Ydinaseet

Blokkaukset Faslanessa jatkuvat

Lehdistötiedote 3.10.2007 klo 15.30


Kaikki suomalaiset vapautettu eilen illalla

Lehdistötiedote 2.10.2007 klo 15.00 


Faslanessa pidätettiin 188 ihmistä

Faslanen ydinasetukikohdan blokkauksessa pidättiin eilen ja tänään yhteensä 188 ihmistä. Kaikki 15 pidätettyä suomalaista päästettiin vapaaksi jo eilen illalla. Vuoden ajan kestäneen Faslane 365 -kampanjan aikana poliisi pidätti yli tuhat kansalaistottelemattomuuteen osallistunutta, mutta vain noin 50 tapauksessa on nostettu syyte.

Tukikohdan saarto Skotlannissa päättynyt

Lehdistötiedote 1.10.2007 klo 20.00

Blokkaus Faslanessa jatkuu yhä

Lehdistötiedote 1.10.2007 klo 13.20


Viisitoista suomalaista pidätetty ydinasetukikohdan luona

Tänään järjestettävässä Faslanen ydinasetukikohdan blokkauksessa on pidätetty 15 suomalaista rauhanaktivistia. Pidätetyt sulkivat tukikohtaan vievän tien eteläisen pääportin lähellä. Poliisi on parhaillaan purkamassa viimeistä toisiinsa putkilla ja ketjuilla kahliutuneiden suomalaisten blokkia. Kaikkiaan tapahtumaan osallistui reilut 20 suomalaista.

Blokkaus Faslanen tukikohdassa jatkuu

Lehdistötiedote 1.10.2007 klo 11.50


Ensimmäiset suomalaiset pidätetty

Blokkaus Faslanen ydinasetukikohdan luona jatkuu. Tällä hetkellä myös Faslanen ydinasetukikohdan läheisyydessä sijaitsevaan Coulportin tukikohtaan vievät tiet on suljettu. Coulportia käytetään ydinaseiden varastoimiseen. Noin klo 11.30 mennessä tapahtuman yhteydessä oli pidätetty kaikkiaan noin 80 ihmistä.

Yhdistele sisältöä