Avnery: Meidän Obama

KOLMEN PÄIVÄN KULUTTUA, niin nyt näyttää, tapahtuu uskomaton: maailman tärkein ”valkoinen” maa valitsee mustan presidentin.

143 vuotta Abe Lincolnin salamurhan jälkeen – miehen, joka vapautti orjat - ja 40 vuotta Martin Luther Kingin salamurhan jälkeen – miehen, jolla oli unelma - musta perhe valloittaa valkoisen talon.

Tällä on suuria vaikutuksia moniin. Yksi niistä on sykähdyttävä viesti maailmanlaajuiselle veljeskunnalle, johon itse kuulun: optimistien veljeskunnalle.

KUINKA optimisti eroaa realistista? Määritelmäni on: realisti näkee todellisuuden sellaisena kuin se on. Optimisti näkee todellisuuden sellaisena kuin se voisi olla.

Italialainen kommunistiajattelija Antonio Gramsci uskoi "älyn pessimismiin ja tahdon optimismiin." Olen eri mieltä. Totta, jokaisen maailmanhistoriaan tutustuneen on helppo kallistua pessimismiin, mutta jokaista pessimististä oppituntia kohden on myös optimistinen (ikävä kyllä myös päinvastoin).

Vuotta ennen Adolf Hitlerin valtaannousua harvat uskoivat niin käyvän. Mutta niin kävi, ja maailmahistorian sivuilla alkoi synkkä luku. Toisaalta, vuotta ennen Berliinin muurin murtumista harvat uskoivat sen tapahtuvan elinaikanaan.

Vuoden 1947 alussa tuskin kukaan uskoi, että Israelin valtio syntyisi vuoden sisällä. Samaan aikaan, myös vuoden 1947 alussa, käytännössä kukaan ei voinut kuvitella, että Naqba (katastrofi) kohtaisi palestiinalaisia. Kuitenkin niin tapahtui.

David Ben-Gurion tapasi sanoa, että asiantuntijat ovat jo tapahtuneen asiantuntijoita, eivät tulevaisuudessa tapahtuvan. Tämä ei ole täysin totta. Science fiction -kirjailijat ovat ennustaneet monia asioita. Ja myös tässä maassa on ollut tuomion profeettoja, jotka varoittivat siitä mitä Israelille tapahtuu, jos se jatkaa suuntaan mihin on menossa. Mutta periaatteessa Ben-Gurion oli oikeassa: asiantuntijat analysoivat olevaa tilannetta ja tapaavat päätellä sen perusteella tulevaisuutta. Mutta tulevaisuuden tekevät ihmiset, joiden teot eivät ole koskaan täysin ennustettavissa.

Maailmassa, jossa Barack Hussein Obaman kaltainen henkilö voi ilmestyä tyhjästä ja edetä muutamassa vuodessa maailmanpolitiikan korkeimmalle tasolle, mikään ei ole ennustettavissa ja näin ollen kaikki mahdollista. Kuten ikivanha juutalainen mietelause kuuluu: "Kaikki on mahdollista ja lupa saadaan."

Kaikille maailman optimisteille näiden viestien sanoma on: kyllä me voimme! Hyvä ja paha ovat omissa käsissämme. Ja jos me haluamme jotain, kuten Herzl sanoi, se ei ole pelkkää satua.

TÄMÄ TUO mieleeni vitsin saksalaisesta, ranskalaisesta, englantilaisesta ja juutalaisesta, jotka päättivät kirjoittaa elefanteista. Saksalainen matkustaa Afrikkaan, palaa kymmenen vuoden kuluttua ja kokoaa viisiosaisen teoksen: "Esipuhe yleiseen johdantoon afrikkalaisen elefantin alkuperästä". Ranskalainen palaa puolen vuoden kuluttua ja kirjoittaa elegantin, ohuen kirjan: "Elefanttien lemmenelämä". Englantilainen palaa viikon kuluttua ja tuottaa vihkosen: "Opas elefanttien metsästykseen". Juutalainen pysyy kotona ja kirjoittaa esseen "Elefantit ja juutalaiskysymys".

Viimeisten viikkojen aikana juutalaiset Amerikassa ja Israelissa ovat kyselleet: Onko hän hyväksi juutalaisille?

Yhden vastauksen ovat antaneet Israelissa asuvat USA:n kansalaiset, jotka ovat jo äänestäneet. Lehdistöraporttien mukaan melkein kaikki heistä ovat juutalaisia, useimmat ortodokseja ja useimmat äänestivät John McCainia.

Virallisen Israelin on ollut vaikea kätkeä pelkonsa Obamaa kohtaan. Mustaa miestä. Miestä, jonka isoisä oli muslimi. Jonka keskimmäinen nimi on Hussein. Tuntematonta tekijää. Pelottavaa.

Obama puolestaan on poikennut polultaan osoittaakseen, että tukee Israelin hallitusta aivan kuten edeltäjänsäkin ovat tukeneet. Hän ryömi tomussa AIPAC:n edessä. Hän ympäröi itsensä Bill Clintonin juutalaisilla avustajille ja vihjaili, että heillä on sama asema uudessa hallinnossa. Mutta uskopa ehdokkaan vaalilupauksiin. Niillä on arvoa kuin valkosipulin kuorella, kuten hepreaksi sanotaan.

Jotkut ihmiset uskovat lupauksiin. Olen saanut eräältä britiltä sähköpostiviestin: "Siis Washingtonia hallinneiden juutalaisten uuskonservatiivien sijasta saamme juutalaiset sionistit, jotka hallitsivat siellä Clintonin aikana. Mitä ihmeen eroa?"

Mutta virallinen Israel on peloissaan. Julkinen TV-kanava on levittänyt propagandaa McCainin puolesta varsin avoimesti (kun taas kaupallisella Channel 10:llä kommentaattori Nitzan Horowitz on tukenut ylitsevuotavasti Obamaa). Korkea virkamies vuodatti Haaretz-lehdelle, että Nicholas Sarkozy on varoittanut yksityisesti Obaman pelottavasta kokemattomuudesta – tarina (tosi tai väärä), jonka tarkoitus oli antaa McCainin kampanjalle panoksia taistelussaan Floridan juutalaisista äänistä. Israelin oikeistolainen suurlähettiläs Washingtonissa, Salai Meridor, matkusti skandaalimaisena eleenä kaukaiselle paikkakunnalle tavatakseen (kaikista ihmisistä!) Sarah Palinin.

SIIS, ONKO HÄN "hyväksi Israelille"? Vanhaan juutalaiseen tapaan tähän kysymykseen on vastattava toisella kysymyksellä: "mille Israelille?" On useampia kuin yksi Israel, samoin kuin on useampia Yhdysvaltoja.

Uskollinen ystävämme George W. Bush petti oman "visionsa" ja antoi Ariel Sharonille kaikenkattavan luvan laajentaa siirtokuntakeskittymiä, joista jokainen on tappava maamiina tiellä rauhaan. Hän pidätteli Israelia tekemästä rauhaa Syyrian kanssa, ja lisäsi jälkimmäisen "Pahan akseliin". Hänen hyökkäyksensä Afganistaniin ja Irakiin antoivat valtavan sysäyksen israelinvastaisille muslimifundamentalisteille, Hizbollahin kasvavalle vallalle Libanonissa ja Hamasin vahvistumiselle Palestiinassa. Ei ihme, että Osama Bin-Laden rukoilee Allahilta McCainin voittoa. (Ehkäpä tämä on McCainin viimeinen toivo.)

Bushin edeltäjä Bill Clinton, toinen suuri Israelin ystävä, auttoi Camp Davidin jälkeen Ehud Barakia levittämään valetta, jonka mukaan "olen kääntänyt jokaisen kiven, tarjonnut heille kaiken mitä he ovat halunneet, Arafat on hylännyt kaikki anteliaat tarjoukseni, meillä ei ole rauhankumppania." Tämä mantra antoi Israelin rauhanvoimille valtavan iskun, josta se ei ole toipunut tähän päivään mennessä. Samaan aikaan siirtokuntia laajennettiin kuumeisesti Clintonin hallinnon tieten ja sen hiljaisella hyväksynnällä. Eikä ihme: Clintonin aikana kaikki Israelin-Palestiinan konfliktiin liittyvät asiat olivat juutalaisten sionistien käsissä. Yhtään arabia ei ollut mukana.

On myös niitä, jotka rauhoittelevat Osaman pelkääjiä Jerusalemissa. Vaikka hän haluaisi muuttaa asioita, he sanovat, hän ei kykene siihen. (Virallisen) Israelin tukijat hallitsevat demokraattista puoluetta, joka nauttii juutalaisten äänestäjien tukea ja avokätisiä lahjoituksia myös näissä vaaleissa. (Virallisen) Israelin tukijat dominoivat seuraavaa kongressia, kuten dominoivat edellistäkin. Kuten ennenkin: poliitikko, joka tukee Israelia vain sataprosenttisesti – 110% prosentin sijaan - tekee poliittisen harakirin.

TÄMÄ KAIKKI on totta, mutta silti uskallan toivoa, että Obama paljastuu Toisen Israelin ystäväksi, rauhaa etsivän Israelin.

Hän lupaa muutosta. Uskon, että hänelle se ei ole tyhjä fraasi, vaan jotakin syvempää, joka on juurtunut hänen persoonaansa.

Tällä viikolla ei tapahdu vain vaihdos puolueesta toiseen, jossa ero kahden välillä on minimaallinen. Uusi tulija on henkilö, jolla on kyky, ja nähtävästi myös tahto, nostaa asioita uraltaan ja katsoa kaikkea uusin silmin.

Silloin tällöin näin tapahtuu Yhdysvalloissa, joka on tässä suhteessa ylivertainen muihin demokratioihin nähden, erityisesti omaamme. Uusi henkilö nousee valtaan ja – kuin kaleidoskooppia käännettäessä – kaikki näyttää erilaiselta.

Kun puhutaan USA:n kansallisista intresseistä, "laajasti määritetty Lähi-itä" ei ole toissijainen näyttämö. Se on yksi tärkeimmistä, ja uuden hallinnon tulee työskennellä sen parissa alusta lähtien. Se on myös näyttämö, jolla Bushin katastrofaaliset epäonnistumiset ovat kaikkein ilmeisimpiä.

Kun Obama ja hänen väkensä – ja toivon että kyseessä ovat uudet ihmiset, eivät Clintonin ajan hylyt – tutkivat tätä asiaa, heidän on pakko päätyä itsestään selvään johtopäätökseen: että Marokosta Pakistaniin kiehuva viha USA:a kohtaan on purkamattomasti sidoksissa Israelin-Palestiinan konfliktiin. Tämä on se myrkky, joka on saastuttanut kaikki lähteet. Tämä on valttikortti sunni Osama Bin-Ladenin ja shiialaisen Mahmoud Ahmadinejadin kädessä. Tämä johtopäätös tehtiin selväksi jo kahden puolueen Baker-Hamilton -raportissa, jonka Bush on heittänyt paperikoriin.

Tämä johtopäätös johtaa toiseen: on Amerikan intresseissä kääntää uusi sivu alueellamme ja todella työskennellä israelilais-palestiinalaisen, israelilais-syyrialaisen, Israelin ja kaikkien arabien sekä ehkä vielä israelilais-iranilaisen rauhan puolesta. Tämä johtopäätös oli ilmeinen jo aamulla 11.9.2001. Tuohon aikaan kirjoitin, että tämä on tapahtumassa koska hyvänsä katastrofin väistämättömänä opetuksena. Olin väärässä. Bush ja bushilaiset menivät päinvastaiseen suuntaan, ja muuttivat tilanteen kymmenen kertaa pahemmaksi. Toivon, ettei niin käy nyt.

Toisin sanoen: toivon koko sydämestäni, että Obama jatkaa Israelin tukemista, muttei öykkärien, petkuttajien ja tekopyhien Israelin, joka teeskentelee neuvottelevansa rauhasta samaan aikaan kun laajentaa siirtokuntia, kiristää sortoa miehitetyillä alueilla ja uhoaa Iranin pommittamisella. Tätä Israelia seuraavan presidentin ei tulisi tukea, vaan sitä Israelia, joka on valmis rauhaan, joka on valmis maksamaan siitä hinnan ja joka janoaa Yhdysvaltoihin ratkaisevan sysäyksen rauhanaloitteelle antavaa hallintoa.

OBAMAN NEUVONANTAJAT saattavat vastata kysymällä: OK, mutta missä on Israelin johto, joka vastaisi sellaiseen aloitteeseen?

Tähän voimme vastata vain hämmentyneellä hiljaisuudella. Emme voi osoittaa Israelin poliittiselta areenalta ketään, joka on valmis tarttumaan tähän tehtävään.

Mutta optimisti antaa toisenlaisen vastauksen; eilen ei ollut edes Obamaa. Hän ilmaantui, koska jotain tapahtui syvällä Yhdysvaltojen "kansallisessa psyykessä". Odotettiin ja kaivattiin ihmistä, joka puhuisi toivon, rohkeuden ja muutoksen kieltä. Ja kun hän ilmaantui, välinpitämätön yleisö nousi ja seurasi häntä innostuneesti. Ja vieläkin enemmän niin, koska tilanne oli paha ja oli selvää, että vanhan tien seuraaminen johtaisi vain pahempaan.

Sama voi tapahtua myös täällä. Oma Obamamme voi ilmaantui nopeasti, kun hänelle on tarvetta. Kun ihmiset viimein kyllästivät näyttämömme nyt täyttäviin poliitikkoihin, joilta puuttuu näkemys ja rohkeutta. Kun muutosvaatimus on niin vahva, että se kasvaa sapatinaattojuhlien valituksesta mobilisoitumisen ja tekojen asteelle. Silloin tulee selväksi, että myös meillä on uusi sukupolvi ja välinpitämätön yleisömme voi muuttua radikaalisti.

Amerikkalaisen Obaman voitto voi antaa suuren sysäyksen israelilaisen Obaman astumiselle esiin; toivottavasti yhtä tenhoavana kuin alkuperäinen. Voiton USA:ssa tulisi merkitä meille, heprealaista runoilijaa mukaillen: jos on israelilainen Obama, ilmaantukoon hän heti!

Uri Avnery, 1.11.08