Kosovo: vaihtoehtoja on monia

Serbian maakunta Kosovo, jonka väestöstä suurimman osan muodostaa separatistimielinen albaanienemmistö, ei ole täyttänyt kansainvälisen yhteisön ehdoksi asettamia perusihmisoikeus- ja poliittisia standardeja. Siitä huolimatta tulevina kuukausina on tarkoitus aloittaa keskustelut sen tulevasta asemasta.

YK.n pääsihteeri Kofi Annan hyväksyi tämän YK:n erityislähettiläs Kai Eiden pitkään odotetun raportin perusjohtopäätöksen ja EU ja USA ovat antaneet sille täyden tuen, mutta se ei onnistu ratkaisemaan ongelmaa.

Vain kaksi ja puoli vuotta sitten kansainvälinen yhteisö ilmoitti vahvasti, että keskustelut Kosovon asemasta eivät voi alkaa ennen kuin asetut perusihmisoikeusstandardit on saavutettu.

Kuitenkin siitä saakka, kun tuli selväksi etteivät kosovonalbaanit halua täyttää kriteerejä ja YK on kyvytön pakottamaan heitä siihen, ennakkoedellytyksiä on vesitetty jatkuvasti, kunnes julistettu "standardit ennen statusta" -politiikka haudattiin viimein Eiden raportissa.

Miksi se on epäonnistunut? Johtuuko se siitä, että pelätään kosovonalbaanien uhkausta kiihdyttää väkivaltaa jos keskustelut tulevasta asemasta eivät ala pian vai oliko tämä politiikka huijausta alun alkaenkin?

Minkälaisen signaalin tämä antaa tulevien neuvottelujen oikeudenmukaisuudesta? Näyttelevätkö roolia uhkaukset etnisestä väkivallasta siinä tapauksessa, että "kosovonalbaanien ainoaa vaihtoehtoa – itsenäisyyttä” ei saavuteta? Vai voittaako kansainvälinen yhteisö tämän pelon ja antaa sekä Pristinalle että Belgradille aiheen uskoa, että ratkaisu voisi syntyä neuvottelujen tuloksena ja olla pitkään kestävä sen sijasta että se on pakotettu, yksipuolinen ja konfliktialtis?

Kosovon itsenäisyyden advokaatit kuten International Crisis Group, Wesley Clark, Richard Holbrooke ja useat USA:n kongressin jäsenet väittävät, että "itsenäisyys on ainoa ratkaisu." USA:lla on kiireellisempiä ongelmia muualla. Mutta täydestä itsenäisyydestä ei voi neuvotella, se voidaan vain määrätä. "Itsenäinen Kosova" tarkoittaa sitä, että kosovonalbaanit saavuttavat maksimipäämääränsä sotilaallisin keinoin, kun taas Belgrad ja Kosovon serbit ja romanit eivät saa edes minimiä – tällä kaavalla saadaan aikaan ongelmia tulevaisuudessa.

Se tuottaisi kielteisiä seurauksia myös Euroopalle ja USA:lle: olisi hölmöä liittoutua kosovonalbaanien kanssa ja eristää Serbia – erittäin monietninen, strategisesti tärkeä perustuslaillinen valtio, jossa on 10 miljoonan ihmisen markkinat. Olisi moraalitonta rangaista yhä Serbiaa ja serbejä kollektiivisesti Milosevicin raakuuksista.

"Itsenäinen Kosova" olisi vaarallinen ennakkotapaus alueelle – ei vähiten Bosnialle ja Makedonialle – kansainväliselle laille, Euroopan integraatiolle. Ja jos Kosovo, miksei Taiwan, Tiibet, Tshetshenia, Tamil Eelam, Kashmir? Maailmassa on noin 200 valtiota ja 5000 etnistä ryhmää. Kuka olisi innoissaan, jos perustettaisiin 4800 uutta valtiota? Tulevaisuuden asioita ovat inhimillinen globalisaatio ja integraatio.

Itsenäisyys rikkoisi myös YK:n turvallisuusneuvoston Kosovoa koskevaa päätöslauselmaa 1244 vuodelta 1999. Edes vapaasti tulkittuna se ei hyväksy itsenäisyyttä. Itsenäisyys palkitsisi albaaniekstremistit, jotka ovat olleet ei-albaaniyhteisöjen etnisen puhdistuskampanjan taustalla, rohkaisisi niitä jotka ovat vieneet väkivaltaa Kosovosta naapuriin Etelä-Serbiaan ja Makedoniaan. 'Aseistariisuttu' Kosovon alue oli päätekijä kaikessa tässä..

Milosevicin autoritaarisen politiikan tulokset estävät selkeästi Kosovon palauttamisen vuotta 1999 edeltäneeseen asemaan. Belgrad tiedostaa tämän tänään. Kansainvälinen yhteisö puolestaan kieltäytyy näkemästä sitä, että YK, NATO, EU ja ETYJ ovat epäonnistuneet surkeasti tavoitteessaan luoda monietninen, suvaitsevainen ja turvallinen Kosovo, joita se ajatteli pommitusten avulla edistävänsä. Käytännössä kukaan albaaninationalistien ja -terroristien uhkaamaksi itsensä vuosina 1999-2000 kokeneista 200 000 paenneesta serbistä ja kymmenistä tuhansista muista paenneista ei-albaaneista ei ole palannut.

Suhteellisesti ottaen tämä on suurin entisen Jugoslavian alueen etninen puhdistus. Puoli miljoonaa Kroatiasta, Bosniasta ja Kosovosta pois ajettua Serbiassa asuvaa serbiä muodostavat Euroopan suurimman – mutta huomiotta jätetyn – pakolaisongelman. Kosovon talous on edelleen sekasorrossa – työttömyys on 70% - ja yhteyksissä järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Monimutkaiseen ongelmaan ei ole koskaan vain yhtä ratkaisua. Kosovon vanhan autonomian ja uuden itsenäisyyden välissä on lukematon joukko ajateltavissa olevia mahdollisuuksia – jotka yhdistävät sisäisiä ja alueellisia piirteitä. Niiden pitäisi olla kaikkien neuvottelupöydällä: kansalaisten Kosovo jossa etninen tausta on merkityksetön, kantonisointi, ystävällismielinen yhteenliittyminen, liittovaltio, yhteishallintoalue, kaksoisautonomia Kosovon ja Etelä-Serbian etnisille vähemmistöille, alueen jakaminen, YK.n valvonta, itsenäisyys erikoisjärjestelyin (kuten mahdollisimman avoimet rajat, ei armeijaa ja takuut ettei Kosovo koskaan liity Albaniaan). Vähiten luova kaikista on "vain yksi vaihtoehto", jota kaikki päätoimijat ehdottavat tänään – se on täysin yhteensopimaton minkään muun "vain yhden ratkaisun" kanssa.

Lopuksi, mikään muodollinen asema ei toimi mikäli ihmiset edelleen vihaavat toisiaan eivätkä näe kehitysmahdollisuuksia. Jos jätämme huomiotta inhimilliset tarpeet pelon vähentämiseen, syvään sovitteluun ja taloudelliseen elpymiseen, itsenäisestä Kosovosta tulee uusi epäonnistunut valtio, ehkäpä vielä sisällissodan kalvama. Ei edes etnisesti puhdas, vain albaanien asuttama Kosovo takaa alueellista stabiilisuutta. Siitä saattaa tulla vaarallinen painolasti koko EU:lle.

Kosovossa on kysymys Kosovon itsensä ja Serbian, mutta myös koko alueen ja EU:n tulevaisuudesta. Kosovossa on todellakin kyse globaalista politiikasta. Tällä yhdennellätoista hetkellä YK:n, EU:n ja USA.n tulisi uudelleenarvioida vuoden 1990 jälkeistä politiikkaansa ja tunnistaa tarve paljon tähän asti edistettyjä alyllisesti avoimemmille ja poliittisesti moniarvoisemmille lähestysmistavoille. Kankeus. periaatteiden puute ja toiveajattelu saattavat jälleen osoittautua olevan pysyvän rauhan vihollisia alueella.

TFF on tehnyt konfliktinlievitystyötä kaikissa entisen Jugoslavian osissa vuodesta 1991. TFF:n ryhmät toimivat 1990-luvulla sekä Jugoslavian hallitusten että kosovonalbaanien johtajan Ibrahim Rugovan hyväntahdon neuvonantajina.

Jan Öberg & Aleksandar Mitic

TFF:n PressInfo #228

27.10.2005

http://www.transnational.org