Miksi ei?

Uri Avnery, 12.7.2008

JOS HALUAT ymmärtää tietyn maan politiikkaa, katso karttaa – kuten Napoleon suositteli.

Kaikkien, jotka arvuuttelevat aikovat Israel ja/tai USA hyökätä Iraniin, tulisi katsoa Iranin ja Arabian niemimaan välissä olevan Hormuzinsalmen karttaa.

Tämän kapean, vain 34 kilometriä leveän vesiväylän läpi kuljetetaan ainakin viidesosa, ehkä kolmasosa, maailman öljystä, joka on peräisin Iranista, Irakista, Saudi-Arabiasta, Kuwaitista, Qatarista ja Bahrainista.

USEIMMAT niistä kommentaattoreista, jotka puhuvat Yhdysvaltojen ja Israelin vääjäämättömästä hyökkäyksestä Iraniin, eivät ota huomioon tätä karttaa.

Puhutaan "steriilistä", "kirurgisesta" ilmaiskusta. Yhdysvaltain mahtava ilmalaivasto nousee jo nyt Persianlahdelle sijoitetuilta tukialuksilta ja alueen amerikkalaisista lentotukikohdista ja pommittaa kaikki Iranin ydinlaitokset – ja samalla myös hallituksen laitoksia, armeijan laitoksia, teollisuuskeskuksia ja mitä tahansa muuta mitä haluavat. Ne käyttävät pommeja, jotka kykenevät tunkeutumaan syvälle maahan.

Yksinkertaista, nopeaa ja tyylikästä – yksi isku ja hei hei Iran, hei hei ajatollahit, hei hei Ahmadinejad.

Jos Israel hyökkää yksin, isku on rajoitetumpi. Parhaimmillaan hyökkääjä voi toivoa pystyvänsä tuhoamaan tärkeimmät ydinlaitokset ja palaamaan turvallisesti kotiin.

Minulla on vaatimaton toivomus: ennen kuin aloitatte, katsokaa vielä kerran karttaa salmesta, joka on (luultavasti) nimetty Zarathustran jumalan mukaan.

VÄISTÄMÄTÖN vastaus Iranin pommittamiseen olisi salmen sulkeminen. Tämän pitäisi olla itsestään selvää, vaikkei eräs Iranin korkea-arvoisimmista kenraaleista olisikaan sitä sanonut muutama päivä sitten.

Iran hallitsee salmea sen koko pituudelta. Se voi sulkea sen hermeettisesti ohjuksillaan ja tykistöllään sekä maalta että mereltä.

Jos näin käy, öljyn hinta nousee taivaisiin – paljon yli pessimistien nyt pelkäämän 200 dollaria barrelilta. Tämä aiheuttaa ketjureaktion: maailmanlaajuisen laman, kokonaisten teollisuudenalojen romahduksen ja työttömyyden katastrofaalisen kasvun Amerikassa, Euroopassa ja Japanissa.

Välttääkseen tämän vaaran amerikkalaisten tulisi valloittaa suuria alueita Iranista – ehkäpä koko tuon laajan maan. USA:lle ei ole käytössään edes pientä osaa joukoista, joita se tähän tarvitsisi. Käytännössä katsoen kaikki maavoimat on sidottu Irakiin ja Afganistaniin.

Mahtava Amerikan laivasto uhkaa Irania – mutta kun salmi on suljettu, se on kuin pullon sisällä oleva laivan pienoismalli. Ehkäpä tämän vaaran takia laivaston päälliköt vapauttivat tällä viikolla ydinkäyttöisen lentotukialus Abraham Lincolnin Persian lahdelta, näennäisesti Pakistanin tilanteen johdosta.

Tämä jättää mahdollisuuden, että USA toimii edustajan välityksellä. Israel hyökkää, eikä USA ole virallisesti mukana ja kieltää kaiken vastuunsa.

Niinkö? Iran on jo julistanut, että pitäisi Israelin hyökkäystä amerikkalaisten operaationa ja toimisi niin kuin hyökkäyksen tekijä olisi suoraan USA itse. Tämä on loogista.

YKSIKÄÄN ISRAELIN hallitus ei koskaan harkitsisi aloittavansa tällaista operaatiota ilman USA:n eksplisiittistä ja varauksetonta hyväksyntää. Sellaista ei ole tulossa.

Siis mitä ovat nämä kaikki harjoitukset, jotka aiheuttavat niin dramaattisia otsikoita maailman tiedotusvälineissä?

Israelin ilmavoimat ovat pitäneet harjoituksia 1500 km:n etäisyydellä rannikostamme. Iranilaiset ovat vastanneet testaamalla Shihab-ohjuksiaan, joiden kantama on suurin piirtein sama. Ennen tällaista toimintaa kutsuttiin ”sapelinkalisteluksi", nykyään suosittu käsite on "psykologinen sodankäynti". Se on hyväksi epäonnistuneille poliitikoille, joilla on kotimaisia tarpeita; ne kiinnittävä huomion toisaalle, ne pelottavat kansalaisia. Ne ovat myös loistavaa materiaalia televisioon. Yksinkertainen terve järki kertoo kuitenkin, ettei se joka suunnittelee yllätysiskua julista aikeitaan talojen katoilta. Menachem Begin ei järjestänyt julkisia harjoituksia ennen kuin lähetti pommittajat tuhoamaan Irakin ydinreaktorin, eikä edes Ehud Olmert pitänyt puheita aikeistaan pommittaa mystinen rakennus Syyriassa.

KUNINGAS Kyyros Suuren, joka perusti Persian valtakunnan noin 2500 vuotta sitten ja salli Babylonissa karkoitettuina olleiden israelilaisten palata Jerusalemiin ja rakentaa temppelin sinne, päivistä alkaen Israelin ja Persian suhteissa on ollut ylä- ja alamäkensä.

Khomeinin vallankumoukseen saakka maiden välillä oli läheinen liittolaissuhde. Israel koulutti shaahin pelättyä salaista poliisia (nimeltään Savak). Shaahi oli yhteistyökumppani Eilat-Ashkelon -öljyputkesssa, jonka tarkoitus oli kiertää Suezin kanava. (Iran yrittää yhä vaatia maksua silloin toimittamastaan öljystä.)

Shaahi auttoi Israelin armeijan upseereita soluttautumaan Irakin kurdialueille, jossa he auttoivat Mustafa Barzanin kapinaa Saddam Husseinia vastaan. Tämä operaatio päättyi, kun shaahi petti Irakin kurdit ja teki sopimuksen Saddamin kanssa. Mutta Israelin ja Iranin yhteistyö lähes palautettiin Saddamin hyökättyä Iraniin. Tämän pitkän ja julman sodan (1980-1988) aikana Israel tuki salaa ajatollahien Irania. Irangate-tapaus oli vain pieni osa tästä tarinasta.

Tämä ei estänyt Ariel Sharonia suunnittelemasta Iranin valtaamista, kuten olen jo aikaisemmin paljastanut. Kun olin kirjoittamassa syvälle menevää artikkelia hänestä vuonna 1981 kun hänet oli nimitetty puolustusministeriksi, hän kertoi minulle luottamuksellisesti rakkaasta ideastaan: Khomeinin kuoleman jälkeen Israel ehtisi ennen Neuvostoliittoa kisassa Iraniin. Israelin armeija miehittäisi Iranin muutamassa päivässä ja luovuttaisi maan paljon hitaammille amerikkalaisille, jotka olisivat tarjonneet Israelille hyvissä ajoin suuria määriä kehittyneitä aseita tätä nimenomaista päämäärää varten.

Hän näytti minulle myös karttoja, jotka aikoi ottaa mukaansa jokavuotiseen strategiseen konsultaatioon Washingtoniin. Ne näyttivät hyvin vakuuttavilta. Näyttää kuitenkin siltä, että amerikkalaiset eivät olleet yhtä vakuuttuneita.

Tämä kaikki osoittaa sitä, että ajatus Israelin sotilaallisesta interventiosta Iraniin ei itsessään ole vallankumouksellinen. Mutta ehto on läheinen yhteistyö USA:n kanssa. Tätä ei ole luvassa, koska USA olisi hyökkäyksen seurausten ensisijainen uhri.

IRAN ON nyt alueellinen valtatekijä. Ei ole järkevää kiistää tätä.

Asian ironia on siinä, että heidän täytyy kiittää tästä modernien aikojen suurinta hyväntekijäänsä: George W. Bushia. Jos heillä olisi edes hitunen kiitollisuudentunnetta, he pystyttäisivät hänelle patsaan Teheranin keskusaukiolle.

Monien sukupolvien ajan Irak oli arabialueen portinvartija. Se oli arabimaailman muuri persialaisia shiioja vastaan. Tulisi muistaa, että Irakin ja Iranin välisen sodan aikana Irakin arabishiiat taistelivat suurella innostuksella persialaisia Iranin shiioja vastaan.

Kun presidentti Bush hyökkäsi Irakiin ja tuhosi sen, hän avasi koko alueen Iranin kasvavalle mahdille. Tulevien sukupolvien historioitsijat ihmettelevät tätä tekoa, joka ansaitsee itselleen luvun "The March of Folly"-kirjassa.

Nykyään on jo selvää, että Amerikan todellinen päämäärä (kuten oletin kolumnissani jo alun alkaenkin) oli saada kontrolliinsa Kaspianmeren/Persianlahden öljyalue ja sijoittaa pysyvä amerikkalainen sotilaallinen läsnäolo sen keskelle. Tämä päämäärä todellakin saavutettiin – amerikkalaiset puhuvat nyt, että heidän joukkonsa pysyvät Irakissa "sata vuotta" ja ovat kiireesti jakamassa Irakin valtavia öljyresursseja neljän tai viiden jättimäisen amerikkalaisen öljy-yhtiön välillä.

Mutta sota aloitettiin ilman laajempaa strategista pohdintaa ja katsomatta geopoliittista karttaa. Ei päätetty, kuka on USA:n päävihollinen alueella eikä ollut myöskään selvää, missä on pyrkimusten painopiste. Irakin hallitsemisesta saatava hyöty saattaa hyvinkin jäädä Iranin nousun ydin-, sotilas- ja poliittisena valtana aiheuttamien haittojen alle, kun Iran jättää merkityksessä varjoonsa Amerikan liittolaiset arabimaailmassa.

MIKÄ MEIDÄN israelilaisten asema on tässä pelissä?

Vuosien ajan meitä on pommitettu propagandakampanjalla, joka esittää Iranin ydinasepyrkimykset uhkaksi Israelin olemassaololle. Unohda palestiinalaiset, unohda Hamas ja Hizbollah, unohda Syyria – ainoa uhka, joka vaarantaa Israelin valtion koko olemassaolon, on Iranin ydinase.

Toistan sen, minkä olen sanonut aikaisemminkin: en ole tämän eksistentiaalisen ahdistuksen uhri. Toki elämä on miellyttävämpää, jos Iranilla ei ole ydinasetta eikä Ahmadinejadkaan ole kovin mukava hahmo. Mutta jos pahin tapahtuu, meillä on ”kauhun tasapaino" kahden kansakunnan välillä, aika lailla samanlainen kuin USA:n ja Neuvostoliiton välinen kauhun tasapaino, joka pelasti ihmiskunnan kolmannelta maailmansodalta, tai Intian ja Pakistanin välinen kauhun tasapaino, joka tarjoaa puitteet kahden toisiaan sydänjuuriaan myöten vihaavan maan lähentymiselle.

KAIKKIEN NÄIDEN pohdintojen perustalta uskallan ennustaa, ettei Iraniin hyökätä sotilaallisesti tänä vuonna – sitä eivät tee amerikkalaiset eivätkä israelilaiset.

Kun kirjoitan näitä rivejä, päähäni syttyy pieni punainen valo.

Se liittyy muistiin: nuoruudessani olin Vladimir Jabotinskyn viikottaisten artikkelien ahnas lukija; ne vaikuttivat minuun kylmällä logiikallaan ja selkeällä tyylillään. Elokuussa 1939 Jabotinsky kirjoitti artikkelin, jossa oletti kategorisesti ettei sota ole puhkeamassa kaikista vastakkaisista huhuista huolimatta. Hänen järkeilynsä kuului: modernit aseet ovat niin hirvittäviä, ettei yksikään maa uskalla aloittaa sotaa.

Muutamaa päivää myöhemmin Saksa hyökkäsi Puolaan ja aloitti (tähän päivään mennessä) ihmiskunnan historian hirvittävimmän sodan, joka loppui amerikkalaisten Hiroshimaan ja Nagasakiin pudottamiin atomipommeihin. Sen jälkeen, 63 vuoteen, kukaan ei ole käyttänyt ydinaseita sodassa.

Presidentti Bush on lopettamassa uraansa häpeässä. Sama kohtalo odottaa kärsimättömästi Ehud Olmertia. Tällaisten poliitikkojen on helppo sortua viimeiseen seikkailuun, viimeiseen tilaisuuteen saada loppujen lopuksi säädyllinen osa historiassa.

Siitä huolimatta pysyn ennustuksessani: hyökkäys ei tule tapahtumaan.