Asiallista, hyödyllistä ja tarpeellista

Täydennyspalvelusta on käsitelty kaikissa Sivari & totaalin tämän vuoden numeroissa. Nyt on kehujen vuoro.

Kiuruveden kaupunki ylpeilee kahdella seikalla. Ensinnäkin kaupungissa on eniten lehmiä koko Suomenmaassa ja toisekseen se pitää itseään “Suomen Luomupääkaupunkina”. Valitettavasti kumpaiseenkaan asiaan ei pääse tutustumaan, jos on määrätty paikkakunnalle täydennyspalvelukseen.

Kiuruvedelle määrätään yleisesti ottaen linjan Hanko - Hyvinkään pohjoispuolen reservinkieltäytyjät. Täydennyspalveluskurssit järjestää Kiuruveden kaupungin pelastuslaitos. Noin viisi kertaa vuodessa järjestettäville viiden päivän kursseille osallistuu keskimäärin 20 - 25 miestä kerrallaan.

Etukäteisinfo kertoi pääosan koulutuksesta olevan “luokkaopetusta, sitten voi olla jokin lyhyt demonstraatio tai harjoitus ulkona”. Siviilipalvelukeskuksen johtajan alkuluennon aikana mietin, onko tästä touhusta hyötyä sen enempää kouluttajille kuin koulutettavillekaan. Onneksi lamaannuttava puolituntinen oli pian ohi ja sain huomata hyötyväni kurssista enemmän kuin ikinä saatoin kuvitella.

Kouluttajina toimivat paikallinen palopäällikkö ja palomiehet. Kurssiin kuului neljä osiota: paloturvallisuus (10 h), alkusammutusharjoitus (2 h), ympäristönsuojelu (2 h) ja hätäensiapu (16 h).

Kouluttajat olivat tajunneet tehtävänsä täydellisesti. Heidän tarkoituksenaan oli tehdä viikosta mahdollisimman mielekäs. Ensiksi käsiteltävät asiat käytiin läpi teoriassa, jonka jälkeen niihin perehdyttiin käytännössä. He kertoivat asioita lupsakkaan savolaistyyliin ilman niuhottamista ja turhantärkeilyä. Eri asia on, kuinka moni ymmärsi kaikki viäntämiset ja kiäntämiset.

Valitettavasti hätäensiapukoulutus ei ole “virallista”, koska mukana ei ole SPR:n kouluttajaa. Koulutus oli silti erittäin asiantuntevaa, koska palomiehet pystyivät kertomaan asioista oman kokemuksensa perusteella ja demonstroimaan käytännön tilanteita vakuuttavasti. Väitän vuotta aiemmin käymäni SPR:n hätäensiapukurssin olleen selvästi huonompi.

Paloturvallisuuskoulutuksessa oli tehoa. Ja olihan se pikkupoikien hauska päästä leikkimään tulella ihan luvan kanssa. Tarinat läheltä piti ja pahemmista tapauksista saivat ainakin minut katselemaan uudella tavalla työpaikkani alkusammutuskalustoa ja varauloskäyntejä.

Opin yhden viikon aikana enemmän oikeita asioita kuin kahdeksassa kuukaudessa armeijan palveluksessa. Laimeasti todeten koulutus oli asiallista, jokaiselle hyödyllistä ja tarpeellista.

Kovin paljoa virikkeitä koulutuspaikka ei tarjoa satunnaiselle kurssilaiselle. Omat iltani kuluivat lähinnä ulkoilemalla ja lukemalla. Muita suosittuja harrastuksia tuntuivat olevan tv:n katselu, kortinpeluu, kaljoittelu ja muu sekalainen puuhastelu. Ulkoisia puitteita ei voi kauheasti moittia, ellei ole tottunut satiinilakanoihin. Huoneistoissa on mm. pikkuruinen sauna. Tietenkin huutava vääryys oli ettei Nelonen näkynyt Ylä-Savon korvessa.

Meille kerrottiin että kurssia pidetään “rangaistusluonteisena palveluksena, koska olette rikkoneet juridisesti ja moraalisesti vannomanne sotilasvalan”. Voi vain kysyä, millainen rangaistus on oppia pelastamaan ihmisiä?