Raportti pommitetusta Belgradista

"Myötätunnon ja solidaarisuuden puute 11 miljoonaa Jugoslavian kansalaista kohtaan, joiden yhteiskuntaa tuhotaan parhaillaan, on yhtä hämmästyttävää kuin se on valitettavaa. Muistatteko kuinka kulttuuri-ihmiset, tiedemiehet, poliitikot, tiedotusvälineiden edustajat ja humanistit kerääntyivät joukoittain Sarajevoon kun sitä piiritettiin? Missä he ovat nyt? Journalistit parveilevat Makedoniassa ja Albaniassa - kiistämättä erittäin hyvistä syistä - ja NATOn hyvinlavastetuissa lehdistötilaisuuksissa. Mutta toisen maailmansodan jälkeisen ajan pahimman sotilaallisen, taloudellisen ja yhteiskunnallisen tuhon Euroopassa todistaminen omin silmin ei vaikuta olevan yhtä hyvä syy," sanoo TFF:n johtaja Jan Öberg ja lisää, että kiirellisintä rauhanaktivismia tällä hetkellä on osoittaa mieltä pommituksia vastaan täällä ja mennä sinne.

Missä ovat ne, jotka uskovat että Jugoslavia on diktatuuri? Diktatuurin alaisuudessa kärsivien lähimmäisten tukeminen on ylevä peruste tulla, mutta ihmiset jotka jakavat tämän mielipiteen eri puolilla maailmaa, pysyvät poissa. Missä ovat ihmisoikeusaktivistit, kun NATO loukkaa lukuisia ihmisoikeuksia? Missä on myötätunto niitä viattomia kohtaan, jotka joutuvat kärsimään eurooppalaisen yhteiskunnan ja eurooppalaisen pääkaupungin systemaattisesta tuhoamisesta läntisen sivilisaation nimissä?

Se humanismista, intellektualismista ja kansalaisrohkeudesta 1900-luvun lopussa. Sodasta huolimatta on täysin mahdollista mennä Belgradiin ja tavata vapaasti ketä ikinä haluaakin tavata. Minä tein tämän", sanoo tri Öberg. "On ällistyttävää, että jopa älymystön edustajien päissä näyttää tällä hetkellä olevan vain kaksi vaihtoehtoa: jos vastustat NATOn pommituksia, sinun täytyy automaattisesti olla Milosevicin puolella tai serbien puolella. Tai jos menet sinne, tuet Jugoslavian hallitusta, mikä on epälojaalia länttä kohtaan. Pelkäänpä, että ne jotka piiloutuvat tällaisten banaalien dikotomioiden taakse, ovat vastuullisia siihen karkeaan epäoikeudenmukaisuuteen, jota tehdään tällä hetkellä jokaiselle Jugoslavian asukkaalle.

Uskon, että on mahdollista vastustaa kaikkea väkivaltaa - Jugoslavian/Serbian, albaanien ja NATOn. Yksikään niistä ei auta ratkaisemaan alkuperäistä ongelmaa: serbien ja albaanien välistä epäluottamusta. Kaikkien harjoittama väkivalta on muuttanut tilannetta huonommaksi. Uskon myös, että pitäisi olla mahdollista tunnustaa kaikkien osapuolien inhimilliset kärsimykset ja kunnioittaa niitä - tunnustaa albaanien, serbien ja kaikkien muiden Serbiassa ja Montenegrossa elävien ihmisryhmien kärsimykset.

Jugoslaviassa asuu 25 kansallista/etnistä ryhmää, enemmistö serbejä ja jugoslaaveja, ja 650.000 serbipakolaista Kroatiasta, Bosniasta, Makedoniasta ja Kosovon maakunnasta. Silminnähtävästi heidän elämällään tai ihmisoikeuksillaan ei ole merkitystä kansainvälisessä politiikassa ja tiedotusvälineissä - kuten Afrikassa olevilla pakolaisilla ei ole merkitystä - yhtä paljon kuin muilla ihmisillä. Tuskallista sanoa mutta tämä tendessinomainen rasismi - näkemys, jonka mukaan kolmannen maailman ihmiset, serbit ja jugoslaavit ovat "ali-ihmisiä" - on tosiasia tämän hetken läntisessä sivilisaatiossa. UNCHR käyttää noin 11 senttiä päivässä yhtä Afrikassa olebaa pakolaista kohti. Balkanilla summa on 1,23 dollaria, yli 11 kertaa enemmän, kuten Los Angeles Times hiljattain kertoi.

Kansainvälinen niin kutsuttu "yhteisö" panee syytteeseen presidentti Milosevicin ja kourallisen johtajia. On varsin epävarmaa, päätyvätkö he koskaan Haagiin. Mutta NATO tappaa, rankaisee, eristää ja nöyrryyttää niitä, jotka kärsivät heidän hallintonsa alla. Kuka tahansa belgradilainen taksikuski kertoo sinulle katkeranironisella huumorilla: "Meillä on vain kaksi ongelmaa: 12 vuotta Milosevicin kanssa ja nyt NATOn pommit. Muuten kaikki on hienosti!"

Jugoslavian oppositio, riippumattoman älymystön edustajat ja rauhanjärjestöt kertovat tarkalleen samaa: 'Te, länsi, teette meille kaiken niin paljon vaikeammaksi tällä hetkellä - ja sukupolvien ajaksi tulevaisuudessa. Mitkä ovat teidän todelliset pyrkimyksemme? Me olemme niitä, jotka HALUAVAT olla osa modernia maailmaa, jotka TAISTELEVAT demokraattisen Jugoslavian puolesta ja jotka TAHTOVAT integroitua länteen. Ettekö te ymmärrä, kuinka päinvastaiseen tulokseen nämä pommit johtavat meidän kannaltamme?"

Öberg jatkaa: "Näin raskaiden pommien ja risteilyohjusten putoavan yöllä - ´menestyksekkäästi´ NATOn lehdistöedustajan muutamaa tuntia myöhemmin kertoman mukaan. Kuulin räjähdysten ukkosenjyrinän. Tunsin rakennusten ja maan tärinän. Kuulen sireenien äänen mihin tahansa aikaan päivällä ja yöllä, NATO ei anna kenenkään nukkua pitkään. Tunnen sisälläni raivoa, utter tarkoituksettomuutta, tunnen oman voimattomuuteni ja nöyrryytykseni mahtavan korkean teknologian tuhovoiman edessä ja ajattelen, ´tämä on minun kulttuurini, minun poliittiset johtajani tekevät tämän tai tukevat tätä´. Tiedän nyt kuinka totta on, että täytyy itse nähdä ja kokea ennen kuin ymmärtää, kuinka moni asia lakkaa toimimasta jos sähköä ei ole - vesihanat, keitinliedet, katuvalot, tietokoneet, puhelimet. Sitä mitä tunnen voin kuvata vain yhdellä sanalla: häpeän sitä kulttuuria, joka tekee tämän."

"Kävelen ympäri Belgradia ja Novi Sadia ja näen tuhoutuneiden rakennusten, siltojen, ministeriöiden, poliisiasemien, hotellien, radio- ja tv-asemien, kerrostalojen, koulujen ja suurlähetystöjen epätodellisen maiseman. Novi Sadin öljynjalostamo palaa yhä, kolme viikkoa iskun jälkeen. Kerran suuret puut ovat nyt mustia, hiiltyneitä rankoja. Tiedän että se on erilaista, mutta se tuo mieleeni kuvat Hiroshimasta.

Koen kuinka elämää muuttuu raskaammaksi päivä päivältä. Ihmiset eivät nuku kotonaan, jos he asuvat mahdollisten maalien läheisyydessä. He jonottavat savukkeita ja muita ylellisyystuotteita. He etsivät tuntikausia tiettyjä elintarvikkeita, lääkkeitä ja hoitoa vanhuksille, sairaille ja vammautuneille tavalla, jota heidän ei ole tarvinnut tehdä aikaisemmin. Niin monet kysyvät minulta, millaiset mahdollisuudet heillä on saada lapsensa pois maasta - tuhannet ovat jo paenneet ulkomaille. 18-65 vuotiaat miehet saattavat joutua kutsutuiksi palvelukseen minä päivänä hyvänsä. Minimitoimeentulorajan alittavat palkat ja eläkkeet maksetaan kuukausia myöhässä. Elämä tuhoutuu,. kun pienten kaupunkien suuria teollisuuslaitoksia tuhotaan. Ihmiset suunnittelevat, miten he voivat saada vanhempansa, lapsensa, kotieläimensä ja itsensä turvaan, jos... Elämä on tällä hetkellä vain yksi suuri JOS.

Useimmat ihmiset näyttävät rohkeaa naamaa, itse asiassa melko uhmakasta. He eivät vaikuta aggressiivisilta, vaan pikemminkin sääliviltä sellaisia maita kohtaan, joilla on noin paljon sotilaallista ja noin vähän älyllistä ja moraalista voimaa. Monet pitävät läntistä sivilisaatiota barbaarisena ja naurettavana, sen johtajia itserakkaina. Jos joku ajattelee että tämä kansakunta antaa kohta periksi, vierailu Jugoslaviassa auttaa lääkitsemään tätä harhaluuloa.

Kuuntelin akatemian ja kansalaisjärjestöjen rohkeita, itsenäisesti ajattelevia ihmisiä, jotka kertoivat minulle etten voi enää odottaa rakentavaa yhteiskunnallista aktivismia, en edes NATOn vastaisia mielenosoituksia silloilla yöaikaan. 'Me olemme sodassa, se on vaarallista, meitä saatetaan pitää viidentenä kolonnana, kovanlinjan poliitikot ovat julkaisseet luettelon mahdollisista ´pettureista´. He eivät viittaa vain viimeisiin reiluun kahteen kuukauteen vaan viimeiseen 10-12 vuoteen, jolloin Jugoslaviaa on demonisoitu, sitä vastaan on asetettu talouspakotteita ja se on muuten eristetty. 'Emme voi matkustaa, emme enää tiedä mitä tulevaisuus tuo mukanaan - maahyökkäyksen, sisällissodan, köyhyyttä? Yli miljoona ihmistä osoitti mieltä muutoksen puolesta 1997, mutta emme saaneet tukea länneltä. Olemme yksinkertaisesti nääntyneitä."

BBC raportoi, että serbilähteiden mukaan - joihin ei voi luottaa, niin kuin meille on kerrottu - sairaalaan on osunut. Tällaisten tietojen todenperäisyys on erittäin helppo todentaa, jos sattuu olemaan Belgradissa. Löydän täältä vähemmän propagandaa kuin lännestä, ja tämä paikka on sodassa, länsi ei. Se pommittaa Jugoslavian tiedotusvälineitä ja on pakottanut Eutelsatin lopettamaan Serbian television lähetysten välittämisen, jotta he eivät voi informoida lännen kansalaisia NATOn aggression seurauksista. Hollannin hallitus kieltäytyi myöntämästä viisumeita kenellekään, joka yritti matkustaa Jugoslavian passilla toukokuussa järjestettyyn Haagin rauhankonferenssiin - sen sijaan Kosovon albaanipakolaiset saivat viisumin täysin korrektisti.

Jan Öberg sanoo: "Olen alkanut ihmetellä, onko enää jäljellä lainkaan säädyllisyyttä, lainkaan oikeudenmukaisuudentuntoa, lainkaan todellista inhimillisyyttä, kun kaikki yllämainittu synnyttää vain vähän vastalauseita länsimaissa. Ehkä lännen johtajat ovat hurmiotuneet liikaa omasta riemuvoittoisasta voimastaan vuoden 1989 jälkeen ja saattaisivat tarvita herätyskelloa todellisuuteen palaamiseen: todellisuuteen, että alastomalla voimankäytölla, kaksinaamaisuudella, tietämättömyydellä, suurudenhulluudella ja ammuskeluideologialla on rajansa. NATOn joutuminen kiikkiin täällä saattaa olla tämä herätyskello. Loppujen lopuksi jugoslavialaiset ovat auttaneet länttä aikaisemmin."

Öbergiä estettiin matkustamaan Kosovon maakuntaan turvallisuussyistä. Hän yrittää päästä sinne uudelleen tulevan Makedonian matkansa aikana.


(PressInfo 68, 1.6.1999)