Siviilipalvelusmiehiä koulutetaan ehkäisemään väkivaltaa Vokt-ohjelma käynnistyy ensi vuonna

Siviilipalveluksen sisältö kokee ensi vuonna merkittävän muutoksen, kun siviilipalveluskeskus käynnistää Vokt-ohjelman, jossa siviilipalvelusmiehiä koulutetaan väkivaltaa ehkäisevään nuorisotyöhön. Ensimmäinen Vokt-koulutusjakso alkaa keskuksessa vuoden 2003 kesällä.

Idea uudenlaiseen siviilipalveluskoulutukseen on saatu Norjasta, jossa osa siviilipalvelusmiehistä on valmennettu koulukiusaamista, rasismia ja nuorisoväkivaltaa ehkäisevään työhön vuodesta 1995 alkaen. siviilipaslveluskeskuksessa ohjelmaa valmistelleen Timo Virtalan mukaan kokemukset Vokt-ohjelmasta ovat Norjassa olleet positiivisia. Suomi on ensimmäinen maa, joka tarttuu Norjan malliin - muualla maailmassa siviilipalvelusmiehille annettavaa väkivallattomuuskoulutusta ei toistaiseksi ole kokeiltu.

Ohjelmaa on Suomessa valmisteltu Rikoksentorjuntaneuvoston aloitteesta jo runsaan vuoden ajan. Valmistelu on tehty yhteistyössä Norjan siviilipalvelusviranomaisten kanssa ja siihen on liittynyt myös vierailuja Norjan siviilipalveluskeskuksiin. Naapurimaastamme on lainattu myös ohjelman nimi, joka on Suomeksi saanut muodon “Väkivaltaongelmien konkreettinen torjunta”.

Vokt-koulutus pyrkii hyödyntämään nuorison ongelmien ehkäisyssä niitä siviilipalvelusmiehiä, joilla on kiinnostusta nuorison parissa työskentelyä kohtaan. “Siviilipalveluksen suorittaa vuosittain kymmeniä miehiä, joilla on nuorisotyöntekijän koulutus tai kokemusta nuorisotyöstä”, Virtala toteaa.

Palveluksen alussa olevalla koulutusjaksolla Vokt-ohjelmaan valitut siviilipalvelusmiehet perehdytetään väkivallattomiin konfliktinratkaisumalleihin ja nuorisotyön perusteisiin. Koulutuksen jälkeen miehet sijoittuvat työpalveluun kouluihin, joissa he toimivat opettajista riippumattomina nuorisotyöntekijöinä.

Virtala jakaa Vokt-sivarin työn kolmeen ulottuvuuteen. Rungon työlle muodostaa päivystys, jota varten siviilipalvelusmies saa oman vastaanottohuoneen. Nuoret voivat tulla huoneeseen koska tahansa. Myös opettajat voivat ohjata Vokt-sivarin vastaanotolle oppilaita, joilla on vaikeuksia oppimisessa. Siviilipalvelusmiehet harjoittavat myös sovittelutoimintaa, jossa kolulaisten välille syntyneet riidat ja tappelut pyritään selvittämään ilman väkivaltaa.

Kolmannen ulottuvuuden Vokt-sivarin tehtävänkuvaan on tuonut ohjelman valmisteluihin tänä vuonna liittynyt nuorisotyöjärjestö Non Fighting Generation (NFG). Siviilipalvelusmiehet vetävät iltapäiväkerhoa, jossa koululaisille opetetaan NFG:n toiminnanjohtaja Timo Purjon kehittämää itsepuolustuslajia, väkivallatonta itsesuojelua. Virtala muistuttaa kuitenkin, ettei kaikkien Vokt-sivareiden tarvitse osallistua kaikkiin kolmeen tehtävään. “Esimerkiksi itsepuolustusta opetetaan vain niille miehille, jotka ovat siihen valmiita.”

Ensimmäinen Vokt-koulutuserä valmistuu parahiksi peruskoulujen syyslukukauden alkuun. Sen lisäksi väkivallattomuuskoulutusta on tarkoitus antaa myöhemmin ensi vuonna vielä kahdelle erälle. Alustavan suunnitelman mukaan Vokt-koulutuksen saa ensi vuonna 60 miestä, mutta lopullinen määrä muotoutuu Virtalan mukaan hakemusten perusteella. Siviilipalvelusmiehet voivat itse hakeutua väkivaltaa ehkäisevään koulutukseen, josta tietoa on saatavilla mm. internetissä.

Mikäli ensi vuoden Vokt-kokeilu onnistuu, tehdään väkivallattomuuskoulutuksesta pysyvä osa Suomen siviilipalvelusjärjestelmää. Virtala pitää ulkopuolista rahoitusta edellytyksenä ohjelman jatkumiselle. Hän pelkää, että jos koulut ja päiväkodit maksavat Vokt-siviilipalvelusmiesten päivärahat itse, miehet määrätään normaaleihin toimistotöihin ja sijaisopettajiksi.

“Jos Vokt-ohjelmasta tulee pysyvä osa siviilipalveluskoulutusta, voi siihen tulevaisuudessa pyrkiä jo kutsunnoissa siviilipalvelushakemuksen yhteydessä”, Virtala linjaa.

http://www.sivarikeskus.fi/vokt.html