Jäsenkirje 10.2.2008

Moi kaikille jäsenillemme!

Sivarilaki on muuttunut, mutta Aseistakieltäytyjäliiton toiminta jatkuu sekä vanhoissa, hyväksi havaituissa että uudemmissakin muodoissa. Kuten seuraavissa:

* NATO Game Over – matkusta halvalla Belgiaan!

NATOn päämajalle Brysseliin odotetaan jälleen yli tuhatta rauhanaktivistia eri puolilta Eurooppaa lauantaiksi 22. maaliskuuta, Nato Game Over -suurmielenosoitukseen. Tarkoituksena on kiivetä väkivallattomasti päämajan aitojen yli, sulkea laitoksen toiminta ja etsiä kansainvälisten lakien tukemana todistusaineistoa sotavalmisteluista. Lisäksi Brysselissä järjestetään pääsiäisviikonloppuna 23.-24.3. seminaari aiheella Sotilaallinen globalisaatio ja väkivallaton vastarinta Euroopassa. Tapahtuman järjestävät jo kymmenen vuotta toiminut Bombspotting-kampanja ja War Resisters International -järjestö.

Eurooppa toimii astinlautana USA:n ja NATOn sotilastoimille ympäri maailmaa: Irakissa, Afganistanissa, Libanonissa. Iskujen kohteet vaihtuvat, mutta niiden lähtösatamat eivät – sotilastukikohdat, lentokentät ja satamat sijaitsevat Euroopassa. Sotilaat ja muu sotakoneisto kulkevat Euroopan NATO-maiden kautta.

17.-27.3.2008 kestävän matkan hinta on AKL:n jäsenille 150 €, muille 160 € (alennus siis jäsenmaksun verran..). Hinta sisältää kuljetuksen, hyttipaikat laivoilla ja yöpymisen Belgiassa ja matkan varrella Kööpenhaminassa koulutasoisissa majoituspaikoissa. Matkalle voi lähteä, vaikka ei itse olisikaan halukas osallistumaan kansalaistottelemattomuuteen ja ottamaan
pidätetyksi tulemisen riskiä.

Ilmoittautumiset ja lisätietoja: *toimisto@akl-web.fi* (ilmoita ilmoittautuessasi yhteystietosi, koko nimesi ja syntymäaikasi) tai AKL:n uusi tiedottaja Miira Rauhamäki, 044-2768080.

* 33 vrk:n kieltäytymiskampanjakampanja

Uusi 33 vrk lyhyempi siviilipalvelusaika ei lakiin kirjoitettujen kummallisten siirtymäsäännösten takia koske niitä, jotka ovat aloittaneet palveluksensa ennen 1.1.2008. Asiaan ei yrityksistä huolimatta saatu parannusta lainvalmistelun eikä eduskuntakäsittelyn aikana, joten on syntynyt ajatus 33 vrk:n kieltäytymiskampanjasta ongelman korjaamiseksi.

Kampanja toimisi niin, että 395 vrk:n palvelusaikaa suorittava sivari ilmoittaisi kieltäytyvänsä 362 vrk:n jälkeen. Uuden siviilipalveluslain mukaan tästä seuraisi syyte siviilipalveluksesta kieltäytymisestä ja 16 vrk:n vankeusrangaistus. Mikäli tuomioistuimet kuitenkin päättävät noudattaa rikosoikeuden keskeisiin periaatteisiin kuuluuvaa nk. lievemmän lain periaatetta, tuomiota ei voida antaa: uuden siviilipalveluslain mukaan 362 vrk:a palvelleet ovat jo suorittaneet palvelusvelvollisuutensa, jolloin heitä ei myöskään voi tuomita vankeuteen kieltäytymisen johdosta. Mikäli tuomiota ei langeteta, siviilipalveluskeskus olisi lain mukaan velvollinen kutsumaan palveluksen keskeyttäjät uudelleen sivariin suorittamaan jäljellä olevat 33 vrk. Siitä kieltäytyminen johtaisi uuteen oikeudenkäyntiin ja mitä ilmeisimmin uuteen tuomitsematta jättämiseen. Lopputulos olisi siis farssi, joka varmaankin saisi viranomaiset oivaltamaan, että siirtymäsäännökset on syytä korjata.

Helmikuun alussa Loviisan käräjäoikeus sovelsi lievemmän lain periaatetta tuomitessaan totaalikieltäytyjän, joka oli kieltäytynyt vanhan lain aikana suorittamatta lainkaan siviilipalvelusta. Tapauksesta ei voi suoraan vetää johtopäätöstä, että lievempää lakia sovellettaisiin varmasti myös sivaria vanhan lain aikana suorittaneisiin. Kuitenkin se tekee sen todennäköisemmäksi.

Jos olet kiinnostunut osallistumaan kampanjaan ja keskeyttämään palvelukseksi uuden lain mukaisen palvelusajan tultua täyteen, ota yhteyttä Aseistakieltäytyjäliittoon! AKL tarjoaa kaikille palveluksensa keskeyttäville asiantuntevaa oikeusapua ja on valmis muutenkin organisoimaan kampanjaa.

* AKL:n toimiston uudet yhteystiedot

AKL:n toimiston puhelin- ja internetyhteystiedot ovat muuttuneet Rauhanaseman puhelinjärjestelmän uudistamisen ja internet-palveluntarjoajan vaihdoksen myötä.

Internet-sivumme löytyvät jatkossa osoitteesta http://www.akl-web.fi ja toimiston yleinen sähköpostiosoite on toimisto@akl-web.fi. Liiton työntekijöiden henkilökohtaiset työosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@akl-web.fi.

AKL:n uusi lankapuhelinnumero on  09-7568 2444. Vanhaan numeroon soitetut puhelut ohjautuvat toistaiseksi uuteen. Lankapuhelimeen vastataan varmimmin päivystysaikoina (ma ja to 14-18), toki aika usein muulloinkin. Muina aikoina voit tavoitella lakiasiainsihteeri Juha Kelttiä (040-563 8731, oikeusapu ja juridinen neuvonta), uutta tiedottaja-toimittaja Miira Rauhamäkeä (044-276 8080, esim. Sivari&Totaali-lehti ja NATO Game Over -matka) tai järjestösihteeri
Kaj Ranista (040-836 2786, muut asiat).

* Sivari&Totaali uudistuu

Liitto päätti vuoden 2008 alusta satsata tiedotustyöhön palkkaamalla osa-aikaiseksi tiedottajaksi ja Sivari&Totaali-lehden päätoimittajaksi Miira Rauhamäen. Järjestö panostaa jäsenlehteensä myös laadun ja uuden muodon kautta. Maaliskuun alkupuolella jäsenten postilaatikoihin kolahtaa entisen tabloidin sijaan aikakauslehtimuotoinen Sivari&Totaali-lehti, nro 1/2008. Entinen päätoimittaja Simo Hellsten jatkaa lehdessä taittajana ja toimituspäällikkönä.

Lehteä toimitetaan pääasiassa vapaaehtoisten avustajien energialla. Kaikenlaiset, aseistakieltäytymisen teemaan mitenkään liittyvät juttuvinkit, kuvat, uudet kirjoittajat, kuvittajat ja palautteet ovat enemmän kuin tervetulleita! Jokaisen uuden numeron ilmestymisen jälkeen pidämme leppoisan suunnittelu- ja virikkeistymissaunaillan Rauhanasemalla.

Kasvaneiden painokustannusten vuoksi tarkoituksenamme on myös myydä lehdestä mainostilaa (tosin ei puoluepoliittisille järjestöille tai järjestön mielestä ”epäeettisille” tahoille, AKL:han on sitoutumaton järjestö). Kaikenlaiset vinkit uusista mainostajista/tukijoista ovat siis myös hyvin
tervetulleita. Mainoshinnat: ¼ sivua 100e, ½ sivua 150e ja koko sivu 300e.

Lisätietoja: miira.rauhamaki@akl-web.fi tai 044-276 8080

* Ruokaa ei aseita -työleiri

Helsingin Ruokaa ei aseita -ryhmä järjestää jo seitsemännen REA-työleirin 14.-25.7.2008. Leiri toteutetaan yhteistyössä Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry:n ja Aseistakieltäytyjäliiton kanssa. Homman idea on se, että Helsingin REA-aktiivit järjestävät yhdessä leirille saapuvien ulkomaalaisten vapaaehtoisten (iältään useimmiten 18-30 vuotta, useammin naisia kuin miehiä) kanssa puolenkymmentä ruoanjakotapahtumaa eri puolilla Helsinkiä. Lisäksi ohjelmaan kuuluu mm. tutustumiskäyntejä ja opinto-osuus.

Leirin onnistuneeseen toteuttamiseen tarvitaan ulkomaalaisten lisäksi myös suomalaisia vapaaehtoisia. Tekemistä on monenlaista, eikä mitään erityspätevyyttä vaadita: ihmisiä tarvitaan organisoimaan ruoanlaittoa, järjestämään vapaa-ajan ohjelmaa, kuskaamaan tavaroita, hengailemaan leiriläisten kanssa jne. Leirin tukikohtana ja leiriläisten majapaikkana toimii Rauhanasema. Kokemukset leireiltä ovat olleet voittopuolisesti erittäin myönteisiä. Eli jos olet kiinnostunut osallistumaan tähän mainioon tapahtumaan ensi kesänä, ota yhteyttä AKL:n toimistoon!

Ennen leiriä REA-kampanja jatkuu taas maaliskuussa kuukausittaisten ruoanjakojen ja leffailtojen merkeissä. Myös näiden toteuttamiseen ovat kaikki lämpimästi tervetulleita! Lisätietoja löydät osoitteesta http://www.akl-web.fi/rea.

* Perinteinen festarimatka Roskildeen ja Ilosaarirockiin

AKL järjestää kesällä 2008 jälleen antimilitaristisen kuljetuksen Roskilden festivaaleille Tanskaan 29.6.-9.7. Samoin AKL organisoi perinteisesti kuljetuksen Helsingistä Ilosaarirockiin. Lisätietoja reissuista tulee järjestön nettisivuille ja niitä voi kysellä tiedottaja Miiralta: miira.rauhamaki@akl-web.fi tai 044-276 8080.

* Syrjinnän vastainen kampanja jatkuu

Lähiviikkoina olemma taas puuttuneet useisiin syrjintätapauksiin työpaikkailmoittelusta matkalippujen hinnoitteluun. Kiellettyä syrjintää saattavat olla mm. seuraavat:
- työpaikkailmoituksessa edellytetään armeijan käymistä
- työpaikkahakemuksessa kysytään asevelvollisuuden suorittamiseen liittyviä tietoja
- työnhakija asetetaan epäedullisempaan asemaan työntekijää valittaessa sen johdosta, ettei ole käynyt armeijaa
- esim. pääsy- tai matkalipuissa myönnetään alennuksia varusmiehille, muttei siviilipalvelusmiehille.

Jos olet törmännyt tällaiseen, ota yhteyttä Aseistakieltäytyjäliittoon, niin voimme ryhtyä yhdessä toimenpiteisiin!

* Paikallistoimintaa Turussa ja Jyväskylässä

Pienen hiljaiselon jälkeen Turussa ja Jyväskylässä viritellään taas paikallistoimintaa. Turun toiminnasta saa lisätietoja osoitteesta turku@akl-web.fi ja Jyväskylän jyvaskyla@akl-web.fi.

* Uusi kampanja Patriaa vastaan

Akl on käynnistänyt kampanjan Patria-asetehdasta vastaan. Lue lisää  
http://patriakampanja.blogspot.com/

* Vangitut totaalikieltäytyjät

Totaalikieltäytyminen ja vankeustuomiot jatkuvat uudesta siviilipalveluslaista huolimatta. Helmikuun alussa oli vangittuna 14 aseistakieltäytyjää. Tukipostia saa lähettää ainakin seuraaville vangituille antimilitaristeille.

* Aseistakieltäytyjäliiton kevätliittokokous

Aseistakieltäytyjäliiton sääntömääräinen kevätliittokokous järjestetään Rauhanasemalla Helsingin Itä-Pasilassa, Veturitori 3,  lauantaina 29.3.2008 alk. klo 16.00. Käydään läpi sääntömääräiset asiat (tilinpäätös ja toimintakertomus, vastuuvapaudesta päättäminen) sekä valitaan uusi hallitus erovuoroisten jäsenten osalta. Tervetuloa!

* Oikeusapua

Aseistakieltäytyjäliitto tarjoaa ilmaista neuvontaa aseistakieltäytyjien juridisissa ongelmissa ja järjestää oikeusapua oikeudenkäynteihin totaalikieltäytyjille ja muille tarvitseville. Oikeudellista apua voit tarvita, jos sinusta on tehty rikosilmoitus siviilipalvelusrikoksesta tai asevelvollisuudesta kieltäytymisestä. Lykkäykset, lomat, palveluskelpoisuusasiat tai kurinpitokysymykset voivat aiheuttaa avun tarvetta. Palveluspaikkojen laiminlyönnit aiheuttavat usein kyselyjä ja toimenpiteitä. Liiton lakiasiainsihteeri Juha Keltti on tavoitettavissa sähköpostiosoitteesta
juha.keltti@akl-web.fi ja numerosta 040-5638731. Ota ajoissa yhteyttä ongelmien ilmetessä tai oikeudenkäynnin lähestyessä!

* AKL:n jäsenmaksut

Tavalliseen tapaan kirjekuoren osoitelappuun on tulostettu päivämäärä, jolloin olet jäsenrekisterimme mukaan viimeksi maksanut jäsenmaksun (päivitetty 1.2.2008). Kun tuosta päivämäärästä on kulunut vuoden verran, ilahtuisimme uudesta suorituksesta. Mikäli päivämäärä on mielestäsi väärin, ota yhteyttä niin tarkastetaan asia. Mikäli taas et halua enää olla järjestömme jäsen, toivoisimme sinun ilmoittavan siitä, jottemme lähetä postia turhan takia.

Jäsenmaksut ovat seuraavat:
- perusjäsenmaksu 10 euroa
- alennettu jäsenmaksu 5 euroa (palveluksessa olevat sivarit, totaalit joiden oikeusprosessi on kesken, kaikki maksuvuonna 22 vuotta tai vähemmän täyttävät)
- tukijäsenmaksu vähintään 20 euroa.

Jäsenmaksuun sisältyy neljä kertaa vuodessa ilmestyvä Sivari&Totaali -lehti. Lisäksi jäsenet pääsevät järjestämillemme matkoille alennettuun jäsenhintaan ja saavat tuotteistamme jäsenalennusta. Jäsenmaksun maksamalla tuet myös tietysti osaltasi AKL:n toimintaa ja turvaat antimilitaristisen työn jatkumista!

kirjeen kokosivat,

Kaj Raninen                                 Miira Rauhamäki
järjestösihteeri                            tiedottaja
Aseistakieltäytyjäliitto ry             Aseistakieltäytyjäliitto ry