Antimilitaristi Roskildessa

AKL:n bussilla rokkifestareille

Matka

Viking Linen Turun terminaalin loistonsa ajat jo nähnyt kasariestetiikka on aina yhtä luotaantyöntävä. Suljetussa salissa ihmiset saavat aikaan aivan liikaa ääntä. Vaikka tällä kertaa on arkipäivä, on väkeä silti pakkautunut terminaaliin paljon. Laivamatka itse on ihmeellisen rauhallinen, vain muutama sydänkohtaus bingossa. Risteilyurpojen hytinhajotustalkoilta vältytään.

Vänernin ohi viilettäessä siintävät koruttomat kivirauniot valaistuina kauniisti pimeää vasten. Ne ovat jäänne kartanosta, jonka jokin Ruotsin hulluista kuninkaista rakensi puolisolleen. Etelämmäksi mennessä järvinäkymä vaihtuu teollisen Ruotsin näyteikkunaksi. Moottoritien liittymien jokainen rako on markkinarako.

Bussissa unta kertyy vajavaisesti, öiset lauttamatkat katkovat muuten tasaisen ja sumean moottoritiejurnutuksen. Aamulla olemme perillä Roskildessa.

Päivä 1

Ensimmäisenä alueelle saapuessani vastaan tulee kyltti "Organic Pizza,” ja päätän tutustua sen alla olevaan kojuun jossakin vaiheessa tarkemmin. Ruokavalikoimassa on ylipäänsä huomioitu luomua ja kasvisruokaa tahtovat paremmin kuin vaikkapa keskiverrossa suomalaisessa pääkaupungissa. Päädyn leiriytymään Clean & Quiet alueella, jossa öisin on hiljaisuus ja telttailijoiden odotetaan keräävän omat roskansa.

Heti alkuun opittua: syömään kannattaa lähteä ennen kuin on nääntymässä, lähimmille ruokakojuille on leiripaikastani noin puoli kilometriä festariörveltäjien lomassa luovimista ja sen jälkeen pitkät jonot. Ruoka tosin on hyvää ja edullista. Päälavalle on melko tarkkaan kilometri linnuntietä.

Ukkonen jyrisee, varaudun pahimpaan ja tarkistan teltan kiinnityksen. Pieni kuuro kuitenkin ohittaa alueen nopeasti.

Roskilde ei ole vain musiikkifestivaali, tarjolla on myös skeittinäytöksiä, performansseja, erilaisia työpajoja ja runsaasti elokuvia. 27 yhtyettä tai artistia jotka tahtoisin nähdä, siinä kiinnostavimmat viikon tarjonnasta. Täällä tulee kiire.

Illalla elokuvateltassa esitetään psykedeelinen stop motion animaatio A Town Called Panic. Sählään ja missaan leffan, en tullut ottaneeksi huomioon, että teatterin edessä on kolmen vartin jono. Seuraava leffa alkaa yhdeltä paikallista aikaa, yritän ehtiä siihen.

Lucy in the Sky With the Diamonds taustalla soiden yritän läpi leirintäalueiden, kusenhajuisessa mudassa liukastellen. Tiedän olevani myöhässä, ehkä taas yksi elokuva näkemättä, kiitos sen, että käännyin väärään melkein heti teltalta lähtiessäni. Pimeässä etäisyys ja suunta ovat entistä hankalampia hahmottaa. Saapuessani elokuvateltalle huomaan, että meneillään on eri elokuva kuin ohjelmalehtisessä mainittiin. Vampires Suck ei jaksa innostaa kovin pitkään, häivyn kesken leffan.

Päivä 2

By the Patientin tarkka metallipiiskaus aloittaa festaritunnelman. Pian sen jälkeen seuraan lehmien ja banaanien seuruetta, joka joukkotappelee keskellä aukiota, siirtyy sitten voimansa yhdistäen huutamaan iskulauseita hedelmäkojun eteen ja ammuskelee toisiaan vesipyssyillä. Tämän joukkopsykoosin selvittämiseksi tarvitsisin tanskankielen taitoa, tai psykiatrin. Kumpaakaan ei ole saatavilla.

Tutustun taas elokuvateltan tarjontaan. Snabba Cash, ruotsalainen, esittelyn mukaan "kansainvälistä potentiaalia omaava," rikostrilleri. Yksinkertainen Ikarostarina ilman yhtäkään ennaltaarvaamatonta koukkua, suorastaan naiivi ja monesti jo nähty tusinatarina. Mutta jokainen ratkaisu on loppuun saakka mietitty ja viimeisen päälle toteutettu, kokonaisuus on yllättäen vaikuttava. Vegetarian Sandwichin sekä ihanan rasvaisten ja suolaisten paistettujen perunoiden "on the side" verran pulleampana istahdan telttaani sulattelemaan sekä elokuvaa että ruokaa.

Päätän seuraavana päivänä mennä testaamaan luomupizzerian, arvellen että se on puolentoista kilometrin kävelyn väärti.

Ehkä kosteudesta johtuen teltassa tuntuu illalla olevan todella kylmä. Haen takin rinkkanarikasta, samalla kävelen pienen lenkin alueen suurimman tekojärven ympäri. On viimein, koko päivän jatkuneen viiman sijaan, lähes tyyntä. Vastarannan valot ja pidot heijastuvat siltoina lammen peiliin. Rannalla kuuluu kakofonia eri leirintöjen biletystä ja mekkalaa. Houkuttaisi jäädä katsomaan auringonnousua, mutta en usko, että väsymys antaa periksi niitä muutamaa tuntia.

Päivä 3

Ryhmä italialaisia putkimiesveljeksiä arkkivihollisineen (muutama Mario, upeampi Luigi, pari Koopaakin) tanssahtelee tutun musiikin tahdissa. Linnaan saapuessa musiikki muuttuu hermostuneeksi, jännitys kohoaa tason päävastustajan lähestyessä. Mutta pian paljastuu, että prinsessa onkin toisessa linnassa, penteleen Koopat! Festariseurue jonka esitystä katselen on vahvoilla kilpailussa parhaasta leiriteemasta. Parhaan teeman ja toteutuksen aikaansaanut ryhmä nappaa palkkioksi kuusi lippua seuraavan vuoden festivaalille, joten panostaminen saattaa kannattaa.

Michael Flarup/Roskilde FestivalMichael Flarup/Roskilde Festival

Kävelen paikkaan jossa näin Organic Pizza kyltin saapuessani leirintään. Kyltistä on nyt sana ”Organic” maalattu peittoon. Oikea paikka on kahden kilometrin päässä, toisella puolella koko aluetta. I'm sorry Mario, but your pizza is in another castle.

Sick of It All. Tämän vuoksi kannatti hieman jonottaakin. Jo pitkään ennen keikan alkua lavan edustalla on pieni tungos ja jatkuvasti enemmän ja enemmän Safety Crew miehitystä. Tuntia myöhemmin olen mustelmilla yltäpäältä. Hyvä keikka, 25 vuotta ei näy tämän yhtyeen esiintyessä väsymyksenä, päinvastoin.

Porcupine Tree on tunnettu soundistaan ja keikka on festarin akustisesti parhaalla lavalla. Se myös kuuluu, soundi on korviahivelevä ja tunnelma katossa.

Päivä 4

Pilvet taivaanrannassa herättävät turhan toivon sateesta. Helle ei tunnu niin pahalta kuin voisi, tuulee melko voimakkaasti. Mutta tuulen vilpoisuus on petollista, iho alkaa nopeasti punoittaa auringossa. Päivän pääteema on jonottaminen, sitä harrastetaan pankkiautomaatilla, kahvikojulla, ruokapaikoissa ja suihkuissa. Kun näistä on päästy, jonotetaan sisään festivaalialueelle, sitten lavoille ja lopulta ruokapaikoille ja vessoihin. Ajasta suurin osa kuluu liikkumiseen jonosta toiseen, tai jonottaessa jotta pääsisi liikkumaan.

Päivän ensimmäinen tärppi, Alice in Chains, osoittautuu yllättävän vetreäksi, uusi laulajakin loistava ja soitto tarkkaa.

Palatessani teltalle huomaan, että keskellä aluetta sijaitseva uimaranta on suljettu kolibakteerin vuoksi. Onneksi en sitten mennytkään uimaan iltapäivällä.

Them Crooked Vultures vetää keikan, jota on vaikea ylittää. Yhtye joka olisi voinut ottaa varman päälle intoutui pitkiin improvisaatiosessioihin, soolottelua kuultiin jokaisen virtuoosin taholta. New Fang tartutti yleisöön tanssitaudin ja päätti suosionsa hyvin ansainneen keikan. Lisää tällaista!

Päivä 5

Tämä on varmaankin festivaalin raskain päivä aikataulujen kannalta. Ensimmäinen kiintoisa yhtye aloittaa klo 13, viimeinen lopettaa neljältä yöllä. Kohokohtana The Prodigy.

Koko päivän porottaa pilvettömältä taivaalta, festarialueen maa on kuivaa hienoa pölyä, joka tarttuu kaikkialle. Kuumuuden takia jonottaminen ei enää huvittaisi, pisimmät jonot löytyvät tällä kertaa vesipisteen edestä.

Illan tuuli tuntuu todella kolealta. Muse jää väliin, kuumuus on vienyt voimat. Päälavalta yllättäen kuuluu leirintäalueen kaukaisimpaan nurkkaan saakka.

Hämärässä eksyn matkalla festivaalialueelle. Keskellä telttamerta alkaa näyttää siltä, että en ehdi ajoissa alueelle. Pistän juoksuksi, en kestä ajatusta seuraavan keikan missaamisesta! Ehdin viimein portille, rannekkeita tarkastava nuorukainen taputtaa minua olalle ja sanoo innoissaan: ”Go, go! You can still make it!” Saavun päälavan eteen juuri kun The Prodigy astuu lavalle.

"All my people at Roskilde. I want to see a miracle, I want to see you form a circle!" Ja yleisö jakautui The Prodigyn edessä, ihme tapahtui. "Where is all my people at Roskilde! All my people, I want to see you get down!" Ja The Prodigyn kansa laskeutui polvilleen ja nosti kätensä The Prodigyä kohti, ja The Prodigy täytti ilman kirkkaalla valolla. Ja The Prodigy sanoi: "All my people here at Roskilde, dance!"

Klavs Bo Christensen/Rockphoto/Roskilde FestivalKlavs Bo Christensen/Rockphoto/Roskilde Festival

Päivä 6

Motörhead ei lopulta jaksakaan innostaa. Päätän kierrellä hieman aluetta, keräten samalla pantillisia tuoppeja noin viidensadan kruunun edestä. Killswitch Engage tulee nähtyä ohimennen, mutta ei oikein jaksa sytyttää. Käyn hakemassa rinkkani narikasta ja pakkaan valmiiksi. Ajatukset ovat jo matkalla kotiin, kunhan viimein pääsisi fyysisestikin matkaan. Viimeisenä vuorossa Prince.

Eihän tässä ole mitään tolkkua! Ensimmäiseen puoleen tuntiin ei tapahdu mitään ja yleisö hurraa. Soitannon alettua rantaudutaan heti 80luvun kamalampiin painajaisiin ja yleisö hurraa. Prince on ehkä instituutio ja esitys spektaakkeli, mutta ei se oikein jaksa sytyttää kahdensadan metrin päästä osittain näkyvissä olevilta screeneiltä. Lavan näkemisestä ei ole toivoakaan. Lähinnä huvittaa kun 1999 soi, kasarisoundi vihloo korvia. Poistun paikalta kahden kappaleen jälkeen.

Kotiinpaluu

Helsingborg ja Hamletin linna jäävät taa, pieni lautta saapuu Ruotsin maaperälle. Jälleen vuorossa tuntikausien hurnutus moottoritietä pitkin, Tukholmaa ja Turun lauttaa kohti. Väsyneenä päätän, että tämä jää viimeiseksi festarireissukseni. Toisaalta, tismalleen saman päätöksen olen tehnyt jo monena vuonna aiemminkin. Enkä vakavissani usko päätöksestä seuraavanakaan vuonna kiinni pitäväni, lähes heti alan itsekseni arvuutella seuraavan kesän esiintyjäkaartia.