Vakaumus kuuluu normaalielämän - ei psykiatrian piiriin

Aseellinen varusmiespalvelu tähtää sotimisen aakkosten opettamiseen. Sodassa, kuten tiedämme, pyritään viholliselle aiheuttamaan niin suuria inhimillisiä ja aineellisia vahinkoja että vihollinen luopuu vihamielisistä aikeistaan ja toiminnoistaan. Sodassa tapetaan ihmisiä; tämä on kaiken sodan julma perustapahtuma.

Mikäli joku ihminen on vakaumuksellisesti sitä mieltä ettei hän, missään oloissa tai tilanteissa, ei edes itseään tai omaisiaan puolustaakseen, katso voivansa turvautua aseelliseen väkivaltaan, hän ei tietenkään myöskään vakaumuksensa johdosta voi osallistua aseiden käytön opetukseen.

Demokraattisessa maassa, kuten Suomessa, on käsitykseni mukaan demokratian luonteeseen kuuluvaa, että kunnioitetaan ihmisen eettisiä ja moraalisia vakaumuksia, ainakin mikäli nämä eivät ole vaaraksi tai haitaksi yhteiskunnalle tai sen joillekkin jäsenille.

Itse olen suorittanut aseellisen varusmiespalveluni vuonna 1962, juuri lääkäriksi valmistuttuani. Tekisin näin tänäkin päivänä, en siksi että hyväksyisin tappamisen, vaan koska tiedän itsestäni että mikäli minut itseni tai minun perheeni uhattaisiin tappaa, olisin valmis puolustautumaan käytössä olevin asein.

Demokraattisen järjestelmän lujuutta ja kypsyyttä voidaan arvioida sen mukaan, miten hyvin demokraattinen järjestelmä sietää ja kunnioittaa erillisryhmien erikoispiirteitä ja vakaumuksia. Vakaumuksensa takana pysyminen vaatii poikkeuksellisen suurta itsenäisyyttä ja moraalista rohkeutta niin kuin enemmistön käyttäytymistapojen ja normien rikkominen aina vaatii.

Tästä syystä on mielestäni aiheetonta ja perustelematonta - Keijo Korhosen tapaan - syyttää aseistakieltäytyjiä pelkuruudesta ja raukkamaisuudesta. Enemmistön kantojen omaksuminen ja niitten esittäminen ei vaadi minkäänlaista rohkeutta. Usein se on silkkaa populismia.

Psykiatrisen näkökulman sotkeminen näihin asioihin ei käsitykseni mukaan ole aiheellista; nämä eivät ole psykiatrian alaan kuuluvia kysymyksiä.

Kyseessä on normaalielämään kuuluva eettinen ja moraalinen kannanotto. Olen sitä mieltä, että siviilipalveluun hakeutuva nuori mies on poikkeuksellisen  rohkea ja itsenäinen, ja että hän todella toimii vakaumuksellisesti vaikka hän tietääkin, että aseistakieltäytyminen tuo mukanaan monenlaisia hankaluuksia myöhemmin elämässä, esimerkiksi työelämään pyrkiessä tai ammatillista uraa luodessa.

Olen sitäpaitsi työssäni psykiatrina erilaisissa mielenterveyspisteissä nähnyt, että näissä toimipisteissä palveluaan suorittaneet siviilipalvelusmiehet ovat poikkeuksetta tehneet työnsä huolellisesti ja hyvin, jopa niin että erään psykiatrisen toimipisteen koko toiminta olisi käynyt mahdottomaksi ilman siviilipalvelusmiehiä.

Siviilipalven valitseminen on määrällisesti niin pieni ilmiö, ettei sillä voida katsoa olevan haitallisia vaikutuksia puolustuslaitoksen kokonaistoimintaan.

Mikäli kunnioitamme demokraattista yhteiskuntajärjestelmäämme, seuraa siitä, nähdäkseni, että kunnioitamme myös siviilipalveusmiesten vakaumuksellista aseetonta vaihtoehtoa.

Niin teen ainakin minä.

Claes Andersson
psykiatri, kirjailija, lääk.kapt.evp.