Miten totalitarismin olosuhteissa on mahdollista käydä vastarintataistelua, aseellista sen enempää kuin aseetontakaan? 1940-luvun Saksassa Valkoisen ruusun aktivistit, joista suurin osa oli parikymppisiä lääketieteen opiskelijoita, valitsivat taktiikakseen kirjeet. Kesäkuun 1942 ja helmikuun 1943 välisenä aikana he laativat kuusi julistusta, jotka he kirjoittivat, painoivat ja lähettivät yhteensä noin viitenätoistatuhantena kopiona eri puolille Saksaa. Valkoista ruusua ja sen aktivistia Sophie Schollia käsitellään Väkivallattomuuden voima -keskustelusarjassa 7.4. klo 18 eteenpäin.
Siviilien puolustus -projektin keskustelusarjassa käydään läpi Timo Virtalan teos Väkivallattomuuden voima luku kerrallaan. Kukin luku käsittelee jotakin historiallista väkivallatonta kamppailua. Keskusteluihin kokoonnutaan etäyhteydellä joka toisen viikon maanantaina klo 18.
Keskusteluihin voi valmistautua kuten lukupiiriin lukemalla valmiiksi kulloinkin käsiteltävän luvun kirjasta. Osallistuminen ei vaadi sitoutumista, vaan voit liittyä mukaan vaikka vain niille kerroille, joiden aiheet kiinnostavat sinua. Toisaalta keskusteluihin voi tulla paikalle kuuntelemaan ja osallistumaan, vaikkei kirjaa olisi lukenutkaan. Tarvittaessa kirjaa voi tilata AKL:ltä. Tapahtumissa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteeita. Keskustelusarjaa luotsaa Juhani Mastokangas.
https://meet.jit.si/moderated/6dd3c29f8c4e464f4a24c639c82bccd32f5068357e...