Hermaja yhä ilman sosiaaliturvaa

Belgiaan totaalikieltäytymisestä saamaansa tuomiota paenneen Jussi Hermajan tukikampanja haluaa muistuttaa kaikkia siitä, että Hermaja on yhä Belgiassa ja tarvitsee muiden pasifistien ja antimilitaristien tukea. Belgian pakolaiskomission antama kielteinen päätös on siirtymässä tällä hetkellä Belgian korkeimman hallinto-oikeuteen. Käsittely tulee kestämään mahdollisesti jopa vuosia.

Hermajalla ei ole mitään säännöllisiä tuloja joilla hän rahoittaisi kamppailuaan. Belgian valtio on mm. evännyt Hermajalta sosiaaliturvan, vaikka tämän pitäisi periaatteessa olla siihen oikeutettu EU-kansalaisena. Myös tämän seikan käsittely on siirtymässä oikeuteen. Asia etenee kuitenkin hitaasti ja tukikampanja vetoaakin eri tahojen solidaarisuuteen. Voit tukea Hermajan taistelua lahjoittamalla rahaa kampanjalle Aseistakieltäytyjäliiton tilille Leonia 800017- 750541. (Huom! Viestiin maininta Hermaja-kampanja tms.) Pienikin apu on tervetullutta. (Keräyslupa OKU 28 A)

Hermajan henkilökohtaisten oikeusvaatimusten lisäksi kampanjaan kytkeytyy laajempia antimilitaristisia teemoja. Hermajan tapauksella tulee varmasti olemaan vaikutusta pitkään lukossa olleen sivarilakiuudistuksen etenemiseen. Jo nyt Hermajan tapaus on nostattanut runsaasti keskustelua siviilipalveluksen kriisiytyneestä tilanteesta (myös muista seikoista kuin pituudesta). Lisäksi Hermaja nostaa aseistakieltäytymiskysymystä yleiseurooppalaiselle tasolle tilanteessa, jossa EU:sta on kehittymässä sotilaallinen toimija.

Lisäksi Hermajan tapaus liittyy läheisesti kysymykseen euroopan unionin kansalaisten poliittisista oikeuksista. Toisen EU-maan kansalaisten turvapaikkahakemuksia ei käsitellä EU:n sisällä enää muualla kuin Belgiassa. Jos Belgiakin päättää EU:n painostuksen alla määritellä EU-maat turvallisiksi ei EU:n sisällä ole enää mahdollisuutta poliittiseen pakolaisuuteen.

Tiedotteita ”tapaus Hermajan” käänteistä viime syksystä alkaen voi käydä lukemassa tukikampanjan sivuilla http://www.co.jyu.fi/tema. Lahjoitusten lisäksi myös kaikki muut tuen osoitukset ovat tietenkin tervetulleita (esim. julkiset kannanotot, mielipidekirjoitukset, Hermajalle lähetetyt terveiset...)

Kiitos!