Epäluotettava Amnesty

Amnesty International on epäluotettava sisäpoliittinen lyömäase, vallankumouksillisten oppositioainesten käsikassara. Näin ovat todenneet kaikkien niiden maiden johtajat, jotka ovat joutuneet AI:n huomion kohteeksi. Amnestyn työ on tasapuolista ja merkittävää vain niin kauan kuin se kohdistuu muihin maihin.

Tässä suhteessa puhuvat Idi Amin, Argentiinan ja Uruguayn kenraalit, kaiken maailman kiduttajat ja hirmuhallitsijat samalla suulla. Myös idän ja lännen johtajat suhtautuvat omista syistään Amnestyyn yhtä tasapuolisen kielteisesti.

Ei siis ole yllättävää, että myös Suomessa aikaisemmin arvossapidetty Amnesty todettiin hämäräperäiseksi ja tietämättömäksi järjestöksi heti, kun se kiinnitti huomiota Suomen mielipidevankeihin. Idin ja kumppaneiden äänenpainoilla ovat puhuneet monet, aina oikeusministeristä alkaen: "Ja meillä jumalauta ei ole mielipidevankeja...", on ollut yhteinen sanoma.

Närkästyneimmät mielipideterrorin puolustajat ovat kyselleet, eikö maailmasta löydy pahempia sorron uhreja kuin suomalaiset sivariin pyrkijät. Samalla tavoin voisi kysellä, miksi huolehtia suomalaisten sosiaaliturvasta, kun maailmasta löytyy paljon nälkäänäkeviä. Tai miksi huolehtia demokratiasta, kun maailmassa on tosi diktatuurejakin. Ja niin edelleen.

Monia näistä närkästyneistä tietysti harmittaa, ettei Pertti Haaparantaa ja muita vankilasivareita ole tiettävästi kidutettu eikä sullottu armeijan helikopteriin ja pudotettu jalat betonissa keskelle Itämerta (vrt. Argentiina). Mutta pitääkö meidän odottaa siihen asti?