Kutsu kevätliittokokoukseen

Liiton sääntömääräinen kevätliittokokous järjestetään Helsingissä maaliskuun 24.-25. päivinä. Liittokokous, jossa päätösvaltaa käyttää liiton koko jäsenistö, käsittelee sääntömääräisinä asioina viime vuoden toimintakertomuksen ja tilit sekä valitsee liiton hallitukseen erovuoroisten jäsenten tilalle uudet jäsenet seuraavaksi toimikaudeksi. Sääntömääräisten asioiden lisäksi keskustellaan ajankohtaisesta siviilipalvelustilanteesta. Kokoustapahtuman yhteydessä järjestetään myös alueellisten yhdysmiesten tapaaminen (muutkin toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita) sekä koulutustilaisuus Mitä siviilipalvelus on.

Kokouspaikkana on Töölön nuorisotalo (Pauligin huvila), osoite Mechelininkatu 36 (Sibeliuspuistossa). Paikalle pääsee esimerkiksi bussilla numero 24, johon voi nousta Sokoksen edestä Mannerheimintiellä, suuntana on Seurasaari ja pois jäädään Kivelän sairaalan kohdalla.

Aloitamme kokoustapahtuman lauantaina klo 11.

Työvoimaministeriön päätöksen (6319/06/79 TVM) voidaan siviilipalvelusmiehille myöntää henkilökohtainen syyloma (HSL) liittomme vuosikokouksiin osallistumiseksi. Saman päätöksen mukaan kokousmatkaa varten saa myös ilmaisen litteran, joka tosin vähennetään normaalista 12 litteran kiintiöstä.

Yöpyminen järjestetään toverimajoituksena, makuupussi tai muuta vastaavaa on kuitenkin syytä varata mukaan. Yösijaa kaipaavien tulisi järjestelyjen helpottamiseksi ottaa ajoissa yhteys liittoon.

Tervetuloa!


Muista jäsenmaksusi!

Lehden välistä löydät ps-kortin, jolla voit asian ripeästi hoitaa mikäli se on unohtunut.