LOHIKÄÄRME JA KAKSI RITARIA

Uri Avnery, 6.10.2007

ON OLEMASSA kirjoja, jotka muuttavat ihmisten tietoisuuden ja historian. Jotkut niistä kertovat tarinan, kuten vuonna 1851 Harriet Beech Stowen "Setä Tuomon tupa", joka antoi valtavan sysäyksen orjuuden vastaiselle kamppailulle. Jotkut niistä ovat ilmestyneet poliittisen kirjoitelman muodossa, kuten Theodor Herzlin "Juutalaisvaltio", joka pani alulle sionistisen liikkeen. Ne voivat olla myös luonteeltaan tieteellisiä, kuten Charles Darwinin "Lajien synty", joka muutti tavan jolla ihmiskunta näkee itsensä. Ja ehkäpä myös poliittinen satiiri voi ravistaa maailmaa, kuten teki George Orwellin 1984.

Näiden kirjojen vaikutusta tehosti niiden ajoitus. Ne ilmestyivät tarkalleen oikeaan aikaan, jolloin suuri yleisö oli valmis omaksumaan niiden sanoman.

Saattaa hyvinkin osoittautua, että kahden professorin, John Mearsheimerin ja Stephen Waltin, teos "The Israel Lobby and US Foreign Policy" on juuri tällainen kirja.

Kyseessä on 355-sivuinen kuiva tieteellinen tutkimusraportti, jonka lopussa on tuhansia lähdeviitteitä 106 sivulla.

Kyseessä ei ole taistelunhaluinen kirja. Päinvastoin sen tyyli on hillitty ja tosiasioihin pitäytyvä. Kirjoittajat pidättäytyvät huolellisesti esittämästä yhtään kielteistä kommenttia lobbyn olemassaolon oikeutuksesta ja itse asiassa tekevät kaikkensa korostaakseen tukeaan Israelin olemassaololle ja turvallisuudelle. He antavat tosiasioiden puhua puolestaan. Kokeneiden ammattimiesten taidolla he latovat järjestelmällisesti tiiliä tiilien päälle, kerroksen toisensa jälkeen, jättämättä argumentaatioonsa mitään aukkoja.

Tätä muuria ei voi repiä alas järkiperäisellä argumentoinnilla. Kukaan ei ole yrittänyt eikä kukaan tule yrittämäänkään. Sen sijasta kirjoittajia mustamaalataan ja syytetään pahantahtoisista motiiveista. Jos tämä kirja voitaisiin jättää kokonaan huomiotta, se jätettäisiin – kuten on tapahtunut muille elävältä haudatuille kirjoille.

(Muutamia vuosia sitten Venäjällä ilmestyi maailmakuulun nobelistin Aleksandr Solzhenitsynin laaja teos Venäjästä ja sen juutalaisista. Kirja, nimeltään "200 vuotta yhdessä", on jätetty täysin huomiotta. Tietääkseni sitä ei ole käännetty yhdellekään kielelle, ja aivan varmasti ei hepreaksi. Kysyin useilta Israelin johtavilta intellektuelleilta, eikä yksikään heistä ollut kuullutkaan kirjasta. Sitä ei löydy myöskään Amazon.com:n luettelosta, josta löytyvät kaikki muut kirjailijan teokset.)

KAKSI PROFESSORIA tarttuu härkää sarvista. He käsittelevät aihetta, joka on ehdoton tabu Yhdysvalloissa, aihetta, jota kukaan järjissään oleva ei koskaan mainitsisikaan: Israel-lobbyn valtavaa vaikutusta USA:n ulkopolitiikkaan.

Kirja analysoi lobbya säälimättömän systemaattisella tavalla, hajottaa sen palasiksi, kuvailee sen toimintatavat, paljastaa sen taloudelliset tukijat ja asettaa nähtäväksi sen suhteet Valkoiseen taloon, kongressin molempiin kamareihin, kahden suuren puolueen johtajiin sekä keskeisiin mediamaailman vaikuttajiin.

Kirjoittajat eivät kyseenalaista lobbyn oikeutusta. Päinvastoin he osoittavat, että sadat samankaltaiset lobbyt näyttelevät olennaista osaa Amerikan demokraattisessa järjestelmässä. Esimerkiksi ase- ja lääkelobbyt ovat myös erittäin voimakkaita poliittisia vaikuttajia. Israel-lobby on kuitenkin kasvanut täysin suhteettomaksi. Sillä on vertaansa vailla oleva poliittinen valta. Se voi hiljentää kaiken Israeliin kohdistuvan kritiikin kongressissa ja tiedotusvälineissä, tuoda poliittisen kuoleman kaikille, jotka uskaltavat murtaa tämän tabun, estää kaiken toiminnan, joka ei ole yhdenmukainen Israelin hallituksen tahdon kanssa.

Toisessa osassaan kirja osoittaa, kuinka lobby käyttää valtavaa voimaansa käytännössä: kuinka se on estänyt kaiken Israelin painostamisen rauhaan palestiinalaisten kanssa, kuinka se painosti USA:a hyökkäämään Irakiin, kuinka se nyt painostaa aloittaman sodan Irania ja Syyria vastaana, kuinka se tuki Israelin johtoa hiljattaisessa Libanonin sodassa ja teki tyhjäksi tulitaukovaatimukset silloin kun se ei halunnut niitä.

Jokaisen näistä väitteistä tueksi esitetään niin paljon kiistattomia todisteita ja lainauksia kirjallisista lähteistä (useimmiten israelilaisista), ettei niitä voi jättää huomiotta

USEIMMAT näistä paljastuksista eivät ole uusia asian kanssa tekemisissä olleille israelilaisille.

Voisin itse lisätä kirjaan kokonaisen luvun omista kokemuksistani.

Vierailin USA:ssa ensimmäistä kertaa 1950-luvun lopulla. Merkittävä New Yorkin radioasema kutsui minut haastatteluun. Myöhemmin he varoittivat minua: "Voit arvostella presidenttiä (Dwight D. Eisenhower) ja ulkoministeriä (John Foster Dulles) sydämesi kyllyydestä, mutta pyydämme ettet arvostele Israelin johtajia!" Viime hetkillä haastattelu peruttiin kokonaan ja sijastani haastateltavaksi kutsuttiin Irakin ulkoministeri. Ilmeisesti arabin esittämää kritiikkiä voitiin sietää, mutta missään tapauksessa ei israelilaisen esittämää.

Vuonna 1970 arvostettu Amerikan Fellowship of Reconciliation (Sovinnonliitto) kutsui minut luentokiertueelle 30 yliopistoon Hillel-rabbien suojeluksessa. Saavuttuani New Yorkiin minulle kerrottiin, että 29 luentoa oli peruttu. Ainoa rabbi, joka ei peruuttanut luentoa, Balfour Brickner, näytti minulle Anti-Defamation Leaguen salaista tiedonantoa, joka tuomitsi luentoni. Siinä sanottiin: "Vaikkei Knessetin jäsentä Avnerya voidakaan missään tapauksessa pitää petturina, hänen esiintymisensä tällä hetkellä olisi syvästi eripuraa aiheuttava…" Lopulta kaikki luennot pidettiin kristillisten pappien suojeluksessa.

Muistan erityisesti erään masentavan kokemuksen Baltimoresta. Eräs hyväntahtoinen juutalainen, joka toimi vapaaehtoisena isäntänäni, oli suuttunut luentoni peruuttamisesta kaupungissa ja halusi uppiniskaisesti että se kuitenkin pidetään. Haravoimme juutalaiskortteleiden katuja – kilometri toisensa jälkeen kylttejä, joissa oli juutalaisia nimiä – emmekä löytäneet ensimmäistäkään salia, jonka johtaja olisi sallinut Israelin parlamentin jäsenen pitää luentoa. Loppujen lopuksi pidimme luennon isäntäni asuinrakennuksen kellarissa – ja juutalaisyhteisön aktiivit tulivat osoittamaan mieltään.

Tuona vuonna, mustan syyskuun aikana, pidin lehdistötilaisuuden Washington DC:ssä kveekarien suojeluksessa. Se vaikutti suurelta menestykseltä. Lehtimiehet tulivat paikalle suoraan Golda Meirin lehdistötilaisuudesta ja hukuttivat minut kysymyksiin. Lähes kaikki merkittävät tiedotusvälineet olivat paikalla – TV-kanavat, radio ja tärkeimmät sanomalehdet. Lehdistötilaisuuteen varatun tunnin päätyttyä he eivät päästäneet minua lähtemään vaan puhuivat kanssani vielä puolitoista tuntia. Seuraavana päivänä yhdessäkään tiedotusvälineessä ei kuitenkaan ollut sanaakaan. 31 vuotta myöhemmin, lokakuussa 2001, pidin lehdistötilaisuutta Capitol Hillillä Washingtonissa ja täsmälleen sama tapahtui taas: paikalla oli paljon tiedotusvälineitä, he pidättelivät minua kysymyksillään vielä ylimääräisen tunnin tilaisuuden päätyttyä – eikä sanaakaan, ei ensimmäistäkään sanaa julkaistu.

Vuonna 1968 erittäin arvostettu amerikkalainen kustantaja (Macmillan) julkaisi kirjani "Israel Without Zionists", joka käännettiin myöhemmin kahdeksalle muulle kielelle. Kirja kuvasi Israelin ja arabien konfliktia hyvin poikkeavalla tavalla ja ehdotti Palestiinan valtion perustamista Israelin naapuriksi – mikä oli siihen aikaan vallankumouksellinen ajatus. Amerikkalaisissa tiedotusvälineissä ei ilmestynyt ainoatakaan arvostelua. Kävin eräässä New Yorkin suurimmista kirjakaupoista enkä löytänyt kirjaa. Kysyttyäni myyjältä hän löysi sen hautautuneena kirjakasan alle ja asetti sen pinon päällimmäiseksi. Puoli tuntia myöhemmin se oli taas piilotettu.

Kirja käsitteli "Kaksi valtiota kahdelle kansalle" -ratkaisua kauan ennen kuin asiasta syntyi maailmanlaajuinen konsensus yhdistettynä ehdotukseeni Israelin integraatiosta ”seemiläiseen alueeseen". Totta, olen israelilainen patriootti ja israelilaiset äänestäjät valitsivat minut Knessetiin. Mutta arvostelin Israelin hallitusta – ja se riitti.

ISRAELIN HALLITUSTA toisesta näkökulmasta arvostelevaa kahden professorin kirjaa ei enää voi haudata. Pelkästään tämä tosiasia kertoo paljon.

Kirja perustuu kaksikon esseeseen, joka julkaistiin viime vuonna brittiläisessä julkaisussa – sen jälkeen kun yksikään amerikkalainen julkaisu ei uskaltanut koskea siihen. Nyt sen on julkaissut arvostettu amerikkalainen kustantamo; merkki siitä, että jotakin on tapahtumassa. Tilanne ei ole muuttunut, mutta nyt näyttäisi olevan mahdollista edes puhua siitä.

Kaikki riippuu ajoituksesta – ja ilmeisesti aika on nyt kypsä tällaiselle kirjalle, joka tulee aiheuttamaan shokin monille hyvää tarkoittaville amerikkalaisille. Nyt se aiheuttaa metelin.

Kahta professoria syytetään, tietysti, antisemitismistä, rasismista ja Israel-vihasta. Minkä Israelin? Israel-lobby itse vihaa suurta osaa Israelista. Viime vuosina se on siirtynyt vieläkin enemmän oikealle. Jotkut sen ryhmistä – kuten uuskonservatiivit, jotka ajoivat USA:n sotaan Irakissa – ovat avoimesti yhteydessä oikeistolaiseen Likud-puolueeseen ja erityisesti Binyamin Netanyahuun. Lobbya rahoittavat miljardöörit rahoittavat myös Israelin äärioikeistoa ja ennen kaikkea siirtokuntalaisia.

Israelin rauhanliikettä tukevia pieniä, päättäväisiä USA:laisia juutalaisryhmiä ahdistellaan säälimättömästi. Jotkut niistä hajoavat muutaman vuoden toimittuaan. Amerikassa vierailevia Israelin rauhanryhmien jäseniä boikotoidaan ja herjataan "itseään vihaaviksi juutalaisiksi”.

Kahden professorin poliittiset näkemykset, jotka kerrotaan lyhyesti kirjan lopussa, ovat identtiset Israelin rauhanvoimien linjan kanssa: kahden valtion ratkaisu, miehityksen lopettaminen, vihreään linjaan perustuvat rajat ja kansainvälinen tuki rauhanprosessille.

Jos tämä on antisemitismiä, me kaikki täällä olemme antisemitistejä. Ja vain kristityt sionistit – ne jotka julkisesti vaativat juutalaisten paluuta tähän maahan mutta salaisesti ennustavat kristinuskoon kääntymättömien juutalaisten tuhoa Jeesuksen Kristuksen toisen tulemisen yhteydessä – ovat todellisia Siionin ystäviä.

VAIKKEI USA:ssa voikaan päästää ilmoille ainuttakaan pahaa sanaa Israel-lobbystä, se on kaikkea muuta kuin salaseura, joka hautoo ”Siionin viisaiden pöytäkirjojen” kaltaisia salaliittoja. Päinvastoin AIPAC (The American Israel Public Affairs Committee), Anti-Defamation League, Sionistinen liitto ja muut järjestöt kerskailevat kovaäänisesti toiminnastaan ja julistavat julkisesti suunnatonta menestystään.

Täysin luonnollisesti lobbyn eri osat kilpailevat keskenään – kenellä on suurin vaikutus Valkoiseen taloon, kuka pystyy pelottelemaan suurinta joukkoa senaattoreja, kuka kontrolloi useimpia journalisteja ja kommentaattoreita. Tämä kilpailu ruokkii itseään jatkuvasti – koska jokainen yhden ryhmän menestys kannustaa toisen kaksinkertaistamaan yrityksensä.

Tämä saattaa osoittautua hyvin vaaralliseksi. Ilmapallo, joka on paisunut näin hirviömäisiin mittasuhteisiin, saattaa jonain päivänä räjähtää Amerikan juutalaisten kasvoille (jotka sivumennen sanoen mielipidetiedustelujen mukaan vastustavat monia heidän nimissään puhuvan lobbyn omaksumia näkemyksiä.)

Suurin osa Amerikan väestöstä vastustaa tällä hetkellä Irakin sotaa ja pitää sitä katastrofina. Tämä enemmistö ei vielä yhdistää sotaa Israel-lobbyn toimintaan. Yksikään sanomalehti tai yksikään poliitikko ei uskalla vihjaista tällaisesta yhteydestä – vielä. Mutta jos tämä tabu murtuu, seuraukset saattavat olla hyvin vaarallisia juutalaisille ja Israelille.

Pinnan alla kasvaa paljon vihaa lobbya kohtaan. Presidenttiehdokkaat, joiden on pakko madella AIPAC:n jalkojen juuressa, senaattorit ja edustajainhuoneen jäsenet, joista on tullut lobbyn orjia, tiedostusvälineiden väki, joita kielletään kirjoittamasta mitä he todella ajattelevat – kaikki he salaisesti inhoavat lobbya. Jos tämä viha purkautuu, se saattaa satuttaa myös meitä.

Tästä lobbysta on tullut Golem. Ja kuten tarun Golem, se tuo lopulta onnettomuuden luojalleen.

PYYDÄN lupaa esittää hieman omaa kritiikkiäni.

Kun kahden professorin alkuperäinen artikkeli ilmestyi, väitin että "häntä heiluttaa koiraa ja koira heiluttaa häntää". Häntä on tietysti Israel.

Professorit vahvistavat rinnastuksen ensimmäisen osan, mutta ehdottomasti kiistävät jälkimmäisen. Kirjan keskeisen teesin mukaan Yhdysvallat toimii lobbyn painostuksen johdosta vastoin omia etujaan (ja pitkällä aikavälillä myös vastoin Israelin todellista etua.) He eivät hyväksy kirjassa lainattua väitettäni, että Israel toimi Libanonissa "Amerikan rottweilerina" (kuten Hizbollah "Iranin dobermannina").

Olen samaa mieltä siitä, että USA toimii vastoin todellisia intressejään (ja vastoin todellisia Israelin intressejä) – mutta Yhdysvaltain johto ei näe asiaa näin. Bush ja hänen väkensä uskovat – jopa ilman lobbyn vaikutusta – että olisi USA:n etujen mukaista olla pysyvästi sotilaallisesti läsnä keskellä aluetta, jossa on valtavat öljyvarat. Nähdäkseni tämä tarkoitustaan vastaan toimiva tavoite oli yksi sodan tärkeimmistä päämääristä, rinnan halun tuhota yksi Israelin vaarallisimmista vihollisista kanssa. Ikävä kyllä kirja käsittelee tätä asiaa vain hyvin lyhyesti.

Tämä ei millään tavalla vähennä syvää ihailuani sitä älyllistä tasoa, lahjomattomuutta ja rohkeutta kohtaan, jota Mearsheimer ja Walt osoittavat – kuin kaksi ritaria, jotka Pyhän Yrjön tavoin ovat nousseet pelottavaa lohikäärmettä vastaan.