Totaalikieltäytyminen

Avoin kirje Rouva Tasavallan Presidentille

Kirjoitan tätä kirjettä Belgiassa, jonne olen olosuhteiden pakosta joutunut lähtemään maanpakoon. Olosuhteet, jotka Suomen valtio on lainsäädännöllään ja poliittisilla linjauksillaan luonut, ovat ajaneet minut hakemaan poliittista turvapaikkaa.

Amnesty International tunnusti viisi suomalaista totaalikieltäytyjää mielipidevangiksi

Kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Amnesty International ilmoitti 8. marraskuuta Aseistakieltäytyjäliitolle vaativansa viiden vangitun suomalaisen totaalikieltäytyjän välitöntä armahtamista. Amnestyn kansainvälisiksi mielipidevangeiksi tunnustamat kieltäytyjät ovat Jokelan vankilassa tuomiotaan suorittava Mikko Korhonen, Naarajärven vankilassa istuva Sami Heikkinen, Helsingin työsiirtolassa istuva Jarkko Mauno ja Suomenlinnan työsiirtolassa istuva Pyry Nurmi sekä Helsingin työsiirtoloissa istuva mies, joka ei halua nimeään julki.

Lauri Uusitalon tukikampanja alkoi kuorma-autoajelulla

7. tammikuuta Huittisten linja-autoasemalle Porin prikaatiin vievää bussia odottamaan kokoontuneet nuoret miehet (ja ainakin yksi nainen) eivät olleet ainoita, jotka ryhtyivät tuona päivänä laskemaan aamuja. Samana päivänä, kun tuhannet nuoret astuivat armeijan harmaisiin, aloitti totaalikieltäytyjä Lauri Uusitalo 197 päivän vankeusrangaistuksensa suorittamisen Huittisten vankilassa.

ASEISTAKIELTÄYTYJÄLIITTO ERITTÄIN PETTYNYT PIITTAAMATTOMUUTEEN IHMISOIKEUKSISTA

-Tasavallan presidentti hylkäsi totaalikieltäytyjän armahdusanomuksen

Lehdistötiedote 4.4.2001 klo 16.00

Totaalikieltäytyjä loikkasi länteen

Jussi Hermaja (22), totaalikieltäytymisestä tuomittu jyväskyläläinen opiskelija ja Aseistakieltäytyjäliiton aktiivi, karkasi lokakuun alussa Belgiaan ja anoo sieltä nyt poliittista turvapaikkaa. Jussi katsoo, että suomalaiset aseistakieltäytyjät ovat poliittisen vainon kohteena. Tapaus lisää kansainvälistä painetta Suomen siviilipalveluslain parantamiseksi. Hermaja protestoi myös Euroopan militarisoimista vastaan.

Yhdistele sisältöä