Kannanotto 13.2.2020 klo 6.00
Maavoimien komentajan Petri Hulkon keskiviikkona (12.2.) antama haastattelu on herättänyt taas keskustelua asepalveluksesta ja asevelvollisuudesta.
Tiedotusvälineissä on nostettu esille mm. sitä, että kolmasosa asevelvollisuusikäisistä nuorista miehistä ei käy armeijaa. Tämä pitää toki paikkansa, ja asiasta on varmasti paikallaan puhua. Keskustelua käydään kuitenkin nyt toistakymmentä vuotta myöhässä. Pääesikunnan operatiivisen osaston viime keväänä antaman tiedon mukaan vuonna 1988 syntyneestä miesikäluokasta armeijan kävi 67,2 %. Suurin osa kyseisen ikäluokan palveluksen suorittaneista teki sen vuosina 2007-09, joten pudotus kahden kolmasosan tasolle on tapahtunut jo silloin. Vielä vuosituhannen vaihteen tienoilla palveluksen suoritti lähes 80% nuorista miehistä.
Hulkko kertoo jutussa myös, että maavoimissa aseellisen palveluksen aloittavien määrä on laskemassa tänä vuonna. Nyt asevelvollisuusikään tulevien, 2000-luvun alussa syntyneiden miesikäluokkien koossa ei ole suurta vuotuista vaihtelua. Lasku johtuu siis todennäköisesti siitä, että palveluksesta vapautettavien määrä on edelleen kasvussa..
Hulkko asettaa 12.2. antamassaan haastattelussa vastuun asiasta ”mielenterveyteen liittyvein haasteiden” kanssa painiskeleville nuorile. Todellisuudessa palvelukseen kutsuttavien määrän vähentyminen reilut kymmenen vuotta sitten oli kuitenkin seurausta armeijan omasta ratkaisusta lievittää vapautuksen myöntämisen perusteita. Keskeinen syy tähän taas lienee ollut se, ettei se enää katsonut tarvitsevansa koko miesikäluokan palveluksia.
Mielenkiintoista haastattelussa on se, että Hulkko puhuu pyrkimyksestä lisätä armeijan käyvien naisten määrää. Aikaisemmin armeija on suhtautunut asiaan verraten nihkeästi, koska se on pelännyt naisten lisääntyvän määrän voivan ajaa asevelvollisuuden kriisiin. Sotilaiden määrän lisäämiselle ei ole minkäänlaista tarvetta, joten lisää naisia armeijaan merkitsisi käytännössä vähemmän miehiä ja asevelvollisuuden suorittavien miesten osuus kaikista vähenisi entisestään. Esimerkkinä tästä suhtautumista voidaan mainita pääesikunnan kolmen vuoden takainen lausunto, jossa se kertoi pelkäävänsä naisten "hallitsemattomasti lisääntyvää halua suorittaa vapaaehtoinen asepalvelus", mikäli naisten kutsunnat toteutettaisiin.
Hulkko kertoo toki, että naisten lisäksi palvelukseen halutaan saada myös lisää miehiä palveluskelpoisuusluokituksia muuttamalla. Todellisuudessa on kuitenkin vaikea nähdä, miten naisten määrän lisääminen voitaisiin toteuttaa vähentämättä palveluksen suorittavien miesten osuutta. Ikäluokkien pienenemistä koskevasta keskustelusta huolimatta asevelvollisuusikään tulevien nuorten määrä on kääntymässä laskuun vasta reilusti yli 10 vuoden päästä 2030-luvulla.
Palveluksen suorittavien määrän kasvattaminen on tuskin toteuttamiskelpoinen idea. Tämä ei ole ensisijaisesti seurausta haastattelussa mainitusta petipaikkojen määrästä, vaan siitä ettei tarvetta suuremman määrän kouluttamiseen yksinkertaisesti ole ja todellinen paine olisi pikemminkin palveluksen suorittavien määrän vähentämiseen.
Aseistakieltäytyjäliitto toteaa, että Suomen asepalvelusjärjestelmän ongelma ei ole laskeva syntyvyys tai palveluksesta vapautettavien määrä, vaan sotilaiden liikakoulutus. Suomessa on armeijan käyneitä reserviläisikäisiä noin 900 000, mutta armeijaan on sodan aikana tarkoitus kutsua alle kolmasosa heistä. 280 000 sotilasta.
”Nykyisenkin kokoinen sodanaikainen armeija 19-40 vuotiaita sotilaita pystyttäisiin kokoamaan, vaikka sotilaallisesti koulutettavien määrästä (nyt noin 20000 vuodessa) leikattaisiin kolmasosa. Lisäksi on varsin todennäköistä, että tulevaisuudessa sodanaikaisen armeijan kokoa edelleen pienennetään”, liitto toteaa. Ainoa järkevä ratkaisu asevelvollisuuden ongelmiin onkin ryhtyä ajamaan alas nykyistä miehiä koskevaan pakkoon perustuvaa järjestelmää, ja korvata se kaikkia samalla tavalla kohtelevalla, vapaaehtoisuuteen perustuvalla mallilla.