osapuolten joukoissa taistelee mahdollisesti jopa 80.000 lapsisotilasta, enemmän kuin missään muualla.

Burman ulkopuolella, Thaimaan rajalla ja ympäri maailmaa toimii laaja maan demokraattisesti valittua presidenttiä Aung San Suu Kyita tukeva järjestöverkosto, jonka tavoitteena on palauttaa valta rauhanomaisin keinoin maan vaaleilla valitulle hallinnolle. Monen kirjavan järjestökatras valmistautuu myös kohtaamaan Burman monet ongelmat yhteiskunnan eri tasoilla. Burmassa valtaa pitävää sotilashallintoa ei ole kuitenkaan saatu mukaan kolmikantaneuvotteluihin demokratialiikkeen ja etnisten ryhmittymien kanssa. Sotilasjunttaa on yritetty painostaa talouspakotteilla, mutta toistaiseksi tuloksetta. Burma, kuten kaikki muutkin seminaarissa käsitellyt konfliktialueet, kuuluu nykyisiin ASEAN valtioihin.

 

Sissisodasta kohti vaaliuurnia

Indonesian sotilasdiktatuurin sorruttua on Indonesiasta itsenäistymään pyrkivien alueiden, Acehin ja Länsi-Papuan, itsenäisyysliikkeet alkaneet siirtää toimintaansa sissisodasta rauhanomaiseen poliittiseen toimintaan. Acehissa toimii Acehin kansanäänestyksen tiedotuskeskus (SIRA), joka on osallistunut tulitaukosopimuksen solmimiseen Indonesian armeijan ja Vapaa Aceh -sissiliikkeen välillä. SIRA:n ovat perustaneet Acehista kotoisin olevat opiskelijat. Länsi-Papua on ollut pitkään eristettynä ulkomaailmasta Indonesian armeijan hallitessa kaikkea tiedonkulkua alueella, joten rauhanomainen itsenäisyysliike on vasta äskettäin pystynyt aloittamaan verkostonsa rakentamisen.

Länsi-Papua on äänestänyt itsenäisyydestään jo vuonna 1969. Äänestyksen hyvin kyseenalaisista olosuhteista huolimatta YK hyväksyi alueen liittämisen Indonesiaan, joten Länsi-Papualaisten on nyt pyrittävä saamaan alueen tilanne uudelleenarvioitavaksi YK:ssa. Aceh puolestaan pyrkii Itä-Timorilla järjestetyn kaltaiseen kansanäänestykseen. Acehilta ja Länsi-Papualta kuitenkin puuttuvat vielä luotettaviksi osoittautuneet tahot, jotka edustaisivat koko alueen väestöä ja joiden kanssa kansainvälinen yhteisö voisi tehdä yhteistyötä. Ei ole myöskään selvä, että Acehin ja Länsi-Papuan irtautuminen pieniksi kansallisvaltioiksi olisi paras ratkaisu alueiden ongelmiin.

 

Unohdettuja unelmia

Indonesian miehityksestä vapautunut, mutta maan tasalle poltettu Itä-Timor on joutunut nyt kohtaamaan jälleenrakentamisen taakan. Indonesian armeijaa vastaan taistelleiden Falantil-sissien entinen ja nykyinen komentaja, Xanana Gusmao ja Taur Matan Ruak, ovat kohdanneet realismin myös maan sotilaallista tulevaisuutta suunnitellessaan. Ennen miehityksen päättymistä, Gusmao ja Jose Ramos-Horta esittivät Itä-Timorin muuttamista demilitarisoiduksi alueeksi, jolloin kansainvälinen yhteisö takaisi maan turvallisuuden. Nyt, Itä-Timorin vapauduttua, Gusmao on alkanut puhua pienen armeijan perustamisen välttämättömyydestä Indonesian mahdollisten uusien hyökkäysten torjumiseksi. Armeija tulisi luultavasti koostumaan pääosin entisistä vastarintasisseistä.

Suunnitelmia demilitarisaatiosta ei kuitenkaan ole syytä vielä täysin hylätä, sillä armeijan puolestapuhujat edustavat ainakin toistaiseksi vain itseään, eivät Itä-Timorin kansaa, joka valitsee omat demokraattiset edustajansa vaaleilla vasta myöhemmin. Näin ollen nyt on syytä perusteellisesti tutkia tapoja soveltaa demilitarisoidun alueen ideaa Itä-Timoriin, jotta itätimorilaisten päättäessä turvallisuuspoliittisesta tulevaisuudestaan olisivat esillä kaikki vaihtoehdot tasapuolisesti.