Muutosta ilmassa - väkivallattomuuden voima

Andreas Speck ja Javier Gárate, 19.12.2011

Näyttää siltä, että vuosi 2011 päättyy niin kuin alkoikin – laajamittaisella sosiaalisella mobilisaatiolla kaikkialla maailmassa ja jatkuvilla yhteiskunnallisilla protesteilla. On vaikeaa sulatella ja arvioida kaikkea sitä, mitä tänä vuonna on tapahtunut. Tätä kirjoittaessamme Tahririn aukio on taas täynnä mielenosoittajia, kuten se oli tammi- ja helmikuussa, mutta tällä kertaa he eivät halua päästä eroon vain yhdestä miehestä, vaan sotilasdiktatuurin rakenteesta. 

Occupy-liike etenee yhä monissa paikoissa eri puolilla maailmaa ja on alkanut pohtia seuraavia askeleitaan, opiskelijamielenosoitukset jatkuvat Chilessä ja monet muut yhteiskunnalliset liikkeen luovat toivoa, joka osoittaaa, että olemme saaneet tarpeeksemme tästä taloudellisesta ja poliittisesta järjestelmästä, joka hyödyttää hyvin harvoja ja joka ei edusta ihmisiä. Monet näistä liikkeistä ovat yhä kehittymässä ja on vaikeaa arvioida niitä sen kannalta, kuinka hyvin ne ovat saavuttaneet päämääriään. Voimme tarkastella vain sitä, millainen vaikutus niillä on ollut tähän saakka ja sitä, kuinka ne ovat organisoituneet.

Yksi asia on kuitenkin varma: kukaan ei voi kiistää, että muutoksen puolesta on liikkeellä valtava energia, eikä vain vaatiakseen muutosta, vaan ollakseen se.

Analyysi ja viesti

Erilaisissa liikkeissä näyttää olevan selkeä käsitys siitä, mikä on vialla: että kyseessä on rakenteellinen ongelma, että kysymys on koko järjestelmän muuttamisesta, ei vain sen muuttamisesta, kuinka voimavarat jaetaan, eikä ainakaan vain vallassa olevien ihmisten vaihtamisesta. Egyptissä, kuten olemme protestien toisen vaiheen aikana nähneet, ei kysymys ollut vain Mubarakista eroon pääsemisestä. Tietysti diktaattorista eroon pääseminen oli valtava askel oikeaan suuntaan – mutta tapahtumat todellisuudessa antavat vastauksen kysymykseen: millaisen poliittisen järjestelmän egyptiläiset haluavat maahansa? Vastalauseiden toinen aalto osoitti, etteivät ainakaan sotilasdiktatuuria.

Chileläisten opiskelijoiden tapauksessa kysymys on täysin erilaisesta koulutusjärjestelmästä, ja tämä vaatimus liittyy uudenlaiseen vaurauden jakamiseen: he kamppailevat verotusjärjestelmän muuttamiseksi niin, että vapaa ja laadukas koulutus mahdollistuu kaikille. Occupy-liikkeellä on selkeä käsitys siitä, että koko taloudellinen ja poliittinen järjestelmä on väärä keskittyessään taloudelliseen kasvuun, joka hyödyttää vain kaikkein rikkaimpia ja korruptoinutta, suoran edustamisen kieltävää poliittista järjestelmää.

Näitä liikkeitä yhdistää syvä pettymys nykyisiin taloudellisiin ja poliittisiin järjestelmiin. Ei ehkä – vielä – ole selkeää analyysiä tämän hetken valtajärjestelmästä tai siitä, kuinka asiat ovat kytkeytyneet toisiinsa, mutta vallitsee syvälle juurtunut epäluottamus järjestelmän kykyyn ratkaista luomansa ongelmat. Ei ehkä – vielä – ole selkeää näkemystä vaihtoehtoisesta yhteiskunnasta, mutta vaihtoehtoja etsitään, haetaan ja janoitaan todellista demokratiaa ja harjoitetaan sitä liikkeiden omassa organisoitumismuodossa.

Yhteyksien luominen

Meille sodanvastustajina, väkivallattomana liikkeenä, nämä ovat
tärkeitä perspektiivejä. Toisaalta uskomme, että haluamme toteuttaa tavoittelemaamme muutosta jo omissa liikkeissämme – tämän takia käytämme väkivallattomuuden ja konsensuspäätöksenteon kaltaisia strategioita. Meille on tärkeää nähdä yhteydet erilaisten sortojärjestelmien välillä - nähdä väkivallan rakenteellinen puoli. Tämä takia sanomme, ettei voi taistella kapitalismia vastaan, jos ei taistele myös militarismia vastaan, eikä voi tarkastella militarismia tarkastelematta valtion ja patriarkaalisuuden roolia.

Kuinka monta kertaa meidän täytyy palata USA:n presidentin Dwight D.  Eisenhowerin kuuluisiin jäähyväissanoihin? Hän lausui että “hallituksen elimissä meidän tulee varoa joutumasta, omasta aloitteesta tai ilman, sotilaallisteollisen kompleksin oikeudettoman vaikutuksen alaisiksi. Tuhoisa mahdollisuus vallan joutumisesta vääriin käsiin on olemassa ja pysyy. Emme saa koskaan antaa tämän kompleksin paineen vaarantaa vapauksiamme tai demokraattisia menettelytapoja. Emme saa pitää mitään itsestäänselvänä. Vain valpas ja asioihin perehtynyt kansalaisyhteiskunta voi pakottaa valtavan teollisen ja sotilaallisen puolustuskoneiston sopeutumaan asianmukaisesti rauhanomaisiin menetelmiimme niin, että turvallisuus ja vapaus voivat kukoistaa yhdessä”. Kyseessä oli varoitus, että USA:ssa on Valkoista taloa mahtavampi voima – sotilasteollinen kompleksi. Jos tarkastelemme talousjärjestelmää ja katsomme minne raha menee, emme voi jättää huomiotta armeijoille menevää määrää.

Pelkästään viime vuonna (2010) maailmanlaajuiset varustelukulut olivat 1 620 000 000 000 USA:n dollaria (1,62 biljoonaa). USA:ssa ne olivat 48% liittovaltion budjetista, jonka summa on 1 372 miljardia dollaria. Espanjan valtion osalta hyvin paljastava luku kertoo, että varustelukulut henkeä kohden ovat samat kuin työttömän saamat yhden kuukauden avustukset, ja vaikka sosiaalipalveluihin tehdään massiivisia leikkauksia, näin ei käy asevarustelun osalta. SIPRI:n mukaan 40% maailmankaupassa esiintyvästä korruptiosta tapahtuu asekaupan yhteydessä.

Jos emme näe talousjärjestelmän ja militarismin välistä yhteyttä, meiltä jää huomaamatta hyvin suuri osa ongelmasta. Arabikevään aikana huomasimme, että samat hallitukset, jotka tukivat kansannousuja, olivat vieneet aseita vanhoille hallituksille. Chilen tapauksessa, puhuessamme koulutuksen rahoitustarpeista, emme voi unohtaa, että Chilen armeija saa 10% kuparin myyntivoitoista niiden rahojen lisäksi, jotka sille ohjataan valtion budjetissa.
Jokaisesta esimerkistä löytyy helposti yhteys militarismiin ja samaan aikaan kun sotilasbudjetit yhä kasvavat tai niitä leikataan vain maltillisesti, suurin osa leikkauksista tehdään koulutukseen, sosiaaliturvaan jne. Eikö tämä jo itsessään kerro jotakin?

Tämä ei tarkoita sitä, että militarismin rooli tulee aina sisällyttää viestiin. Tiedämme, että toimiakseen viestin tulee painottua niihin asioihin, jotka ihmisten on helpointa ymmärtää. Occupy-liikkeen tapauksessa painopisteeksi on valittu pankkien rooli, ja oikeutetusti, sillä ne ovat talousjärjestelmän symboli ja helppoja kohteita kampanjoille, koska suurimmalla osalla ihmisistä on pankkitili tai pankkilainaa, joten asia on ihmisille tuttu. Emme kuitenkaan voi unohtaa, että nämä samat pankit investoivat suurimpiin asevalmistajiin ja omistavat niiden osakkeita. Esim. vuoden 2008 pankkienpelastusoperaatiossa sovittiin 306 miljardin dollarin takuista Citigroupin, yhden maailman suurimmista pankkikorporaatioista, asunto- ja kaupallisille lainoille ja takauksille. USA:n valtiovarainministeriö suostui myös investoimaan Citigroupiin 20 miljardia osana Troubled Asset Relief Programia (TARP) niin, että valtiovarainministeriö sai etuoikeutettuja osakkeita 8%:n osingolla. Päivää ennen tämän sopimuksen julkistamista yhtiön osakkeen arvo oli 3,77 dollaria - minkä hinnan perusteella yhtiön arvosta oli kadonnut vain kahden vuoden aikana 244 miljardia. Sama pankki oli osallistunut 145 miljoonalla EADS:lle - yhdelle maailman suurimmista asetuottajista - myönnettyyn kolmen miljardin dollarin valmiusluottoon. Citigroup on osallistunut laajasti myös Irakin miehittämiseen, jossa sillä on ollut merkittävä asema Irakin asiantuntijapaneelissa, jonka tuli löytyy ratkaisu sodan repimään maahan. Kymmenen paneelin jäsentä - joita  avustivat 44:stä yliopistomaailman, hallinnon ja yksityissektorin asiantuntijasta koostuneet aihespesifit alakomiteat - ohjeistivat "uudelleenjärjestelyn" ja "siirtymisen taisteluroolista tukirooliin" USA:n Irakiin sijoitetuille sotajoukoille... Siis valitse viestisi huolellisesti, mutta älä jätä asioita pois analyysistäsi.

On olemassa "yhden asian liikkeiden" teoria, jonka mukaan liikkeiden menestyksen edellytys on hyvin selkeä ja kapea-alainen viesti. Mutta näissä liikkeissä on kysymys enemmästä kuin yhdestä asiasta tai kosmeettisesta muutoksesta. Ne etsivät radikaalia muutosta – perustavaa muutosta poliittisiin ja taloudellisiin järjestelmiimme. Tämän saavuttamiseksi on tärkeää olla tietoinen yhteyksistä.

Liikkeiden yhteensaattaminen

Joskus jonkun liikkeen saadessa voimaa saattaa vaikuttaa siltä, että kaikki muut yrittävät nousta sen selkään. Ajoittain voi vaikuttaa siltä, että antimilitaristinen liike tekee näin, että seuraamme sitä mikä on asialistan huipulla ja meillä on vaikeuksia nostaa esiin kysymystä militarismista omanaan. Tämä on suuri haaste, ja tietysti meidän tulisi käyttää kaikki mahdolliset tilaisuudet luoda yhteyksiä. Kun puhumme militarismin roolista Egyptistä, taloudesta, koulutuksesta Chilessä jne., emme yritä kaapata liikkeen polttopistettä, vaan osoitamme, kuinka armeija on läsnä ja vastuullinen suuremmasta määrästä epäoikeudenmukaisuuksia kuin mistä useimmat ovat tietoisia.

Uskomme, että näiden liikkeiden menestyksen ehto on yhdistyminen ja sellaisten asioiden löytäminen, joiden parissa ne voivat työskennellä yhdessä. Meidän tulisi kyetä liittymään yhteen ja sanomaan, että taloudellinen ja poliittinen järjestelmä on epäoikeudenmukainen eikä edusta meitä. Tämän voivat sanoa antimilitaristinen liike, ammattiyhdistykset, ympäristöliike  tai kuka tahansa muu. Vaikka aloitamme erilaisista lähtökohdista, voimme liittyä yhteen ja päästä yksimielisyyteen suuremmista kysymyksistä, jotka vaikuttavat meihin kaikkiin. Tällöin pystymme vaikuttamaan paljon todennäköisemmin kuin silloin, jos jokainen jatkaa oman työnsä tekemistä eristyksissä. Meidän tulee myös ymmärtää, että ollakseen tehokas likkeen tulee antaa tilaa erilaisille osallistumisen muodoille. Bill Moyerin "Movement Action Planiin" viitaten, liikkeeseen tarvitaan ihmisiä eri rooleihin. Moyer luokitteli neljä pääroolia: kapinallinen, uudistaja, kansalainen ja muutoksen agentti. Liikkeen tulisi tarjota tilaa kaikille näille.

Myös ‘Movement Action Plan’ kertoo meille, että liikkeiltä vie aikaa rakentaa liikevoimansa ja saavuttaa päämääränsä. Tämä on tällä hetkellä kriittinen asia, kun jotkut Occupy-liikkeet ja chileläiset opiskelijat näyttävät menettävän voimiaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ne olisivat menossa väärään suuntaan. Ne ovat onnistuneet nostamaan asian esille ja saaneet melkoisen paljon tukea. Nyt on aika hankkia lisää tukea. Nyt on aika kurottua muille yhteiskunnan sektoreille, rakentaa uusia liittokuntia ja palata sitten voimakkaampana ja luoda lisää painetta.

On tärkeää myös arvioida omaa taktiikkaansa, esimerkiksi kuinka kauan voidaan toistaa samanlaista tapahtumaa? Chileläisten opiskelijoiden tapauksessa, kuinka monta mielenosoitusta on järkevää järjestää? Mitä vaihtoehtoja niille on? Tai Occupy-liikkeen tapauksessa: onko suunnitelma pysyä loputtomasti valtaamassa aukioita vai mitkä ovat
seuraavat askeleet.. Espanjan indignadxsit ovat jo siirtyneet desentralisoituneempaan organisoitumiseen torivaltauksiin keskittymisen sijasta. On tärkeää myös työskennellä haluamiemme vaihtoehtojen kehittämiseksi, sillä meitä arvostellaan usein siitä, ettemme tarjoa selkeää vaihtoehtoa ongelmalle. On siis muistettava, että muutokset vaativat aikaa, eikä ole syytä pettyä mikäli asiat eivät muutu välittömästi. On tärkeää jatkaa työtä ja rakentaa näitä liittokuntia, jotka luovat perusta erilaisten liikkeiden kokoontumiselle.

Mitä antimilitaristit voivat tuoda mukanaan?

Siis mikä on meidän antimilitaristien rooli? Olemme jo maininneet osallistumisemme analyysiin: kapitalismin, militarismin, valtion ja patriarkaatin yhteyden esiin nostamisen. Yhtä tärkeitä ovat väkivallattomuuden periaatteemme, kun haluamme liikkeen joka on laaja ja johon jokainen voi tulla mukaan. Haluamme liikkeen, joka jokapäiväisessä toiminnassamme kuvastaa sitä yhteiskuntaa, jonka haluamme rakentaa. Haluamme olle aktioissamme luovia ja myös radikaaleja.

Sodanvastustajina meillä on pitkä historia väkivallattomuuskoulutuksesta, ja olemme vuosien saatossa kehittäneet taitoja, jotka voivat olla hyödyllisiä nykyään. Ei ole yllättävää, että kuulemme antimilitaristiystäviemme Espanjan valtiosta saaneen useita kutsuja antamaan väkivallattomuuskoulutusta "indignadxs"-liikkeelle. Useimmiten kysymys on konsensuspäätöksenteon harjoittelemisesta, mutta myös muusta koulutuksesta. Väkivallattomuuskoulutuksen lisäksi meillä on rikas historia väkivallattoman suoran toiminnan toteuttamisesta ja on tärkeää luoda yhteyksiä näihin liikkeisiin ja siirtää näitä taitoja ja kokemuksia eteenpäin. Yhtä tärkeää on myös meidän oppia siitä, mitä kaduilla tapahtuu tänään.

Nämä ovat tärkeitä aikoja yhteiskunnallisille liikkeille. Ne tarjoavat antimilitaristiselle liikkelle mahdollisuuden luoda yhteyksiä muihin, jotta voimme rakentaa vahvemman liikkeen sosiaalisen muutoksen puolesta.

(The Broken Rifle, December 2011, No. 90)