Kimberly Rivera on saanut 14 kuukauden vankeustuomion sotilaskarkuruuden johdosta. Hänen puolestaan voi lähettää vastalauseviestin USA:n presidentille WRI:n sivustolta.
Rivera kuului Yhydsvaltojen armeijaan, kunnes hänelle kehittyi aseistakieltäytymistä edellyttävä vakaumus kahden Irakin komennuksen välillä. Tuomio on kovempi kuin mitä tavallisesti vastaavissa tapauksissa on langetettu.
Yhdysvaltalainen aseistakieltäytyjä Justin Colby on saanut yhdeksän kuukauden vankeustuomion. Hän on vangittuna Fort Carsonin tukikohdassa Coloradossa. Hänen puolestaan voi lähettää vastalauseviestin USA:n viranomaisille WRI:n sivustolta.
Colbyn aseistakieltäytymisvakaumus kehittyi Irakin komennuksen aikana. Ilmoittaessaan haluavansa hakea aseistakieltäytyjän statusta komentava upseeri rankaisi ja nöyryytti häntä. Hän kieltäytyi lähtemästä Irakiin uudelleen, ryhtyi sotilaskarkuriksi ja pakeni Kanadaan vuonna 2006.
Yhdysvaltalaisen aseistakieltäytyjän Kimberly Riveran tuomion pituus määrätään 29.4. Fort Carsonissa Coloradossa järjestettävässä oikeuskuulemisessa. Hän on ollut vapautensa memettäneenä viime vuoden syyskuusta alkaen. Vetoomuksen tuomitsematta jättämisen puolesta voi lähettää WRI:n sivustolta.
Kimberly Rivera palveli USA:n armeijassa Irakissa kunnes omaksui aseistakieltäytyjän vakaumuksen vuonna 2007. Hän joutui sotilasarestiin palatessaan Yhdysvaltoihin 20.9.2012. Hänen puolestaan voi lähettää vastalauseviestin presidentti Obamalle WRI:n sivustolta.
Rivera ryhtyi karkuriksi kahden komennuksen välillä vuonna 2007 ja matkusti miehensä ja lapsensa kanssa Kanadaan, josta haki turvapaikkaa.
Jeju on Etelä-Koreaan kuuluva luonnoltaan ja maantieteellisiltä erityispiirteiltään rikas ja suojeltu saari Korean salmessa. Se on osa UNESCO:n Maailman biodiversiteetin suojelualueita ja siltä löytyy useita Maailman luonnonperintökohteita. Myös Jejun asukkaiden kulttuuri on omaleimaista ja siihen liittyy monia ikivanhoja perinteitä.
