Kuinka lopettaa Irakin sota?

Richard Falk

 

Amerikkalainen keskustelu Irakin sodasta on edennyt dramaattiseen uuteen vaiheeseen. Ensimmäistä kertaa huomattava demokraatti, kongressiedustaja John Murtha on vaatinut USA:n joukkojen vetämistä maasta. Murthan sanoilla on ollut suuri merkitys, koska hän tuki aikaisemmin sotaa ja hänen poliittiselle uralleen on ollut tunnusomaista johdonmukainen armeijamyönteinen suhtautuminen.

Hänen argumenttinsa perustuu hallituksen kykenemättömyyteen viedä loppuun USA:n sotilaallinen tehtävä Irakissa, mikä tekee jatkuvan tappamisen ja ihmishenkien menettämisen anteeksiantamattomaksi. Hän viittaa myös epäsuositun ja virheellisen Irakin miehityksen haitallisiin seurauksiin laajemman päämäärän, maailmanlaajuisen terrorismin vastustamisen kannalta sekä USA:n jälleenrakennusyritysten epäonnistumiseen. Amerikkalaisten enemmistö jakaa tällä hetkellä Murthan kritiikin, mikä auttaa selittämään Bushin presidenttiyden kannatuksen rapautumisen.

Vietnam - erilainen ennakkotapaus

Ei ole kuitenkaan merkkejä, että tämä kehitys - edes väkivaltaisten tapahtumien kasvavan määrän ja korkeiden uhrilukujen edessä - johtaa Irakin sodan nopeaan loppumiseen. Presidentti Bush toistelee päätöstään 'pysyä kurssilla', tehdä mitä ikinä on välttämätöntä Irakissa menestymiseksi. Vaikka republikaanien hallitsema kongressi suhtautuu lisääntyvän kärsimättömästi sotaan, se tuskin on vielä valmis välirikkoon presidentin kanssa, eikä näin ollen kieltäydy myöntämästä määrärahoja tai anna mandaattia poispääsystrategialle, joka vaatisi sodan ehdotonta lopettamista. Toisin kuin Vietnamissa, joka näyttää koko ajan enemmän Irakin ennakkotapauksesta, pelissä ovat suuret strategiset panokset. Yritykset teeskennellä "dominoteorian" avulla, että Vietnamin sodan lopputulos olisi ollut strategisesti tärkeä, eivät koskaan olleet vakuuttavia ja ainoa voimakas argumentti USA:n joukkojen jäämisen puolesta oli oletettu vetäytymistä seuraavan verilöylyn mahdollisuus. Tämä painajaisnäkymä ei koskaan toteutunut.

Irakissa pelissä on kuitenkin tärkeitä strategisia panoksia: öljy, ydinaseiden leviämisen ehkäiseminen, vaikutus Turkkiin ja Iraniin, radikaalin islamilaisuuden patoaminen, terrorismin vastustaminen, Israelin turvallisuus, alueellinen turvallisuuspolitiikka. Ja niinpä asetettu ongelma kuuluu: kuinka lopettaa Irakin sota vaarantamatta enää lisää ja liian vakavasti näitä strategisia asioita.

Valtavirran ajattelu johtaa loppukatastrofiin

Amerikan poliittisessa valtavirrassa esitetyt ratkaisut eivät ole vakuuttavia: odottaa kunnes Irakin armeija kykenee vakauttamaan maata, mikä tuntuu Godotin odottamiselta; siirtää ulkoinen turvallisuusrooli NATO:lle samankaltaisesti kuin tehtiin Kosovon sodassa, jolloin USA:n rooli pienenee murto-osaan; vähentää Amerikan osallistumista mutta ylläpitää tehtävää. Nämä oletetut ratkaisut ovat valepukuisia keinoja tarkoituksettoman sodan pitkittämiseksi ja tuovat loppukatastrofin lähemmäksi.

Tulisi muistaa, että tappaminen ja kuoleminen jatkui Vietnamissa vuosia sen jälkeen, kun Yhdysvaltojen johto oli ymmärtänyt että sota oli hävitty, koska USA:n hallitus uskoi kykenevänsä saavuttamaan voiton poliittisella operaatiolla sen jälkeen, kun oli yksityisesti tunnustanut kyvyttömyytensä rauhoittaa maa sotilaallisen miehityksen avulla. Kuten tiedämme, lopulta tapahduttuaan vuonna 1975 vetäytyminen oli nöyryyttävä täydellinen osoitus tappiosta, joka tiivistyi kuviin, joissa helikopterit nostivat entisiä vietnamilaisia yhteistoimintamiehiä USA:n suurlähetystön katolta. Ei ole keinoa muuttaa Irakin sodan miehitysvaiheen sotilaallista tappiota poliittiseksi voitoksi. Ei ole, ja mitä pikemmin tämä illuusio tunnustetaan sen paremmat mahdollisuudet on Irakin sodan todelliselle lopettamiselle ennen kuin kaikki tila diplomatialle on kadonnut.

Aikaisemmin USA:n hallitus sekoitti Irakissa sotilaallisen voiton ja poliittisen voiton keskenään. Bushin kuuluisa lentotukialus Abraham Lincolnilla 1.5.2003 pitämä puhe, jonka hän esitti puhujakorokkeen taakse asetetun 'mission accomplished' -bannerin edessä, oli äärimmäinen versio tästä laskuvirheestä.

Vietnamin kokemusten olisi pitänyt tehdä selväksi myös sen, että taisteltaessa kansallismielistä vastustajaa vastaan taistelukentällä saavutettuja voittoja on vaikea ellei mahdoton kääntää suotuisiksi poliittisiksi lopputuloksiksi. Irakin verinen miehitys on vahvistanut tämän läksyn tuomalla esiin sotilaallisen ylivertaisuuden rajat sodissa, joihin liittyy vieraan maan miehittäminen; erityisesti kun kyseessä on maa, joka on kolonisoitu aikaisemmin.

Vaihtoehtoja: tee mikä näyttää oikealta - kriittisyys ei yksin riitä

Ei riitä että ymmärtää, mikä on epäonnistunut menneisyydessä eikä todennäköisesti onnistu nykyhetkellä. Ilman myönteistä vaihtoehtoa syyttely ei johda mihinkään. Mielestäni sellainen vaihtoehto on olemassa, vaikkakin se sisältää suuria riskejä ja, kuten kaikki ehdotetut linjat tulevasta Irakin politiikasta, se kietoutuu epävarmuuteen. Emme voi tietää minkäänlaisella tarkkuudella vaihtoehtoiseen politiikkaan sisältyviä riskejä, mutta voimme tehdä sen mikä näyttää oikealta olevissa olosuhteissa ja vaikuttaa tarjoavan parhaat mahdollisuudet ruumiskasojen kasvun pysäyttämiseksi.

Rumsfeld oli avainkysymyksen suhteen oikeassa kirjoittaessaan muutama vuosi sitten Pentagonin sisäiseen muistioon, ettei meillä ole 'mittaria' jolla määrittää, olemmeko voittamassa vai häviämässä sodan terrorismia vastaan Irakissa tai koko maailmassa. Tällaisen tunnustuksen tulisi tuoda nöyryyttä kaikkien osallisten mieliin, mutta erityisesti niiden, jotka tällaisten epäilysten edessä lähtivät sotaan jolla on näin tuhoisia inhimillisiä ja poliittisia seurauksia. Lain, moraalin ja politiikan kannalta meidän tulisi suhtautua lähtökohtaisesti voimakkaan kriittisesti sodan käyttöä politiikan välineenä kohtaan.

Mitä on tehtävä?

Haluaisin ehdottaa useita toimenpiteitä, jotka muodostavat suunnitelman, tai ainakin lähestymistavan, joka luo toivoa tulevaisuuteen:

  • USA:n hallitus julistaa selkeästi, että aikoo vetäytyä Irakista täydellisesti ja luopuu kaikista suunnitelmista rakentaa pysyviä sotilastukikohtia;
  • laaditaan USA:n joukkojen vetäytymisen aikataulu, jonka mukaan amerikkalaiset (ja koalition) joukot poistuvat täydellisesti vuoden sisällä;
  • omaksutaan välittömästi puolustuksellinen sotilaallinen asenne; tästä eteenpäin yhdysvaltalaiset joukot Irakissa hyökkäävät vain, jos niitä itseään vastaan hyökätään;
  • irakilaisia voimia rohkaistaan yksityisesti ja julkisesti seuraamaan kompromisseihin ja sovintoon perustuvaa diplomatiaa vaihtoehtona pitkittyvälle sisällissodalle;
  • laajennetaan ja monimuotoistetaan pyrkimyksiä taloudelliseen ja sosiaaliseen jälleenrakennukseen suurimmassa mahdollisessa laajuudessa, mukaan lukien uuden roolin etsiminen Yhdistyneille kansakunnille, joka toimii täysin riippumattomana USA:n miehityksestä.
  • rohkaistaan sekä Turkin, Iranin että arabimaat sisältäviä alueellisia aloitteita, jotka edistävät rauhan turvaamista ja auttavat poliittisesti miehityksen jälkeisenä siirtymäkautena;
  • vahvistetaan USA:n ja Britannian sitoutuminen Irakin yhtenäisyyden säilyttämiseen;
  • lisätään painostusta Israelin toteuttaman palestiinalaisalueiden miehityksen lopettamiseksi ja konfliktin ratkaisemiseksi tavalla, joka tunnustaa palestiinalaiskansan lailliset oikeudet sekä tasavertaisuuteen ja molemminpuoliseen kunnioitukseen perustuvan rauhan välttämättömyyden.

Auta sovinnon saavuttamista Irakissa: mobilisoi sodanvastaista mielipidettä USA:ssa

Lopultakin tämä lähestymistapa voi muuttua toteutettavaksi politiikaksi vain, mikäli sodanvastainen mielipide mobilisoidaan laajasti Yhdysvalloissa, mille antavat lisäpontta samanlaiset mielipiteenilmaukset kaikkialla maailmassa sekä Lähi-idän alueellisten johtajien suunnasta. Ilman sodanvastaisen aktivismin vahvistumista sota pitkittyy, kunnes epätoivon tunne pakottaa USA:n käynnistämään puutteellisesti valmistellun, hätäisen lopettamisprosessiin.

Ajan USA:n alueellisten päämäärien ja käyttäytymisen täydellistä uudelleenajattelua, jonka tulokset saattaisivat olla myönteisempiä kuin realistisesti voisi kuvitellakaan. Oma perusteeni varovaiseen optimismiin on tunne, että sen jälkeen kun USA:n suojeleva kilpi on vääjäämättä poistettu, kurdien ja shiiojen paine pyrkiä sovintoon Irakin sunnien kanssa on suuri, sillä muuten he joutuvat kohtaamaan jatkuvaa kapinointia ja mahdollisesti täysimittaisen sisällissodan, jonka jokseenkin varmasti häviäisivät. Myös sunniosapuolella kiihoke välttää jatkuva sisäinen kamppailu voisi luoda merkittävää painetta sovintoratkaisun puolesta, sillä myös he saisivat vastaansa erimielisiä nationalismeja, joita ei Saddamin jälkeisenä aikana enää voi murskata.

Niin kauan kuin USA:n miehitys jatkuu, ei siitä hyötyvillä irakilaisilla elementeillä ole syytä pyrkiä kompromisseihin, jotka olisivat sunneille hyväksyttäviä. Tietysti Irakin etninen koostumus on paljon tätä monimutkaisempi eikä konfliktin murtumalinjoja voi määrittää vain viittaamalla kurdeihin, shiioihin ja sunneihin, mutta tällä jaolla on selvä maantieteellinen perusta ja USA:n virheellinen miehityspolitiikka on syventänyt sitä.

Tilanne Irakissa on vajonnut pisteeseen, jossa ei ole olemassa varmoja ulospääsystrategioita, jotka eivät ole vaarojen ympäröimiä. Vähintäänkin nämä vaarat kuitenkin nostavat toiveita siitä, että vaihtoehtoisen lähestymistavan omaksumiseen on todellinen mahdollisuus. Pysyessämme Irakin sodan tiellä, joka on nyt niin äkkiä joutunut huonoon huutoon, tiedämme vain sen, että ruumiskasat jatkavat kasvuaan!

PressInfo #230, 4.12.2005
© TFF and the author 2005