Militarismi

vrt. antimilitarismi

Aseistakieltäytyjäliitto ilahtunut naisten vähäisestä kiinnostuksesta vapaaehtoiseen asepalvelukseen

tiedotusvälineille 3.3.2009 klo 19.00

Suljetaan NATO!

Väkivallatonta toimintaa NATO:a vastaan.

Pohjois-Atlantin liitto perustettiin 4.4.1949, jolloin NATO-sopimus allekirjoitettiin. 3.-4.4. 2009 26 jäsenmaan valtion- ja hallitusten päämiehet ja heidän delegaationsa tapaavat Baden Badenissa ja Strasbourgissa juhliakseen NATO:n 60. syntymäpäivää, jonka yhteydessä järjestetään NATO:n huippukokous.

TFF: Nobelin rauhanpalkinto taas uusi skandaali

Martti Ahtisaari ei täytä – ei edes laajasti tulkittuna – yhtään Alfred Nobelin testamentissaan määrittämää kriteeriä rauhanpalkinnon saajalle: osallistumista veljeyden rakentamiseen maailman, asevarustelun hillitsemistä ja rauhankokouksen järjestämistä – kuten Nobel ne omin sanoin vuonna 1895 määritteli.

Kaskealan ehdotus kertoo armeijan ongelmista

Kaj Raninen

Puolustusvoimain komentaja Juhani Kaskeala ehdotti lokakuun lopussa ”uutta vaihtoehtoa varusmiespalvelukselle”. Vaikka Kaskeala puhuukin ehdotuksessaan siviilipalveluksen kehittämisestä, se kertoo kuitenkin enemmän armeijan kuin siviilipalveluksen ongelmista. Pohjimmiltaan sen tarkoitus lienee asevelvollisuusjärjestelmän pönkittäminen.

Hölmön ansa

Uri Avnery

21.7.2007

KLASSISESSA amerikkalaisessa lännenelokuvassa ero on yhtä häikäisevä kuin keskipäivän aurinko Coloradossa: on Hyviä poikia ja Pahoja poikia. Hyviä ovat uudisasukkaat, jotka saavat preerian kukoistamaan. Pahoja ovat intiaanit, verenhimoiset villit. Ylin sankari on cowboy, kova, humaani, revolverilla varustautunut, aina valmis puolustamaan itseään.

Yhdistele sisältöä