Aseistakieltäytyjäliiton palkkalistoilla on nyt toukokuusta lähtien uusi työntekijä, kun Antimilitaristi-lehden päätoimittajana liiton jäsenille tutuksi tullut Aku Kervinen aloitti työnsä järjestökoordinaattorina. Korona-aikaan sopivasti Kervinen tekee työnsä pääosin etätyönä nykyiseltä asuinpaikaltaan Tampereelta käsin, mutta piipahtaa jatkossa silloin tällöin hommissa myös liiton toiminnan hermokeskuksessa Pasilan Rauhanasemalla Helsingissä.
Uuden työntekijän palkkaaminen tuli ajankohtaiseksi, koska AKL:n pitkäaikainen järjestösihteeri Kaj Raninen on hiljalleen pienentämässä rooliaan toiminnassa. Ranisen työsuhde liittoon päättyy lopullisesti elokuussa 2020. Ranisen tähän asti hoitamat tehtävät on tarkoitus jakaa Kervisen ja liiton toisen järjestökoordinaattorin Esa Noresvuon kesken. AKL:n hallitus päätti palkkaamisesta taatakseen toimintasuunnitelman mukaisesti, että liitolla on koko vuoden ajan kaksi palkattua työntekijää. Kervinen jatkaa toistaiseksi myös Antimilitaristin vetovastuussa.
“Liityin AKL:n jäseneksi oman siviilipalvelukseni aikana vuonna 2013, mutta silloisella asuinpaikkakunnallani Kuopiossa en heti löytänyt mukaan toimintaan. Kutsuntakampanjan ja Antimilitaristi-lehden kautta niin kuitenkin lopulta onneksi tapahtui”, uusi järjestökoordinaattori kertoo AKL-taustastaan. ”Odotankin nyt innolla sitä, että pääsen mukaan kohentamaan AKL:n paikallistoimintaa täällä Tampereella ja muualla Suomessa!”