(Teksti on julkaistu alunperin teoksessa Työtä jolla on tarkoitus, Rosebud Books Oy 2025)

 

- Hippien kukat kuihtuvat, opettele nyrkkeilemään

Arto Melleri, Elegia

 

Onkos pojat kuulleet tehdastotaaleista, sanoi kapiainen asevelvollisille. Eivät olleet, eivätkä kaikki olleet edes poikia, ja vielä vähemmän olivat kuulleet tehdastotaalin iloista. Kaikille valistumattomille seuraa nyt oppitunti Pasilassa sijaitsevan Rauhanaseman alle rakennetusta valtavasta bunkkerista, jossa Aseistakieltäytyjäliitossa häärävät käpykaartin kapiaiset ojentavat mortit ruotuun ja opettavat, miten tehdään kutsuntajärjestelmälle pirullista taloudellista kiusaa ja hassataan kurikoneiston rahaa, otetaan oma itsemääräämisoikeus takaisin ja tehdään viimeisestä päivästä poliittisen protestin sivussa ”lepopäivä”.

Kun nykyään puhutaan politiikasta, puhutaan lopulta lähinnä rahasta. Emme tarkoita sitä, että kaikki politiikka olisi talouspolitiikkaa, mutta lähinnä sitä, että kaikkea reaalipolitiikkaa ohjaa raha: sillä perusteella rauhanjärjestöjen tuet lakkautetaan ja poliittinen kenttä muuttuu ankarammin militaristiseksi. Raha määrää myös sen, mitä metsiä suojellaan ja mitä hakataan. Talouspolitiikalla määritellään ihmisten arvo ja oikeus elämään. Jopa sodat ovat rahatalouden taikamyllyjä: armeijat ja sotajoukot perustetaan pääsääntöisesti suojelemaan, hinnalla millä hyvänsä yksityisiä rahatalouteen sidottuja pääomia.. Pääoman liike on taattua, ja talous on aina hyvä peruste tehdä tai jättää tekemättä jotain.

Mitä iloa on kansalaisaktivismista, jos siitä ei saa helvetisti pätäkkää? Ei luultavasti mitään. Mitä iloa on istua kotiarestissa tai vankilassa haaskaamassa kallista aikaansa odottaen sitä, että kypäräpapit, Nato-jonnet ja Z-miehet kuuntelevat valistuneiden antimilitaristien viestin? Tuskin paljoakaan. Mitä iloa on raataa paskaduunia matalapalkka-aloilla valtion pakottamana ainoastaan välttääkseen vankeuden tai aikuisvauvoille tarkoitetut sotaleikit, joissa saa fiilistellä sitä, miltä tuntuisi täräyttää jotakuta rynnäkkökiväärillä ns. ”vitusti päin näköä”? Tuskin mitään. Mitä iloa on ilmaisesta vapaapäivästä ja siitä, että saa kapiaiset ja sotahullut repimään maastokuvioidut pelishortsinsa? No niistä on iloa jokaiselle reippaalle nuorelle, ja paljon!

Tuo ilmainen vapaapäivä tunnetaan nimellä tehdastotaali, jota voisi kuvailla lyhykäisyydessään seuraavasti: Tehdastotaali suorittaa palveluksensa viimeiseen päivään asti, jolloin ilmoittaa totaalikieltäytyvänsä. Viranomaiset jättävät kieltäytyjästä rikosilmoituksen, jonka poliisi tutkii. Tutkinnan valmistuttua asia viedään oikeuteen, jossa syyttäjä vetää kahvit väärään kurkkuun, sillä Suomen laki ei mahdollista puolen päivän tuomion täytäntöönpanoa. Tuomio langetetaan, mutta sitä ei voida panna täytäntöön... Samalla totaalikieltäytyjä istuskelee lepotuolissa mukavassa vaaka-asennossa kahvikuppi kourassa ja tupakki huulessa. Homma toimii, ja totaali pohtii mielessään ”thank god i’m based”. Koko touhuun kuluu melko rutkasti pätäkkää, ja porsaanreiästä on jälleen luikahdettu onnistuneesti. Toki porsaanreikää sopii koettaa tukkia, mutta siinäpä vasta hujahtaakin tovi jos toinen, ainakin tulevat poliitikot pysyvät hyvissä leivissä ja työtä riittää muutaman rentun takia.

Olisiko tehdastotaali tehokkaampi keino vastarintaan kuin perinteinen totaalikieltäytyminen, siviilipalvelus tai vapautuksen hankkiminen? Eräs poliittisen aktivismin keskeisimmistä ongelmista on siinä, että se vie valtavan paljon aikaa ja on usein aktivistille varsin kuormittavaa. Perinteisesti toteutettu totaalikieltäytyminen on erityisen hyvä esimerkki siitä, miten poliittinen aktivismi saattaa häiritä normaalia jokapäiväistä elämää kohtuuttoman paljon ja aiheuttaa apatiaa terveissäkin ihmisissä. Aktivisti on usein vangittuna kotiinsa, jolloin oma henkilökohtainen tila muuttuu rangaistuslaitokseksi, vankeudessa istuminen on valtavan tylsää ja virkavallan kanssa toimiminen voi olla aika-ajoin melko rasittavaa, jos huono tuuri käy.

Siksi totaalikieltäytymistä harkitsevan onkin syytä pohtia, voisiko aikansa käyttää jotenkin paremmin erilaisten poliittisten päämäärien edistämiseen, vai onko totaali totta tosiaan aatteellisista tai strategisista syistä paras ratkaisu. Strategisesti voi olla kannattavaa totaalikieltäytyä esimerkiksi isomman kaveriporukan kanssa protestiluontoisesti tai järjestää totaalin ympärille jonkinsorttista mediahässäkkää ja mielenosoituksia, jotta uutiskynnys ylittyy ja ääni saadaan kuuluviin. Toki aatteellisista syistä pitempikin istuminen on kannatettavaa ja arvostettavaa, mutta ei ole itsestään selvää, että se on tehokkain keino poliittisen vipuvoiman saavuttamiseksi.

Moni saattaa nyt raapia päätänsä ja pohtia sitä, miten Suomelle kävisi, jos kukaan ei menisi armeijaan ja kaikki istuisivat vankilassa. Selvää kuitenkin on, ettei tällaista tilannetta ole näköpiirissä. Tarkoitus ei olekaan se, että kaikki istuvat vankilassa ja kukaan ei käy armeijassa, vaan se, että kukaan ei istu vankilassa ja kenenkään ei ole pakko käydä armeijaa.

VANKEUSRANGAISTUKSIA HYVÄLLÄ OMALLATUNNOLLA

Yhdysvaltalaisen lääkärin Duncan MacDougallin vuonna 1907 julkaiseman kuuluisan tutkimuksen mukaan ihmissielu painaa noin 21 grammaa. Voidaan kysyä, paljonko omatunto painaa. Ei ilmeisesti ainakaan Suomen oikeusistuimissa paljon mitään, jos tutkitaan oikeusjärjestelmän historiaa mielipidevankeuden osalta. On aivan turhaa yrittää perustella olevansa pasifisti, antimilitaristi, buddhalainen, hindu tai kristitty oikeusistuimelle, joka antaa liukuhihnalta tuomioita vääristä mielipiteistä ja näkemyksistä suhteessa maanpuolustukseen ja armeijaan. Jos valtio on kyvytön neuvottelemaan kansalaisten kanssa, ei jää muuta vaihtoehtoa kuin vääntää oikeuslaitoksen miekkaa ja vaakaa pitelevää kättä. Niin kauan kun asevelvollisuusasioissa järjenkäyttö on kiellettyä ja omatunnolla ja vakaumuksella pyyhitään pöytä, tulee olemaan ihmisiä, jotka vastustavat sotaintoilua ja pakottamista.

Muista siis: Pyhitä lepopäiväsi!

Kirj. Rauhanaseman aave