2001/3

Muistokivi Natsi-Saksan sotilaskarkureille

Buchenwaldin keskitysleirimuseossa paljastettiin toisen maailmansodan saksalaisten sotilaskarkurien muistokivi 15.5.2001. Kyseessä on ensimmäinen Natsi-Saksan aseistakieltäytyjille omistettu muistomerkki entisillä keskitysleireillä. Tapahtuma sai runsaasti julkista huomiota Saksassa.

Rakentavia ajatuksia kaksi viikkoa syyskuun 11. päivän jälkeen

Kaksi viikkoa on kulunut. Suremme New Yorkin ja Washingtonin tragedioita. Mielipuolet, jotka eivät olleet kykeneviä löytämään älykkäitä, väkivallattomia tapoja tuoda näkemyksensä esille, veivät viattomien ihmisten elämän. Tällaisilla keinoilla ei voi koskaan edistää mitään sivistyneitä päämääriä. Mikään ideologia tai mikään uskonto maailmassa ei voi oikeuttaa niitä.

Aseistakieltäytyjää kidutettiin Turkmenistanissa

18-vuotias kristitty aseistakieltäytyjä Dmitri Melnitschenko pahoinpideltiin Turkmenistanin ”kansallisen turvallisuuskomitean” toimistossa 15.5.2001. Hänty vietiin väkisin toimistoon, pahoinpideltiin ja annettiin sähköshokkeja, koska hän kieltäytyy suorittamasta sotilaspalvelusta ja vannomasta uskollisuudenvalaa armeijalle uskonnollisen vakaumuksensa johdosta.

Siviilipalvelusmiesten terveystiedot olivat ulkopuolisten saatavissa

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Riitta-Leena Paunio on 5.9.2001 antamassaan päätöksessä kiinnittänyt siviilipalveluskeskuksena toimivan Lapinjärven koulutuskeskuksen huomiota potilastietojen asianmukaiseen käsittelyyn ja niihin sisältyvien tietojen salassapitoon. Siviilipalvelusmiesten terveystiedot ovat olleet pitkään muidenkin kuin niihin oikeutettujen luettavissa. Huomautus sisältyy Paunion päätökseen Aseistakieltäytyjäliiton lakiasiainsihteerin Juha Keltin elokuussa 1999 jättämiin kanteluihin.

Ydinaseriisunta kansalaisten käsissä

Viisi vuotta sitten joukko brittiläisiä isoäitejä naputti Hawk-hävittäjän kappaleiksi. Hävittäjä oli tarkoitus myydä Indonesiaan, missä armeija kiihdytti parhaillaan hyökkäyksiään Itä-Timorin provinssia vastaan. Naiset jäivät lentokonehalliin vasarat käsissään odottamaan pidätystä.

Yhdistele sisältöä