Sodankieltäjä yhteiskunnan puristuksessa

- Espoon kaupunginteatteri tuo näyttämölle Arndt Pekurisen elämän

Viime syksynä tuli kuluneeksi tasan 60 vuotta Arndt Pekurisen murhasta. Vasta nyt Suomen aseistakieltäytyjäliikkeen uranuurtaja on saamassa ansaitsemansa tunnustuksen. Erno Paasilinna dokumentoi neljä vuotta sitten ilmestyneessä kirjassaan Pekurisen elämäntarinan ja nyt Arndtin vaiheet nähdään myös teatterissa.

Espoon kaupunginteatterin ohjelmistoon maaliskuun lopulla tullut Sodankieltäjä käy läpi Pekurisen elämän keskeiset vaiheet vuodesta 1928 vuoteen –41 – kutsunnoista kieltäytymisestä teloitukseen. Pasifistin elämää seuraileva näytelmä näyttää katsojalleen myös vuosisadan alkupuolen vasemmiston kriisin ja rauhanliikkeen ponnistelut kansalaissodan jälkeistä yhteiskuntaa hallinneiden militarististen arvojen puristuksessa uuden sodan alla.

Lähes kolmituntinen näytelmä etenee nopeasti kohtauksesta toiseen, eikä kyllästymisen vaaraa ole. Intensiivisyyttä lisää salin keskelle tehty lavarakennelma, joka tuo näyttelijät yleisön keskelle.

Marc Gassotin esittämä Pekurinen näyttäytyy Sodankieltäjässä hiljaisena ja eleettömänä ajattelijana, joka valvoo öitä ja etsii kirjoista vastauksia kysymyksiinsä. Edes neljän vuoden vankilakierre ei saa pasifistin tyyntä päättäväisyyttä murtumaan. Seesteisen ulkokuoren saa murrettua vain Santra (Marjaana Maijala), joka päätyy Pekurisen vaimona jakamaan kaikki ehdottomuuden seuraukset.

Sodankieltäjän alku on pysäyttävä. Vuosi on 1941 ja paikkana on Suomussalmen rintama puolensataa kilometriä ”vanhan rajan” takana. Komentava upseeri käskee Pekurista pukeutumaan lumipukuun ja ottamaan aseen. Pekurinen kieltäytyy. Käsky käy ja sotamiehen kivääri nousee osoittamaan Pekurista.

Rintamalta hypätään 13 vuoden taakse Suomen antimilitaristisen liiton kokoukseen, jonne meriltä palannut nuori Pekurinen on saapunut kuulemaan Aarne Selinheimon (Hannu Kivioja) puhetta. Pian rauhanmies on jo varuskunnassa majuri Ala-Muilun (Matti Onnismaa) edessä kieltäytymässä sotilaspuvusta ja kaikesta armeijaan kytketystä palvelusta. Kun ei sotilaspukua nuorukaisen päälle saada väkisinkään vedettyä, viedään hänet tutkimuksiin Lapinlahden sairaalaan. Diagnoosi on selkeä: ”Henkisesti täysin terve”.

Siitä alkaa vankilakierre. Suomenlinnan kurikomppaniassa Pekurinen joutuu arestiin kieltäydyttyään edelleen sotilaspuvusta. Sodankieltäjä aloittaa syömälakon, joka pitkittyessään saa kansainvälistäkin julkisuutta. Rauhanliike kuohuu: tiedotteita kirjoitetaan, kokouksia pidetään. Tiedemies Albert Einstein ottaa kantaa Pekurisen puolesta.

Vetoomukset ja valitukset eivät auta: pasifistin matka jatkuu Ilmajoen vankilaan. Kun vankeus on ohi ja Pekurista viedään takaisin kasarmille, katkeaa matka samaan tapaan kuin monen vasemmistolaisen matka tuona aikana. Ilmajoen iskujoukot, Lapuan-liikkeen miehet pahoinpitelevät Pekurisen ja pakottavat hänet pukeutumaan asepukuun. Antimilitaristin mieli ei järky – uusi kieltäytyminen vie miehen Helsingin lääninvankilaan.

Lopulta ehdottomuus tuottaa tuloksen. Suomen ensimmäisen siviilipalveluslain ”Lex Pekurisen” myötä laille nimensä antanut rauhanmies vapautuu vankilakierteestä, menee naimisiin ja perustaa perheen. Vajaan vuosikymmenen jatkunut onni katkeaa toiseen maailmansotaan. Talvisota vie Pekurisen takaisin vankilaan, mutta jatkosodan syttyessä mies kuljetetaankin Suomussalmen rintamalle vanhan rajan taakse. Ympyrä sulkeutuu, sotamies Lankasen kivääri kohoaa epävarmojen käsien varassa osoittamaan Pekurista…

Sodankieltäjä kurkistaa Pekurisen tarinaa seuraillessaan myös silloiseen vasemmistoon, jota jakaa mm. suhtautuminen sotaan. Osa sosialisteista vannoo rauhan nimeen, kun taas osa on valmis tarttumaan aseisiin ihanteidensa puolesta. Pekurisen ystävä Antti Tenhonenkin (Aki Pelkonen) lähtee Espanjaan taistelemaan oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolesta.

Espanjan sisällissota haavoittaa Antin ja unelmat vallankumouksesta. Unelmat sortuvat myös toisaalla, Karjalan tasavallassa, jonne lukemattomat amerikansuomalaiset kommunistit ovat lähteneet rakentamaan unelmiensa yhteiskuntaa. Antin äiti Stella Tenhonen (Eeva-Maija Haukinen) päätyy Suomeen, kun hänen viisumiaan ei uusita. Vielä huonommin käy Stellan miehelle, joka katoaa Stalinin vainoissa.

Kansalaissodan valkoisten voittajien hallitsema suomalainen yhteiskunta suhtautuu vainoharhaisesti kaikkeen vasemmistolaisuuteen. Marginaalissa elävä rauhanliike pysyttäytyy irrallaan kommunismista. Pekurinenkaan ei tunnustaudu kommunistiksi, joksi häntä aseistakieltäytyjänä useasti epäillään. Se ei auta: Valpon agentit ahdistelevat rauhanaktivisteja jatkuvasti.

Toinen maailmansota on kriisi sekä vasemmistolle että rauhanliikkeelle. Molotov-Ribbentrop –sopimus tekee mahdottoman – Hitlerin ja Stalinin liiton – mahdolliseksi. Fasismin nousu saa monet pasifistit luopumaan ehdottomuudestaan. Pekurinen ei luovu ihanteistaan kuolemankaan edessä: ”Eihän minun silti toisia tarvitse tappaa, jos minut tapetaan”.

Sodankieltäjä Espoon kaupunginteatterissa 7. toukokuuta asti.

www.espoonteatteri.fi