Vaikka laitonta viivyttelyä ei esiintyisikään, intistä kesken palveluksen syystä tai toisesta lähtevä kokee usein erilaisia käytännön ongelmia. Julkaisemme tässä erään kesken asepalveluksen siviilipalvelukseen siirtyneen henkilön tarinan.
Lähdin armeijasta, koska se oli minun velvollisuuteni. Lähteminen oli eettinen velvollisuuteni. Puolisollani oli elämässään synkkä jakso. Mielenterveysongelmien kanssa ei pidä jäädä yksin. Suomen Puolustusvoimat olisi vaatinut minua hylkäämään puolisoni. Tähän en suostunut.
Puolustusvoimat olisivat kyllä halunneet varusmiespapin. Varusmiespapiksi haki minun koulutuserästäni kaksi. Samalla minut olisi siirretty Pansion rannikkolaivastoon Turkuun. Vastustin tätäkin päätöstä, mutta hammasrattaat pyörivät. Viimeinen niitti oli Kansaneläkelaitoksen päätös evätä sotilasavustus. Patakonservatiivinen yhteiskunta maksaa aviopuolisolle kaikki asumisen kulut (650e/k) ja sotilasavustuksen, paitsi jos aviopuoliso kehtaa käydä töissä. Siviilipalveluksessa tätä epäkohtaa ei yleensä ole, koska siviilipalveluspaikka maksaa joka tapauksessa puolet asumisen kuluista riippumatta puolison tuloista.
4.2.2020 oli mitta tullut täyteen. Päätökset oli tehty ja matka siviilipalvelukseen sai alkaa. Voin suoraan sanoa sen olleen yksi elämäni vaikeimmista päätöksistä. Oman elämän arvojen asettaminen tärkeysjärjestykseen vaatii rohkeutta. Konkreettisesti kasarmilta poistumisessa suurin ongelmani olivat vaatteet. Varuskunnasta ei voi poistua, jos ei ole omia siviilivaatteita mukana.
Meillä tilanne ratkaistiin niin, että puolisoni ajoi autolla kello viideksi Parolan sotilaskodille. Sitten hän ajoi samoilla silmillä takaisin ja rupesi tekemään töitä. Hain vaatteet sitten herättyäni “aarrekartan” avulla. (Kyllä, nyt kun kysyit puolisoni on maailman paras ihminen.)
Itse en kokenut armeijan puolelta sen suurempaa viivyttelyä. Kyydin Tampereelle sain ystävällisesti yhdeltä terveydellisistä syistä vapautetulta. Hän olisi halunnut jäädä, mutta kuulon aleneman takia hänet siirrettiin sivuun.
Bussilla matka olisi voinut viedä koko päivän. Samalla olisi myös joutunut olemaan yksin psyykkisesti rankassa tilanteessa.
Se mitä opin tästä tilanteesta on seuraava. Armeijasta poistuva tarvii tukea. Sosiaalista ja käytännöllistä. Itse kokisin kunnia-asiaksi auttaa ja olla tukena. Konkreettisesti tuomalla vaatteita, puhumalla puhelimessa tai tarjoamalla sinulle kyydin pois varuskunnasta.
• Oletko sinä tai kaverisi lähdössä intistä ja avun tai tuen tarveessa? Ota meihin yhteyttä toimisto@akl-web.fi tai +358 40 836 2786, niin järkkäämme parhaamme mukaan apua!